Beanit-risotto (vegaaninen)

Aina välillä käy niin, että hurahdan johonkin tuotteeseen. Nyt hurahduksen kohteena ovat Beanit-suikaleet, joita ylistin jo edellisessä postauksessa. Koko perheemme rakastaa niitä. Tosi helppokäyttöisiä, hyvän makuisia, kiva suutuntuma, täyttävät vatsan, ja ovat kotimaisiakin vielä.

Tällä kertaa käytin suikaleita risotossa. Hyvin sopivat siihenkin. Sen verran nopeasti tuli valmista, että tämä risotto sopii hyvin arkiruuaksi.

Beanit-risotto
5 hengelle 3 päiväksi

valmistusaika n. 30 min

1 pienehkö purjosipuli
1,5 tl curryjauhetta
1 tl paprikajauhetta
rypsiöljyä
2 dl valkoviiniä
1 l kasvislientä (1 l kiehuvaa vettä + 2 yrttiliemikuutiota)
6 dl risottoriisiä
oliiviöljyä
750 g (3 pkt) valkosipuli-yrttimarinoituja Beanit-suikaleita
1 vihreä paprika
1 pussi (200 g) pakastemaissia
suolaa
mustapippuria
1 ruukku ruohosipulia
rosmariinia
timjamia

Huuhdo ja pilko purjosipuli. Kuumenna isossa kattilassa loraus rypsiöljyä. Lisää curryjauhe, paprikajauhe ja purjosilppu. Kuullota hetki. Lisää risottoriisit ja sekoita. Lisää valkoviini sekä kolmasosa kasvisliemestä. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes neste on imeytynyt riisiin. Lisää toinen kolmannes kasvisliemestä ja toista. Lopuksi lisää loput kasvisliemestä ja toista.

Kuumenna paistinpannulla loraus oliiviöljyä. Lisää Beanit-suikaleet, pyörittele niitä öljyssä ja paista kannen alla välillä sekoittaen, kunnes ovat hieman rapeita pinnalta. Mausta suolalla, mustapippurilla, silputulla ruohosipulilla, rosmariinilla ja timjamilla. Huuhdo paprika, poista siemenkota ja pilko. Lisää paprikapalat ja maissit Beanit-suikaleiden joukkoon. Sekoita ja hauduta miedolla lämmöllä, kunnes risottoriisi on kypsää.

Kaada Beanit-paprika-maissiseos riisin joukkoon ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, mustapippuria tai yrttejä. Tarjoile kuumana.

Kikhernepata

Pataruuista tulee yleensä mieleen, että ne ovat työläitä ja hitaita valmistaa. Tämä kikhernepata kuitenkin valmistuu varsin ripeästi ja sopii hyvin arki-illan kokkaukseen. Parhaiten padan kaveriksi sopii bulgur, mutta miksei riisi tai perunakin kävisi.

Kikhernepata
Riittää 5 hengelle 2 päiväksi

Valmistusaika n. 20 min

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
1 tl korianterijauhetta
1 punainen chili
rypsiöljyä
1 keltainen paprika
1 porkkana
2 tlk säilöttyjä kikherneitä
2 tlk tomaattimurskaa
kourallinen soijarouhetta
(suolaa)
sitruunamehua
tuoretta korianteria

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Kuumenna isolla paistinpannulla tilkka rypsiöljyä. Lisää sipuli-valkosipulisilppu, chilisilppu sekä paprika- ja korianterijauheet ja kuullota hetki. Kuori porkkana ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Huuhtele ja pilko keltainen paprika. Lisää vihannekset pannulle. Valuta ja huuhtele kikherneet ja lisää pannulle. Lisää tomaattimurska. Lisää kourallinen tai pari soijarouhetta – se imee itseensä ylimääräisen nesteen. Sekoita hyvin, kuumenna kiehuvaksi ja hauduta keskilämmöllä kannen alla kymmenisen minuuttia. Mausta sitruunamehulla ja tuoreella korianterilla. Lisää tarvittaessa suolaa.

Perunacurry

Kesä on peruna-aikaa. Uudet perunat ovat ihania, ja niitä tulee välillä hamstrattua kotiin vähän yltiöpäisesti. Vihanneslaatikossa pursuilevaa perunapussia tuijotellessani mietin, että näistä voisi vaihteeksi tehdä vaikka curryn. Kiinteät potut sopivat siihen erinomaisesti.

Siitä sitten soveltamaan. Kyytipojaksi paprikaa, itämaisia mausteita, tomaattisoosia ja kermaa. Hyvää tuli, vaikka itse sanonkin!

Perunacurry
6:lle

Valmistusaika n. 30 min

1 isohko sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl curryjauhetta
1 tl jauhettua tai raastettua tuoretta inkivääriä
1 tl kuminansiemeniä
1 tl jauhettua korianteria
1/2 tl jauhettua kardemummaa
4–6 kiinteää perunaa (kuorineen)
suolaa
500 g paseerattua tomaattia
chilikastiketta
vettä
1 punainen paprika
1 vihreä paprika
2 tlk säilöttyjä mustasilmäpapuja
2 dl kaurakermaa

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Pese perunat ja pilko kuutioiksi. Kuumenna isolla paistinpannulla reilu loraus rypsiöljyä ja lisää sipuli-valkosipulisilppu sekä mausteet. Kuullota hetki. Lisää perunanpalat sekä suolaa ja sekoita. Lisää paseerattu tomaatti, chilikastike sekä hieman vettä ja sekoita. Kuumenna kiehuvaksi. Hauduta kannen alla keskilämmöllä välillä sekoitellen n. 20 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. Huuhdo paprikat, poista siemenkodat ja pilko. Valuta ja huuhtele pavut. Lisää paprikat, pavut ja kaurakerma pannulle ja sekoita. Kuumenna kiehuvaksi. Tarkista maku, lisää suolaa tarvittaessa. Tarjoa basmatiriisin kanssa.

Quornrisotto

QuornrisottoSori nyt, taas tulee quornresepti. Kiireinen perheenäiti on nyt vaan kerta kaikkiaan löytänyt tästä pakastekaapin helmestä uuden arkiruuan perusraaka-aineen. Toistaiseksi quorn on sopinut jokaiseen ruokaan, johon olen sitä kokeillut. Ja mikä tärkeintä, lapsetkin syövät.

Quornrisotto
6:lle

Valmistusaika n. 45 min

6 dl risottoriisiä
1 sipuli, kuorittuna ja pilkottuna
1 tl curryjauhetta
1 tl paprikajauhetta
2 dl valkoviiniä
1 l kasvislientä (2 liemikuutiota + 1 l vettä)
600 g (2 pss) quornkuutioita
2 valkosipulinkynttä, kuorittuna ja pilkottuna
1 rkl tomaattipyreetä
ruohosipulia
mustapippuria
salviaa, timjamia, basilikaa
1,5 tl suolaa
200 g pakastemaissia
1 vihreä paprika, pilkottuna
25 g voita

Kuumenna isossa paksupohjaisessa kattilassa tilkka rypsiöljyä. Lisää curry, paprika ja sipulisilppu. Kuullota. Lisää riisi, sekoita. Lisää valkoviini sekä sen verran kasvislientä, että riisi peittyy. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes liemi on imeytynyt riisiin. Lisää lientä ja toista, kunnes kaikki liemi on käytetty.

Kuumenna paistinpannulla reilu loraus oliiviöljyä. Lisää valkosipulisilppu, kuullota. Lisää quornkuutiot, silputtu ruohosipuli, tomaattipyree, mustapippuri, suola, salvia, timjami ja basilika. Sekoita hyvin ja hauduta keskilämmöllä kannen alla välillä sekoitellen, kunnes quornkuutiot ovat kuumenneet. Lisää maissit ja paprikanpalat. Sekoita ja anna hautua miedolla lämmöllä kunnes riisi on kypsää.

Lisää quorn-kasvissekoitus riisin joukkoon. Lisää voi sekä hieman mustapippuria. Sekoita hyvin ja tarkista maku. Lisää suolaa, pippuria ja yrttimausteita tarpeen mukaan. Tarjoa heti.

Papufajitat

PapumuhennosMuutama vuosi sitten, kun kävin ensimmäistä kertaa helsinkiläisessä Patrona-ravintolassa syömässä, minulle valkeni, että meksikolainen ruoka on jotakin ihan muuta kuin ne texmexpöperöt, joita olin siihen mennessä puputtanut. Ruoka oli samaan aikaan raikasta ja tulista – samaan tapaan kuin Chilen kansallisherkku cheviche, jota äidilläni on tapana laittaa.

Meksikossa, kuten yllättävän monessa muussakin ruokakulttuurissa, on vallalla chilin, limen ja korianterin pyhä kolminaisuus. Ai että minä rakastan tuota yhdistelmää! Ja sitä raikkautta lähdin metsästämään, kun kokkasin perheelle papufajitoja. Enemmän texmexiä kuin Meksikoa niistäkin tuli, mutta se papupöperö – siitä tuli herrrrkullista.

Chiliä laitoin sen verran maltillisesti, että lahjomaton lapsiraatikin söi ruokansa mukisematta (no, melkein mukisematta).

Papufajitat
5:lle

Valmistusaika n. 25 min

Papumuhennos
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1/2 punainen chili
paprikajauhetta
1 punainen paprika
2 pkt säilöttyjä valkoisia jättipapuja
tummaa soijarouhetta
500 g tomaattimurskaa
limettimehua
1 ruukku tuoretta korianteria
suolaa

Muut tykötarpeet
Juustoraastetta
Silputtua jäävuorisalaattia
Pehmeitä täysjyvätortilloja
Ranskankermaa
Guacamolea

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Poista chilistä siemenet ja pilko pieniksi paloiksi. Kuumenna paistokasarissa loraus oliiviöljyä ja lisää paprikajauhetta, sipuli-valkosipulisilppu ja chilisilppu. Kuullota.

Pese paprika, poista siemenkota ja pilko pieniksi paloiksi. Lisää pannulle. Valuta ja huuhtele pavut ja lisää pannulle. Lisää tomaattimurska ja sekoita. Lisää muutama kourallinen soijarouhetta – sen verran, että rouhe imee ylimääräiset nesteet. Mausta runsaalla limettimehulla, ripauksella suolaa sekä silputulla korianterilla. Anna hautua miedolla lämmöllä sen aikaa, kun valmistelet muut täytteet.

Lämmitä tortillat. Ota tortilla lautaselle, lisää sen keskelle kauhallinen papumuhennosta, ripaus juustoraastetta, ranskankermaa, guacamolea ja jäävuorisalaattia. Kääri tortilla rullaksi ja syö saman tien.

Tofua mustapapukastikkeessa

Lopetin keväällä lihansyönnin kokonaan. Nelijalkaisia en ole syönyt pariinkymmeneen vuoteen, mutta nyt ruokavaliosta poistui jälleen myös siipikarja.

Eipä tuo loppujen lopuksi kummoisia muutoksia arjen sapuskoihin aiheuttanut, mutta yksi dilemma sentään syntyi – miten saisi aikaan kanattoman version yhdestä suosikkiruuastani, kanaa ja cashewpähkinöitä mustapapukastikkeessa.

Aika helposti loppujen lopuksi. Sen kuin korvasin kanan tofulla ja vot.

Tofua mustapapukastikkeessa
4:lle aikuiselle

Valmistusaika n. 15 minuuttia

2 pakettia maustamatonta tofua
Punainen paprika
Vihreä paprika
2 – 3 rkl mustapapu-valkosipulikastiketta (saa etnokaupoista)
Kourallinen cashewpähkinöitä

Leikkaa tofu suikaleiksi. Kuumenna reilu loraus rypsiöljyä pannulla oikein kuumaksi ja lisää tofusuikaleet. Ruskista suikaleita kuumalla pannulla muutama minuutti välillä sekoittaen.

Lisää mustapapukastiketta ja sekoita. Vähennä lämpöä ja anna tofupalojen maustua pari minuuttia. Poista paprikoista varret ja siemenkodat ja palastele. Lisää paprikat tofun joukkoon, sekoita. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mustapapukastiketta.

Jos cashewpähkinät ovat suolattuja, huuhtele suolat pois (kastike on todella voimakassuolaista jo valmiiksi). Lisää pähkinät tofu-paprikaseokseen juuri ennen tarjoilua.

Tarjoile täysjyvänuudelien kanssa.

Kasvis-juustoquiche (ei kananmunaa, myös gluteeniton)

Alkusyksyllä eletään niitä aikoja, kun joka puolella tuntuu olevan tarjolla omenoita ja kesäkurpitsoja. Molempia kun kasvaa innokkaiden puutarhurien huomassa yli oman tarpeen. Itsekin olen viettänyt syyskuun loppua omenahilloa keitellen.

Siskon luota tarttui mukaan myös säären kokoinen kesäkurpitsan jötkäle, jolle löytyi oiva hyötykäyttö illanistujaisten kasvispiirakan raaka-aineena. Piirakassa muhineena vähän puisemmaksikin ehtinyt kurppari hautuu ja maustuu oikein makoisaksi, ja varmemmaksi vakuudeksi esipaistoin sen ensin oliiviöljyn ja valkosipulin kanssa.

Odotin juhliin kananmuna-allergista ruokavierasta, joten korvasin suolaisessa piirakassa normaalisti käyttämäni munamaidon ranskankerma-juustoseoksella. Se sopii oikein hyvin juuri kasvisten seuraksi, vaikka on tietysti aika paljon rasvaisempaa ja tuhdimpaa kuin munamaito. Ja jotta kokonaisuus ei varmasti jäänyt liian terveelliseksi, iskin päälle vielä vuohenjuustoa. Nam!

Piirakkapohja on helppo valmistaa gluteenittomana versiona, joten tämä herkku toimii taas monenlaisille ruokavieraille: kasvissyöjille, keliaakikoille, muna-allergikoille. Ja maistuu aivan taatusti kaikille muillekin.

Kasvis-juustoquiche
iso uunivuuallinen, josta riittää n. 15 hengelle

valmistusaika n. 1 tunti

Piirakkapohja
225 g pehmeää voita
6 1/2 dl vehnäjauhoja (puhdaskaurajauhoja)
1/2 tl suolaa
1 dl kylmää vettä

Täyte
iso kesäkurpitsa
iso valkosipulinkynsi
oliiviöljyä paistamiseen (huom, ei extra virgin)
2 punaista paprikaa
2 prk ranskankermaa
n. 120 g emmentalraastetta
pötkö vuohenjuustoa
suolaa, mustapippuria
basilikaa, timjamia

Sekoita suola ja jauhot keskenään, lisää voi ja sekoita hyvin. Seoksesta pitäisi tulla murumaista. Lisää sen verran kylmää vettä, että taikinasta tulee kiinteämpää, mutta ei kuitenkaan tahmeaa. Peitä taikina liinalla ja laita jääkaappiin vetäytymään.

Viipaloi kesäkurpitsa ja leikkaa kuorittu valkosipulinkynsi ohuiksi siivuiksi. Kuumenna paistipannulla tilkka oliiviöljyä ja osa valkosipuliviipaleista erittäin kuumaksi. Laita pannulle sen verran kesäkurpitsanviipaleita, että ne mahtuvat kaikki paistumaan tasaisesti. Ruskista molemmilta puolilta ja suolaa kevyesti. Toista, kunnes kaikki kesäkurpitsanviipaleet on paistettu.

Painele taikina ison uunivuuan pohjalle tasaiseksi levyksi ja pistele siihen reikiä haarukalla. Esipaista uunin keskiosassa 225 asteessa 6 minuuttia.

Pohjan paistuessa poista paprikoista siemenkodat ja pilko isoiksi paloiksi. Sekoita ranskankerma ja juustoraaste keskenään. Pilko vuohenjuusto viipaleiksi.

Levittele kesäkurpitsanviipaleet piirakkapohjalle tasaisesti ja ripottele päälle paprikat. Levitä päälle ranskankerma-juustoraasteseos. Mausta suolalla, mustapippurilla, basilikalla ja timjamilla. Lopuksi asettele päälle vuohenjuustoviipaleet. Paista uunin keskitasolla n. 20 minuuttia, kunnes juustot ovat kevyesti ruskettuneet.

Tarjoa heti lämpimänä tai myöhemmin kylmänä. Maistuu hyvin molemmilla tavoilla.

Pehmeä linssi-porkkanakeitto

Sosekeitto on ihanan lämmittävää talviruokaa, ja siksi meillä syödäänkin soppaa tämän tästä kylminä ja pimeinä kuukausina. Yksi pitkäaikaisimmista suosikeistamme on pehmeä linssi-porkkanakeitto. Se on sekä hyvää ja ravitsevaa että erinomaisen edullista ruokaa – sopii mainiosti vaikkapa opiskelijan budjetille.

Keiton pohjassa maistuvat itämaiset maut – kaikkia mainittuja mausteita kannattaa hankkia etnokaupoista, joista niitä saa valtavia pussillisia samaan hintaan kuin perusmarketin pikkuruiset maustepussukat maksavat.
Pehmeä linssi-porkkanakeitto
Riittää 2 aikuiselle ja 2 lapselle 3 päiväksi
Valmistusaika n. 30 min
2 dl punaisia linssejä
n. 1 kg porkkanoita
n. 1 kg jauhoisia perunoita, esim. puikuloita
1 purjo
1 punainen paprika
2 isoa valkosipulinkynttä
curryjauhetta, korianterijauhetta ja tandoori masala -jauhetta, n. 1 tl kutakin
2 tl suolaa
2 dl ruokakermaa (tai kaurakermaa)
salviaa, timjamia
Laita linssit hetkeksi likoamaan. Kuori ja pilko porkkanat ja perunat. Huuhtele paprika, poista siemenkota ja paloittele. Poista purjon päällimmäinen kerros, leikkaa se pituussuunnassa halki melkein tyveen asti, huuhtele kunnolla ja pilko. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet.
Kuumenna soppakattilassa loraus rypsiöljyä. Lisää curry, korianteri, tandoori masala -jauhe, valkosipuli ja purjosilppu ja sekoittele hetki. Lisää porkkanat, perunat ja paprika, sekoita vielä pariin kertaan ja lisää kattilaan vettä hieman puolenvälin yli. Valuta ja huuhdo linssit ja lisää kattilaan. Lisää suola ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä n. 15 – 20 minuuttia, kunnes perunat ja porkkanat ovat aivan pehmeitä.
Ota kattila pois liedeltä. Soseuta keitto sauvasekoittimella aivan pehmeäksi. Lisää soseuttamisen lomassa kerma, salvia ja timjami. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Tarjoa esimerkiksi feta-pinaattipasteijoiden, suppilovahveropasteijoiden tai karjalanpiirakoiden kanssa.

Kana-ohravuoka

Tämän ruokalajin kehitin silloin, kun nuorimmaisemme oli pieni vauva, ja ruuanlaittoon oli vähänlaisesti aikaa. Silloin erikoistuin vähäksi aikaa uuniruokiin, joiden valmisteluihin kului mahdollisimman vähän aikaa, ja sitten ne tyrkättiin uuniin itsekseen kypsymään. Tavoitteena oli saada mahdollisimman lyhyellä kokkaussessiolla mahdollisimman iso kasa ruokaa, jota voitiin sitten lämmittää mikrossa seuraavina päivinä.

Nykyään ruokaa saa taas laittaa rauhassa, mutta tämä jäi ohjelmistoon, koska siitä tykkää koko perhe. Tänään ruokapöydässä nelivuotias nirsopetterimme sanoi ihan spontaanisti: ”Äiti, sä oot tehny hyvää kanaa.” Moisia kehuja ei kovin usein kuule.

Kana-ohravuoka
riittää 2 aikuiselle ja 2 lapselle 3 päiväksi

valmistusaika n. 40 min

n. 700 g maustamattomia broilerisuikaleita
sipuli
2 valkosipulinkynttä
paprikajauhetta
tuubillinen tomaattipyrettä
mustapippuria, (yrtti)suolaa, salviaa, timjamia, basilikaa
1 l kiehuvaa vettä
2 kanaliemikuutiota
punainen paprika
kesäkurpitsa
6dl ohrahelmiä
2 dl ruokakermaa tai kaurakermaa

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna iso loraus rypsiöljyä paistokasarissa. Lisää sipulit, valkosipulit, n. 1 tl paprikajauhetta ja n. 3 rkl tomaattipyrettä. Sekoittele hetki ja lisää kanasuikaleet. Sekoita niin, että kanat maustuvat joka puolelta. Anna paistua kannen alla n. 2/3 teholla välillä sekoitellen, kunnes kanat ovat saaneet väriä pintaan. Mausta suolalla (saa laittaa aika reilusti), pippurilla, salvialla, timjamilla ja basilikalla.

Huuhdo kesäkurpitsa, halkaise pituussuunnassa ja viipaloi. Huuhtele paprika, poista siemenkota ja pilko isohkoiksi paloiksi.

Sekoita kanaliemikuutiot kiehuvaan veteen ja lisää n. puoli tuubia tomaattipyrettä.

Laita kanat, paprikat, kesäkurpitsat ja ohrahelmet isoon uunivuokaan, sekoita hyvin ja levitä tasaisesti. Kaada päälle kana-tomaattiliemi ja kerma. Kypsennä uunin keskitasolla 225 asteessa 25 minuuttia. Kun vuoka on valmista, sekoita sitä vielä, jotta maut tasoittuvat.

Katkarapu-kookospata

Tein vaihteeksi kookospataa, tällä kertaa katkarapuversiota. Muunnelma samasta teemasta on myös aiemmin julkaistu soija-kookospadan resepti, jossa perussetti on varsin samantyyppinen, mutta hieman on kuitenkin eroa proteiinien lisäksi mausteissa. Tällä tavoin hiukan varioimalla saa arkisapuskoihin kivasti vaihtelua tarvitsematta keksiä ihan uusia juttuja koko ajan.

Katkarapu-kookospata
4:lle

valmistusaika n. 25 min

450 g katkarapuja
1 sipuli
curryjauhetta, garam masala -jauhetta ja jauhettua korianteria – 1 tl kutakin
2 – 3 rkl osterikastiketta
1 punainen tai vihreä paprika
1 tlk säilöttyjä vesikastanjoita
pieni tlk kookosmaitoa
n. 1,5 dl kaurakermaa
mietoa, makeaa chilikastiketta
1 tlk pieniä ananaspaloja
n. 0,5 dl ananaslientä
3 tl ohrakasta

Pata sopii hyvin vaikkapa täysjyväriisin kanssa tarjottavaksi. Laita riisin keitinvesi kuumenemaan samalla, kun aloitat padan valmistuksen.

Kuori ja pilko sipuli. Kuumenna paistokasarissa loraus rypsiöljyä ja lisää curry, masala, korianteri ja osterikastike. Sekoita tahnaksi ja anna kuplia hetki. Lisää sipuli, säädä lämpöä pienemmälle ja pyörittele hetki pannulla. Lisää katkaravut ja säädä lämpöä taas suuremmalle. Kuumenna kannen alla välillä sekoittaen, kunnes katkaravut ovat sulaneet ja kuumenneet.

Pese paprika, poista siemenkota ja pilko. Valuta ja huuhtele vesikastanjat. (Nekin voi puolittaa, jos ovat kovin isoja.) Lisää molemmat pannulle, kun katkaravut ovat kypsiä. Sekoita ja anna maustua hetken aikaa. Lisää kookosmaito ja kaurakerma. Valuta liemi ananastölkistä. Sekoita ohrakas ananasliemeen ja lisää pannulle. Lisää chilikastiketta maun mukaan. Sekoita ja kuumenna kiehuvaksi. Kun seos alkaa kuplia, säädä lämpö miedolle ja jätä kannen alle hautumaan ja odottamaan riisin valmistumista.

Lisää ananaspalat juuri ennen tarjoilua. Sekoita ja tarkista maku. Lisää suolaa, chiliä tai ananaslientä tarpeen mukaan. Tarjoile riisin kanssa.