Kermainen savutofukeitto (”kalaton keitto”)

Tykkäätkö perinteisestä kermaisesta kalakeitosta? Sama makuelämys ja suutuntuma onnistuu myös vegaanisena. Salaisuus on savutofussa ja misotahnassa.

Alkoi ihan hurjasti tehdä mieli kalasoppaa. Olen onnistuneesti viritellyt kylmäsavustetusta tofusta erilaisia vegaanisia ”kalaruokia”, joten ajattelin, että kai se ”kalasoppakin” voisi onnistua. Misotahnasta saatiin liemeen ihana maku, ja uuden sadon perunat ja porkkanat sekä oman pihan ruohosipuli täydensivät kokonaisuuden. Oikeaan kalakeittoon verrattuna tässä on se etu, että lientä ei tarvitse keitellä perkeistä ja ruodoista pitkän kaavan mukaan, ja muutenkin vegeversio on helpompi ja nopeampi tehdä.

Kermainen savutofukeitto
6–8:lle

valmistusaika n. 30 min

sipuli
rypsiöljyä
n. 5 porkkanaa
1 kg varhaisperunoita tai mitä vain kiinteitä perunoita
vettä
2–3 rkl misotahnaa
rosépippureita
2 pkt Jalotofu kylmäsavutofua
tilliä
ruohosipulia
2 dl kaurakermaa

Kuori ja pilko sipuli. Kuumenna 3 litran kattilan pohjalla reilu loraus rypsiöljyä ja hauduta sipulit öljyssä pehmeiksi kannen alla miedolla lämmöllä.

Kuori porkkanat (uuden sadon porkkanoita ei tarvitse kuoria, pesu riittää) ja pese perunat. Pilko sopiviksi suupaloiksi. Lisää kattilaan ja kaada vettä sen verran, että ainekset peittyvät. Lisää misotahna ja kokonaisia rosépippureita. Kuumenna kiehuvaksi. Sekoittele sen verran, että misotahna liukenee veteen. Maistele lientä ja lisää misotahnaa tarvittaessa. Keitä n. 15 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä.

Keiton kypsyessä pilko savutofut kuutioiksi. Kääri pariin kerrokseen talouspaperia ja laita painon alle odottamaan.

Kun perunat ovat kypsiä, lisää kattilaan savutofu, hienonnetut tilli ja ruohosipuli sekä kaurakerma. Sekoita. Tarjoile heti hapanleivän kanssa.

Advertisement

Vegaaniset valkosipuliperunat

Syksyn pimetessä on alkanut tehdä mieli ns. perinteistä kotiruokaa. Semmoista aika raskasta ja kermaista. En tiedä, ehkä on tullut tässä koronteenin aikana woltattua intialaista ruokaa vähän liian monta kertaa, mutta joka tapauksessa välillä tekee mieli syödä muutakin kuin koftaa ja currya.

Tuli sitten mieleen, että valkosipuliperunoitahan en ole syönyt naismuistiin. Hirveän kätevä ruokalaji – laittaa kerralla ison vuuallisen, niin siitä sitten syödään monta päivää putkeen. Itse en mitenkään voi syödä liikaa perunaa, joten tämä toimii.

Ja kun käyttää kaupan valmista peruna-sipulisekoitusta, tämä on osapuilleen helpoin valmistettava ikinä. Pitää vain malttaa odottaa se tunti, jonka ruoka muhii uunissa.

Vegaaniset valkosipuliperunat
6:lle

Valmistusaika n. 1 tunti 10 min

1,5 kg pakastettua peruna-sipuliseosta
4 valkosipulinkynttä
4 dl kaurakermaa
suolaa, mustapippuria

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Kaada peruna-sipuliseos uunivuokaan. Ripottele peruna-sipuliseoksen päälle valkosipulisilppu sekä reippaasti suolaa ja mustapippuria. Sekoita. Kaada kaurakermat seoksen päälle ja kääntele seosta hiukan kauhalla tai lastalla, jotta kerma leviää kunnolla.

Paista uunin alatasolla 250 asteessa n. tunnin verran, kunnes perunat ovat kunnolla kypsyneet.

Tarjoile esimerkiksi kasvispyöryköiden tai -pihvien kanssa.

Bataattikeitto

Erilaiset sosekeitot ovat viisihenkisen perheen arjen pelastus. Viiden litran soppakattilallinen riittää useammaksi päiväksi, ja ainekset eivät paljoa maksa. Nykyisin lapset myös auttavat sopanteossa. Ovat varsin näppäriä kuorimaan juureksia, joten ryhmätyönä sopan valmistus ei ole lainkaan iso rasti.

Bataattikeitto on sellainen perussoppa, jota meillä laitetaan usein. Kaikki tykkäämme siitä, ja se täyttää vatsan varsin hyvin.

Bataattikeitto
Riittää 5 hengelle 3 päiväksi

Valmistusaika n. tunti

1 sipuli
1,5 tl curryjauhetta
1,5 tl korianterijauhetta
1,5 tl garam masala -jauhetta
rypsiöljyä
1 iso bataatti
1 kg jauhoisia perunoita
500 g porkkanoita
4 dl punaisia linssejä
vettä
suolaa
2 dl kookoskermaa
kuivattua minttua

Kuori ja pilko sipuli ja juurekset. Kuumenna viiden litran kattilassa tilkka rypsiöljyä, lisää curry, korianteri, garam masala ja sipulisilppu, ja kuullota hetki. Lisää juurekset sekä vettä niin, että kattila on n. ⅘ täynnä. Huuhtele linssit ja lisää kattilaan. Lisää n. 1 tl suolaa. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä keskilämmöllä n. 20 minuuttia, kunnes juurekset ovat pehmenneet. Ota kattila liedeltä. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kookoskerma ja mausta mintulla. Lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoile vaalean leivän kera. Keiton pinnalle voi halutessaan ripotella esimerkiksi suolapähkinöitä tai kurpitsansiemeniä.

Vegaanista arkisafkaa: härkiskiusaus

härkiskiusausMeikäläisellä on ollut sellainen kevät, että ei ole paljon ehtinyt ruuanlaittoa miettimään. Arkea on pyöritetty muutamalla vakiosafkalla, ja kaupan eineshyllykin on ollut aika tiiviissä käytössä. (Olen muun muassa löytänyt vegaaniset kasvisjauhispitsat, jotka ovat oikein hyviä.)

Yksi arjen ruokainnovaatio sentään tuli tehtyä. Olen nimittäin vegaaniseen ruokavalioon siirtymisen jälkeen kaivannut kiusauksia – siis laatikkoruokaa, jossa on perunasuikaleita, kermaa ja jotakin proteiinin lähdettä. Sienikiusaus on kyllä hyvää, mutta ei oikein riitä pitämään aktiivisen ihmisen nälkää.

Keksin sitten, että härkishän voisi toimia kiusauksessa ihan hyvin. Ja ei kun kokeilemaan! Syntyi ehkä helpoin ruoka ikinä. Ainekset heitellään uunivuokaan muutamassa minuutissa ja sitten koko höskä tunniksi uuniin. Sillä aikaa voi sitten vaikkapa maalata seiniä, tai mitä nyt kukakin kotonaan tapaa tehdä.

Härkiskiusaus on sellaista hyvää arjen perusruokaa. Ei mitään tajunnan räjäyttävää gurmeeta, mutta kelpaa lapsille ja täyttää vatsan.

Härkiskiusaus
5 hengelle 3 päiväksi

valmistusaika n. 1 tunti 10 minuuttia

2 kg peruna-sipuliseosta
3 rasiaa maustamatonta härkistä
3 valkosipulinkynttä
6 dl (3 prk) kaurakermaa
suolaa
mustapippuria
basilikaa, timjamia, rosmariinia

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet.

Levitä n. kolmasosa peruna-sipuliseoksesta ison uunivuuan pohjalle. Ripottele päälle suolaa ja pippuria sekä kolmannes valkosipulisilpusta. Levitä päälle puolet härkiksestä (1,5 rasiaa). Sirottele päälle basilikaa, timjamia ja rosmariinia. Kaada yksi purkillinen kaurakermaa tasaisesti kaiken päälle. Auta kauhalla tai lastalla kermaa valumaan härkis-peruna-sipuliseoksen joukkoon.

Toista sama.

Lopuksi levitä viimeinen kolmannes peruna-sipuliseoksesta tasaisesti vuuan pinnalle ja mausta valkosipulilla, suolalla, pippurilla ja yrteillä. Kaada kolmas kaurakermapurkillinen tasaisesti kaiken päälle ja auttele kauhalla tai lastalla kermaa valumaan.

Paista uunin alatasolla n. tunnin verran, kunnes perunat ja sipulit ovat pehmenneet. Tarjoile kuumana esimerkiksi tomaattilohkojen kera.

Kukkakaalikeitto (vegaaninen)

Vegaaninen kukkakaalikeittoSosekeiton ystävien juhlaviikot sen kuin jatkuvat. Nyt on vuorossa ruokaisa kukkakaalikeitto, johon valkoiset pavut tuovat täyttävyyttä ja kaurafraiche mukavasti kirpeyttä.

Kukkakaalikeitto
5:lle

Valmistusaika n. 50 min

1,5 tl curryjauhetta
1,5 tl korianterijauhetta
1 tl sinapinsiemeniä
1 tl kurkumaa
500 g jauhoisia perunoita
400 g kukkakaalia
1 tlk valkoisia jättipapuja
1,5—2 l vettä
1,5 tl suolaa
Puoli ruukullista ruohosipulia
Mustapippuria
2 dl kaurafraichea

Kuori ja pilko perunat. Huuhtele ja paloittele kukkakaali.

Kaada kolmen litran teräskattilan pohjalle reilu loraus rypsiöljyä. Lisää curry, korianteri, sinapinsiemenet ja kurkuma, kuumenna. Lisää kukkakaali ja perunanpalat. Sekoita. Lisää vesi. Valuta ja huuhtele pavut ja lisää kattilaan. Lisää suola. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 20 minuuttia keskilämmöllä.

Ota kattila pois liedeltä. Silppua ruohosipuli ja lisää kattilaan. Rouhi sekaan hieman mustapippuria. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää kaurafraiche ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Tarjoa kuumana.

Keitto säilyy hyvin jääkaapissa useamman päivän ja sen voi myös pakastaa.

 

Vihreä linssikeitto (vegaaninen)

Vihreä linssikeitto (vegaaninen)Soseruokadieetti jatkuu, ja niin jatkuu myös uusien sosekeittoreseptien kehittely. Tällä kertaa tuunasin opiskeluaikojen klassikkoa, linssi-peruna-purjokeittoa.

Lisää vitamiineja tuli pinaatista, lisää makua lipstikasta ja pehmeyttä kaurakermasta. Oikein hyvää ja erittäin täyttävää! Kyllä tämän voimalla varmaan armeijakin jaksaisi marssia.

Tämä on kyllä aika hoocee hippikeitto, näyttää ja maistuukin terveelliseltä, mutta on varsin hyvää ja pehmeän makuista.

Vihreä linssikeitto
6:lle

Valmistusaika n. 50 min

1,5 tl curryjauhetta
1,5 tl korianterijauhetta
rypsiöljyä
1 purjo
1 pussi pakastepinaattia
6 isohkoa jauhoista perunaa
2 l vettä
2 dl vihreitä linssejä
1,5 tl suolaa
1 ruukku tuoretta lipstikkaa
mustapippuria
1 dl kaurakermaa

Laita linssit likoamaan kylmään veteen. Puhdista ja pilko purjo. Kuori ja pilko perunat.

Kaada kolmen litran teräskattilan pohjalle reilu loraus rypsiöljyä. Lisää curry ja korianteri, kuumenna. Lisää purjosilppu, sekoita ja kuullota pieni hetki. Lisää pakastepinaatit ja perunanpalat. Sekoita. Lisää vesi. Huuhtele linssit ja lisää kattilaan. Lisää suola. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 25 minuuttia keskilämmöllä.

Ota kattila pois liedeltä. Silppua lipstikka ja lisää kattilaan. Rouhi sekaan hieman mustapippuria. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää kaurakerma ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Tarjoa kuumana.

Keitto säilyy hyvin jääkaapissa useamman päivän ja sen voi myös pakastaa.

Mustapapu-tomaattikeitto (vegaaninen)

vegaaninen mustapapu-tomaattikeittoKaaduin pyörällä pari viikkoa sitten oikein kunnolla, ja leuka murtui. Tällä hetkellä ruokavalioni koostuu siis sosekeitosta, jugurtista, smoothieista ja puurosta. No, eipä siinä mitään, tykkään kyllä kaikista noista. Ja syksyhän on muutenkin juuri oikeaa aikaa sosekeitoille.

Koska tätä sosedieettiä kestää useamman viikon, on pitänyt kehitellä vähän uusia soppareseptejä vanhojen ohelle, kun en ihan jaksa samoja kolmea keittoa särpiä viikkokausia. Yksi onnistuneimmista virityksistä on lämpimän mausteinen mustapapu-tomaattikeitto.

Ei sinänsä ihme, että tästä tuli tosi hyvää, koska siinä on lempiasioitani: mustapapuja, tomaattia, korianteria, perunaa ja kermaa. Mikäs noilla aineksilla voisi mennä vikaan?

Keitto on suht helppo ja nopea tehdä. Ei nyt ihan vartissa valmista, mutta jos ottaa lapset mukaan kuorimaan pottuja, niin kyllä tämä ihan arkiruuasta käy.

Mustapapu-tomaattikeitto
5:lle

Valmistusaika n. 50 min

1 sipuli
rypsiöljyä
1,5 tl curryjauhetta
1,5 tl korianterijauhetta
1 tl paprikajauhetta
1/2 kg jauhoisia perunoita (esim. puikula, Van Gogh)
vettä
1,5 tl suolaa
500 g tomaattimurskaa
285 g (1 tlk) säilöttyjä mustapapuja
mustapippuria
tuoretta korianteria
tuoretta basilikaa
1 dl kaurakermaa

Kaada 3 litran teräskattilan pohjalle reilu loraus rypsiöljyä. Lisää curry, korianteri ja paprikajauhe. Kuori ja pilko sipuli ja lisää kattilaan. Kuumenna öljy ja kuullota hetki. Lisää kuoritut ja paloitellut perunat, sekoita. Lisää kattilaan n. 1,5–2 litraa vettä. Lisää tomaattimurska, mustapavut, suola ja mustapippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä n. 20 minuuttia, kunnes perunat ovat hajoavan pehmeitä.

Silppua kattilaan basilikaa ja korianteria. Soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää kerma ja tarkista maku, lisää suolaa tarvittaessa. Sekoita hyvin.

Tarjoile kuumana. Voit ripotella keittolautaselle halutessasi suolapähkinöitä, siemeniä tai krutonkeja.

Keitto säilyy hyvin jääkaapissa monta päivää ja sen voi myös pakastaa.

Vegaaninen massaman curry

Kun on syönyt jouluruokia neljä päivää putkeen, on mukava tehdä välillä jotakin ihan muuta. Olen tänä vuonna ihastunut kermaisen pähkinäiseen massaman curryyn, ja nyt päätin kokeilla tehdä sitä itse.

Perusteellinen nettiselaaminen tuotti pitkän listan englanninkielisiä reseptejä, joissa oli kaikissa vähän eri mausteet ja ainekset. Tein sitten oman koosteeni eri ohjeista. Hyvää tuli.

Perinteisesti massaman curryssa on kanaa tai lihaa, mutta mikään ei estä tekemästä sitä kokonaan vegaanisena, kuten tässä reseptissä. Itse laitoin curryn joukkoon tofua, mutta voisin kuvitella, että esimerkiksi quorn toimisi myös hyvin.

Intialaisten pöperöjen kanssa kaikenlainen kokoon keittäminen ja hauduttelu vie melko paljon aikaa, mutta tämä thaimaalainen curry valmistui varsin nopeasti. Toimii siis hyvin ihan arkiruokana.

Vegaaninen massaman curry
6–7:lle

Valmistusaika n. 30 min

500 g kiinteää tofua
4 keskikokoista perunaa
2 isoa porkkanaa
1/2 tl inkivääritahnaa tai raastettua tuoretta inkivääriä
1/2 tl sitruunaruohotahnaa
1/2 tl kurkumaa
ripaus neilikkaa
6 dl kookosmaitoa
chilikastiketta maun mukaan
2 laakerinlehteä
suolaa
1 rkl tamarindimehua
1 rkl maapähkinävoita
ripaus kanelia
2 tl tummaa ruokosokeria
paahdettuja ja suolattuja maapähkinöitä

Leikkaa tofu kuutioiksi. Laita lautaselle muutama talouspaperiarkki ja asettele tofukuutiot paperin päälle. Laita tofukuutioiden päälle toinen kerros paperia sekä leikkuulauta ja leikkuulaudan päälle pino kirjoja. ”Itketä” tofuja 10–15 minuuttia.

Kuori perunat ja porkkanat. Leikkaa perunat kuutioiksi ja porkkanat ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna isolla paistinpannulla tilkka rypsiöljyä. Lisää inkivääri, sitruunaruoho, kurkuma ja neilikka ja sekoittele mausteita hetki kuumassa öljyssä, jotta aromit irtoavat. Lisää perunat ja porkkanat ja sekoita. Lisää kookosmaito, chilikastike, laakerinlehdet ja suola. Sekoita hyvin, kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla n. 15–20 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä.

Lisää tamarindimehu, kaneli, ruokosokeri ja maapähkinävoi ja sekoita hyvin. Jos kastike tuntuu liian paksulta, ohenna soijamaidolla tai kookosvedellä.

Paista tofut rapeiksi kuumalla pannulla runsaassa öljyssä. Mausta suolalla. Lisää curryn joukkoon.

Tarjoile basmatiriisin kera. Ripottele annoksen päälle hiukan maapähkinöitä.

Vegaaninen imelletty perunalaatikko

vegaaninen imelletty perunalaatikkoKuulostaa ehkä hassulta, mutta niin paljon kuin olenkin elämässäni ruokaa laittanut, en ole koskaan ennen tehnyt imellettyä perunalaatikkoa. Viime vuosina olen suosinut valmislaatikoita, koska ne ovat mielestäni vallan hyviä. Lähikaupastamme ei kuitenkaan saa valmista vegaanista perunalaatikkoa, joten oli ryhdyttävä perunateatteriin.

Sovelsin Vegaaninen-blogin ohjetta. Korvasin osan reseptin kasvimaidosta kaurakermalla, sillä joulu ei ole se ajankohta, jolloin mietin rasvan määrää ruuassa – eikä vegaanin siitä muutenkaan tarvitse hirveästi huolta kantaa. Oikein hyvää tuli, joskin ensi kerralla laitan vähemmän suolaa.

Vegaaninen imelletty perunalaatikko
reilu 1,5 kg jauhoisia perunoita
0,5 dl vehnäjauhoja
50 g sulatettua margariinia
1 rkl suolaa (vähemmänkin riittää)
3 dl kaurakermaa
2 dl soijamaitoa (kauramaitokin käy)
margariinia vuuan voiteluun ja laatikon pinnalle

Keitä potut kuorineen ja muussaa kypsänä. Voit kuoria perunat ennen muussaamista, mutta itse jätin kuoret soseeseen. Lisää jauhot perunasoseen sekaan vähitellen ja sekoita hyvin. Soseen tulee olla kunnolla lämmintä tässä vaiheessa. Anna imeltyä kolmisen tuntia lämpimässä (esim. 50 asteeseen lämmitetyssä uunissa). Sekoita n. tunnin välein.

Kun perunasose on imeltynyt, lisää sula margariini, suola sekä kerma ja maito ja sekoita tasaiseksi. Levitä seos voideltuun uunivuokaan tasaisesti ja lisää pinnalle margariininokareita.

Paista uunin alaosassa 150 asteessa 2 tuntia.

Vegaaninen nakkisoppa

Sosekeitot ovat meillä koko perheen lempiruokaa, ja niitä syödäänkin suuren osan vuotta ahkerasti. Kesällä kaupasta ei kuitenkaan löydy sosekeittoon soveltuvia jauhoisia perunoita, joten kun soppaa mielii, pitää tarttua toiseen perinnereseptiin.

Nakkisoppa onnistuu oikein hyvin myös vegaanisista nakeista. Niiden laatu on viime vuosina parantunut huimasti, ja etenkin BonSoyan nakit ovat saaneet suuren suosion, myös meillä. Niistä tehty soppa upposi hyvin myös lahjomattomaan lapsiraatiin.

Vegaaninen nakkisoppa
15:lle

Valmistusaika n. 40 min

n. 700 g uusia perunoita tai muita kiinteitä pottuja
n. 500 g porkkanoita
pala juuriselleriä
2 kesäsipulia varsineen
2 valkosipulinkynttä
paprikajauhetta
vettä
n. puoli tuubia tomaattipyreetä
suolaa
kokonaisia mustapippureita
4 pkt BonSoya-vegenakkeja

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Pilko kesäsipulit. Kuori ja pilko porkkanat ja juuriselleri. Pese ja pilko perunat. Kuumenna isossa (n. 4 l) kattilassa reilu loraus rypsiöljyä. Lisää sipuli-valkosipulisilppu ja paprikajauhe ja kuullota hetki. Lisää perunat, porkkanat ja sellerit, sekoita. Lisää vettä sen verran, että muut ainekset peittyvät. Lisää tomaattipyree, mustapippureita ja n. 1 tl suolaa. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä n. 20 min, kunnes juurekset ovat kypsiä. Pilko nakit, lisää kattilaan ja kuumenna. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Voit maustaa keittoa myös yrteillä, esimerkiksi lehtisellerillä, basilikalla, timjamilla ja kyntelillä. Tarjoile kuumana leivän kanssa.