Vegaaninen Schwartzwaldin kakku

Juhlistimme hääpäivää ja puolison huomista syntymäpäivää kakulla. Tilaus oli ”jotain suklaista”, ja päätin kokeilla, miten saksalainen klassikko Schwartzwaldin kakku onnistuisi vegaanisena. Lopputulos ei ehkä voita kauneuskisoja, mutta on aivan tajuttoman herkullinen.

Schwartzwaldin kakku
kakusta riittää helposti 15 hengelle

Valmistusaika: pohjan valmistus n. 50 min, jäähdytys 2 h, kakun kostutus ja täyttäminen 1 h, jääkaapissa yön yli, kuorrutus ja koristelu n. 1 h

Kakkupohja
3 1/2 dl soijamaitoa
3 rkl omenaviini- tai valkoviinietikkaa
2,4 dl margariinia (n. 250 g)
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
4,5 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoa
2 dl kaakaojauhetta
2 tl ruokasoodaa
100 g tummaa suklaata sulatettuna

Sekoita soijamaito ja viinietikka keskenään. Jätä seisomaan seuraavien työvaiheiden ajaksi.

Sulata margariini. Sekoita joukkoon sokeri, vaniljasokeri ja suola. Lisää piimiintynyt soijamaito ja sekoita tasaiseksi. Sekoita ruokasooda ja kaakaojauhe jauhojen joukkoon ja siivilöi jauhoseos taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Lisää sulatettu suklaa ja sekoita hyvin.

Vuoraa kahden irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla ja rasvaa vuuat. Jaa taikina tasan kahteen vuokaan. Paista 175 asteessa uunin keskiosassa n. 40 minuuttia, kunnes kakkupohjat ovat kypsiä. Kokeile kypsyyttä hammastikulla tai sukkapuikolla – kakku on kypsää, kun taikinaa ei tartu tikkuun.

Jäähdytä pohjat kunnolla ennen leikkaamista ja täyttämistä. Kakkupohja on lämpimänä erittäin murenevaista. Kun pohjat ovat jäähtyneet, halkaise kumpikin pohja kahdeksi levyksi. Kakkulevyjä voi siirrellä esimerkiksi leivinpaperin avulla, niin ne pysyvät paremmin ehjinä.

Täyte ja kuorrutus
n. 500 g kirsikkahilloa
n. 4 dl kirsikkamehua kostutukseen (Aidossa ja alkuperäisessä Schwartzwaldin kakussa käytetään kirsikkaviinaa, mutta kirsikkamehu toimii aivan hyvin)
5 dl (2 prk) Aplro soijavispiä
4 dl (1 prk) Alpro Greek style -soijarahkaa
2 pss vegegel-jauhetta
n. 8 rkl sokeria
n. 2 rkl vaniljasokeria
cocktailkirsikoita, kuivattuja karpaloita tms.
n. 50 g tummaa suklaata sulatettuna soijamaitotilkan ja margariininokareen kanssa

*Tee tämä vaihe hyvissä ajoin ennen kuin alat täyttää kakkua! Kaada soijavispit paksupohjaiseen kattilaan. Vispaa sekaan vegegeljauhe. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan vispaten. Kaada seos kuumankestävään astiaan ja laita jääkaappiin vähintään 2 tunniksi hyytymään.*

Mittaa isoon kulhoon vajaa puolet hyytyneestä soijavispistä sekä n. 4 rkl sokeria ja 1 rkl vaniljasokeria. Vatkaa sähkövatkaimella vähintään pari minuuttia, kunnes seos on vaahtoutunut kuohkeaksi, tiiviiksi vaahdoksi. Vatkaa sekaan vajaa puolet soijarahkasta, tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria ja/tai vaniljasokeria.

Aseta kakun pohjalevy kakkuvadille. Valele lusikan avulla pohjalevy kauttaaltaan kirsikkamehulla. Levitä 1/3 kirsikkahillosta tasaisesti pohjalevylle. Levitä hillokerroksen päälle tasaisesti 1/3 soijakermavaahdosta. Aseta varovasti seuraava kakkulevy pohjalevyn päälle ja toista työvaiheet. Tee samoin kolmannen kakkulevyn kanssa. Lopuksi nosta päällimmäiseksi neljäs kakkulevy ja kostuta se kuten aiemmat kerrokset, mutta älä laita tämän levyn päälle mitään. VINKKI! Kakun kerrokset saattavat lähteä ”luistelemaan”. Tällöin auttaa, jos sujautat kakun ympärille irtopohjavuuan reunan. Sen voi jättää paikalleen, kun kakku tekeytyy jääkaapissa, niin kakun muoto pysyy siistinä.

Laita kakku jääkaappiin tekeytymään yön yli.

Kuorruttaminen: Mausta ja vatkaa loppu soijavispi samaan tapaan kuin edellä ja vatkaa sekaan loppu soijarahka samaan tapaan kuin edellä.

Irrota irtopohjavuuan reuna kakun ympäriltä. Levitä soijakermavaahtoa lastalla kakun reunoille tasaisesti. Siistin ja nätin reunan saat, kun teet ensin yhden kerroksen painamalla aika tiiviisti, jolloin pinnan epätasaisuudet tasoittuvat soijakermavaahdolla. Tämän jälkeen levitä toinen kerros vaahtoa kevyemmällä otteella. Kun reunat on kuorrutettu, levitä lastalla vaahtoa kakun päälle. Itse tykkään siitä, ettei pinta ole aivan viivottimella vedetyn tasainen, vaan vaahtoon jää ”aaltoja”. Mutta nämä ovat makuasioita.

Pursota tyllalla soijakermavaahtoa ruusukkeiksi kakun pinnalle ja sivuille. Tee sulalla suklaalla kuvioita kakun sivuille ja pinnalle. Viimeistele koristelu asettelemalla kirsikoita tai kuivattuja karpaloita sopiviin kohtiin.

Voit tarjota kakun heti sen valmistuttua tai tehdä sen valmiiksi jääkaappiin odottamaan. Kakku säilyy jääkaapissa edustuskuntoisena ainakin vuorokauden, ja syömäkelpoisena useamman päivän.

Advertisement

Vegaanista arkisafkaa: härkiskiusaus

härkiskiusausMeikäläisellä on ollut sellainen kevät, että ei ole paljon ehtinyt ruuanlaittoa miettimään. Arkea on pyöritetty muutamalla vakiosafkalla, ja kaupan eineshyllykin on ollut aika tiiviissä käytössä. (Olen muun muassa löytänyt vegaaniset kasvisjauhispitsat, jotka ovat oikein hyviä.)

Yksi arjen ruokainnovaatio sentään tuli tehtyä. Olen nimittäin vegaaniseen ruokavalioon siirtymisen jälkeen kaivannut kiusauksia – siis laatikkoruokaa, jossa on perunasuikaleita, kermaa ja jotakin proteiinin lähdettä. Sienikiusaus on kyllä hyvää, mutta ei oikein riitä pitämään aktiivisen ihmisen nälkää.

Keksin sitten, että härkishän voisi toimia kiusauksessa ihan hyvin. Ja ei kun kokeilemaan! Syntyi ehkä helpoin ruoka ikinä. Ainekset heitellään uunivuokaan muutamassa minuutissa ja sitten koko höskä tunniksi uuniin. Sillä aikaa voi sitten vaikkapa maalata seiniä, tai mitä nyt kukakin kotonaan tapaa tehdä.

Härkiskiusaus on sellaista hyvää arjen perusruokaa. Ei mitään tajunnan räjäyttävää gurmeeta, mutta kelpaa lapsille ja täyttää vatsan.

Härkiskiusaus
5 hengelle 3 päiväksi

valmistusaika n. 1 tunti 10 minuuttia

2 kg peruna-sipuliseosta
3 rasiaa maustamatonta härkistä
3 valkosipulinkynttä
6 dl (3 prk) kaurakermaa
suolaa
mustapippuria
basilikaa, timjamia, rosmariinia

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet.

Levitä n. kolmasosa peruna-sipuliseoksesta ison uunivuuan pohjalle. Ripottele päälle suolaa ja pippuria sekä kolmannes valkosipulisilpusta. Levitä päälle puolet härkiksestä (1,5 rasiaa). Sirottele päälle basilikaa, timjamia ja rosmariinia. Kaada yksi purkillinen kaurakermaa tasaisesti kaiken päälle. Auta kauhalla tai lastalla kermaa valumaan härkis-peruna-sipuliseoksen joukkoon.

Toista sama.

Lopuksi levitä viimeinen kolmannes peruna-sipuliseoksesta tasaisesti vuuan pinnalle ja mausta valkosipulilla, suolalla, pippurilla ja yrteillä. Kaada kolmas kaurakermapurkillinen tasaisesti kaiken päälle ja auttele kauhalla tai lastalla kermaa valumaan.

Paista uunin alatasolla n. tunnin verran, kunnes perunat ja sipulit ovat pehmenneet. Tarjoile kuumana esimerkiksi tomaattilohkojen kera.

Vegaaninen porkkanalaatikko

vegaaninen porkkanalaatikkoPerheenjäsenet ilmoittivat, että jouluaterialla sopisi tarjota porkkanalaatikkoa, joten kaivoin  (Hesarista joskus vuonna miekka ja kypärä talteen otetun) perinnereseptin esiin ja ryhdyin veganisoimaan. Olen jostakin syystä uskotellut itselleni, että en niin välitä porkkanalaatikosta, mutta hyvänen aika, miten väärässä olen ollut! Tästä tuli aivan hullun hyvää. Jatkossa kuuluu ilman muuta joulupöydän vakioruokiin.

Sen lisäksi, että porkkanalaatikko on hyvää, se on myös helppo valmistaa. Toisin kuin @#€%?+ imelletty perunalaatikko, joka ei taaskaan suostunut kunnolla imeltymään. Sitä ostaisin kyllä ilomielin valmiina kaupasta. Porkkanalaatikko sen sijaan on NIIIIN paljon parempaa itse tehtynä.

Vegaaninen porkkanalaatikko
riittää 5 hengelle 2 päiväksi

500 g porkkanoita keitettynä ja soseutettuna
riisipuuroa, keitettynä 0,5 litraan kaura- tai soijamaitoa
0,5 dl soijajugurttia
0,5 tl muskottipähkinää
suolaa
1,5 rkl tummaa siirappia

Pinnalle:
korppujauhoja
margariinia (esim. sinistä Keijua)

Sekoita porkkanasose puuron joukkoon. Lisää soijajugurtti ja mausteet ja sekoita tasaiseksi. Voitele pieni uunivuoka ja kaada seos vuokaan. Levitä tasaiseksi ja painele halutessasi laatikon pintaan kuvioita lusikan kärjellä. Ripottele päälle korppujauhoja ja viimeistele muutamalla margariininokareella. Paista 175 asteessa uunin alaosassa n. tunti.

Suklaakakku kreemikuorrutuksella (vegaaninen)

Vegaaninen suklaakakku kreemikuorrutuksellaKunnon muheva suklaakakku – sellainen, jossa on paksu ja pehmeä pohja sekä runsaasti suklaakreemikuorrutusta – sitä alkoi tehdä mieli. Sopivasti oli miehen syntymäpäiväkin, joten ei tarvinnut edes keksiä syytä kakuntekoon. No, ok, en ole siihen kyllä ennenkään tarvinnut muuta syytä kuin sen, että tekee mieli kakkua.

Vegaanisessa leivonnassa olen kokenut hiukan haasteelliseksi pehmeän ja hyvin nousseen kakkupohjan aikaansaamisen. Täytekakkupohjista on usein tullut tosi jämäköitä, jolloin kakusta tulee ihan hirveän ruokaisa. Muutamat kuivakakkukokeilut kuitenkin ovat onnistuneet ihan mukavasti, joten kokeilin säveltää suklaakakun pohjan vanhasta tiikerikakkureseptistä. Lopputulos on pehmeä joskaan ei ihan niin kuohkea kuin olisin halunnut. Mutta ei myöskään sellainen junttapulla, jolla voisi tainnuttaa norsun. Erittäin herkullista tuli.

Meiltä löytyy ainoastaan melko leveitä, n. 26 sentin halkaisijalla varustettuja kakkuvuokia, joten kakusta tuli aika matala. Jos haluaa sellaisen tällä hetkellä kovin muodikkaan kapean ja korkean kakun, pitää käyttää halkaisijaltaan pienempää vuokaa.

Suklaakakku kreemikuorrutuksella
valmistusaika n. 1 h 30 min

Kakkupohja
150 g pehmeää vegaanista margariinia (esim. Sunnuntai)
2,5 dl sokeria
4 dl soijajugurttia
1,5 dl soijamaitoa
3 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
0,5 dl leivontakaakaota
150 g tummaa suklaata sulatettuna

Suklaakreemi
200 g pehmeää vegaanista margariinia (esim. Sunnuntai)
n. 200 g tomusokeria
1 rkl leivontakaakaota
150 g tummaa suklaata sulatettuna

Muut ainekset
margariinia ja korppujauhoa kakkuvuuan jauhottamiseen
appelsiinimehua kostuttamiseen

Rasvaa ja korppujauhota kakkuvuoka.

Valmista kakkupohja: Vatkaa pehmeä margariini (pehmitä tarvittaessa hetki mikrossa), sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa soijajugurtti sekaan kolmessa osassa (jos kaadat kaiken kerralla, seos juoksettuu). Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe (siivilöi kaakao, jotta taikinaan ei tule kökköjä) keskenään. Sekoita puolet jauhoseoksesta taikinaan. Lisää soijamaito ja sekoita hyvin. Lisää loppu jauhoseos ja sekoita tasaiseksi. Lisää sulatettu suklaa ja sekoita hyvin. Kaada taikina kakkuvuokaan ja levitä tasaisesti. Paista uunin alaosassa 180 asteessa n. tunti. Testaa kypsyys sukkapuikolla – kun sukkapuikkoon ei tartu taikinaa, kakku on kypsä. Jäähdytä valmis kakkupohja.

Valmista kreemi: Vatkaa pehmeä margariini, tomusokeri ja kaakao tasaiseksi tahnaksi (ole varovainen, tomusokeri pöllyää tosi helposti). Lisää sulatettu suklaa ja vatkaa tasaiseksi.

Kakun kokoaminen: Kumoa kakku ja leikkaa isolla leipäveitsellä kahteen osaan. Nosta päällimmäinen kerros erilliselle lautaselle. Valele alempi kerros appelsiinimehulla. Levitä puolet suklaakreemistä tasaiseksi kerrokseksi kakun alaosalle. Nosta päällimmäinen kerros varovasti alaosan päälle. Valele päällikerros appelsiinimehulla. Levitä loput suklaakreemistä tasaisesti yläkerroksen päälle. Jätä kakun sivut kuorruttamatta.

Kakku on heti valmis tarjottavaksi. Jos sitä jää yli, säilytä huoneenlämmössä kakkukuvun alla. Jääkaapissa kakkupohja kovettuu.

Mustikkajuustokakku (gluteeniton, vegaaninen)

vegaaninen gluteeniton mustikkajuustokakkuKesän juustokakkuputki sai jälleen jatkoa, kun ystävä piipahti kylään. Tällä kertaa tein mustikkajuustokakun, jossa on gluteeniton pohja – ystävä kun noudattaa gluteenitonta ruokavaliota.

Lopputulos oli mukavan raikas vaihtoehto perinteisemmille mustikkapiirakoille. Jos kuitenkin perinteisempi miellyttää enemmän, täältä löydät pehmeän mustikkapiirakan ja täältä muropohjaisen ohjeen.

Mustikkajuustokakku
valmistelut n. 20+30 min, hyydytys 1+3 h

Pohja
200 g vaaleita gluteenittomia keksejä, esim. Semper kolakakor
75 g margariinia sulatettuna

Täyte
5 dl (2 prk) soijavispiä
3 pussia vegegel-jauhetta
300 g (2 prk) maustamatonta På mackan -tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1 rkl sitruunamehua

Mustikkakiille
2 dl vettä
1 dl sokeria
2 rkl sitruunamehua
kourallinen mustikoita
1 pss vegegel-jauhetta

Kakun päälle
n. 3 dl mustikoita (jäisiä tai tuoreita)

1. vaihe: Vispaa paksupohjaisessa kattilassa vegegel-jauhe soijavispikerman joukkoon. Kuumenna koko ajan vispaten, kunnes seos alkaa kuplia. Kaada seos kuumankestävään astiaan, peitä kannella ja laita jääkaappiin hyytymään n. tunniksi.

2. vaihe: Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuuan (halkaisija 27 cm) pohjan ja reunan väliin.

Jauha pohjaa varten keksit tehosekoittimessa. Sekoita sulatettu margariini muruseoksen joukkoon. Painele massa kakkuvuuan pohjalle tasaiseksi levyksi. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Laita isoon kulhoon hyydytetty soijavispi, sokeri ja vaniljasokeri. Vaahdota sähkövatkaimella kiinteäksi vaahdoksi. Lisää på mackan -juusto, sitruunamehu ja sitruunankuoriraaste ja vispaa tasaiseksi. Levitä täyte tasaisesti kakkuvuokaan, peitä kakku lautasella ja laita jääkaappiin mustikkakiilteen valmistuksen ajaksi.

Vispaa kattilassa vegegel-jauhe kylmään veteen. Lisää kiilteen muut ainekset. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan vispaten. Kaada kuumankestävään astiaan ja laita jääkaappiin jäähtymään hetkeksi aikaa, kunnes kiille on hiukan paksuuntunut.

Levitä mustikat kakun päälle ja levitä kiille mustikoiden päälle siten, että se peittää tasaisesti koko kakun. Peitä kakku lautasella ja laita jääkaappiin hyytymään 2–3 tunniksi.

Ennen tarjoilua irrota irtopohjavuuan reuna varovasti kakun ympäriltä. Kakku kannattaa siirtää pois irtopohjavuuan pohjan päältä tarjoiluvadille tai lautaselle, niin sitä on helpompi leikata.

Kakku säilyy kylmässä useita päiviä.

Suolakinuski-suklaamoussekakku (vegaaninen)

Suolakinuski-suklaamoussekakkuEdellinen juustokakku haihtui tosi nopeasti – johtuu varmaan kuumuudesta – joten tein uuden kakkukokeilun. Olen tänä vuonna ihan hurahtanut suolakinuskiin, ja on tehnyt mieli kokeilla jonkinlaista suolakinuskikakkua, joten nyt oli sitten sen aika.

Tein kaksivärisen moussekakun, jossa tummempi kerros on suklaamoussea ja vaaleampi suolakinuskimoussea. Slurps!

Kesälomalla ehtii väkertämään kaikessa rauhassa tällaista monivaiheisempaa ja työläämpää leipomusta. Väkertämistä ja työvaiheita tässä nimittäin piisaa. Mutta lopputulos kyllä palkitsee. Tätä kehtaa tarjoilla vaativammallekin seurakunnalle.

Suolakinuski-suklaamoussekakku
valmistelut 15 min + 15 min + 25 min + hyydytys 1 + 2 h

Pohja
200 g vaniljatäytteisiä Oreo-keksejä
75 g sulatettua margariinia

Suolakinuski
1 dl kaurakermaa
1 dl fariinisokeria
vajaa 0,5 tl hienoa merisuolaa

Moussetäytteet
5 dl (2 prk) soijavispiä
3 pss Vegegel-jauhetta
300 g (2 prk) maustamatonta På mackan -kauratuorejuustoa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
suolakinuskia (ks. yllä)
100 g tummaa suklaata

Koristeluun
sulatettua tummaa suklaata tms.

1. vaihe: Vispaa paksupohjaisessa kattilassa vegegel-jauhe soijavispikerman joukkoon. (Käytä vispilää, älä kauhaa/lusikkaa/puuhaarukkaa tms, sillä vegegel paakkuuntuu helposti.) Kuumenna koko ajan vispaten, kunnes seos alkaa kuplia. Kaada seos kuumankestävään astiaan, peitä kannella ja laita jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi.

2. vaihe: Mittaa paksupohjaiseen kattilaan kaurakerma ja fariinisokeri. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen ja keitä keskilämmöllä edelleen sekoittaen muutama minuutti. Kinuskin pitää kiehua koko ajan, mutta ei holtittomasti räiskyen. Mitä kauemmin keität, sitä paksumpaa kinuskista tulee. Mausta merisuolalla ja anna jäähtyä seuraavaa vaihetta varten.

3. vaihe: Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuuan (halkaisija 27 cm) pohjan ja reunan väliin. Vuoraa vuuan reunat tuorekelmulla.

Jauha pohjaa varten Oreo-keksit tehosekoittimessa. Sekoita sulatettu margariini muruseoksen joukkoon. Painele massa kakkuvuuan pohjalle tasaiseksi levyksi. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Laita isoon kulhoon hyydytetty soijavispi, sokeri ja vaniljasokeri. Vaahdota sähkövatkaimella kiinteäksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi.

Jaa täyte kahteen kulhoon siten, että molemmissa on yhtä paljon. Vispaa suolakinuski toisen täyteannoksen joukkoon. Sulata suklaa ja vispaa jäljelle jääneen täyteannoksen joukkoon.

Levitä suklaatäyte tasaisesti kakkuvuokaan. Levitä suolakinuskitäyte tasaisesti suklaatäytteen päälle. Peitä kakku isolla lautasella ja laita jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi. Jos on kiire, voit laittaa kakun myös pakastimeen.

Ennen tarjoilua irrota irtopohjavuuan reuna ja poista tuorekelmu varovasti kakun ympäriltä. Tee kakun pinnalle kuvioita sulalla suklaalla. Koristeiksi käyvät hyvin myös esimerkiksi Oreo-keksit ja/tai vegaaniset suklaakarkit.

Kakku säilyy kylmässä useita päiviä.

Minttusuklaa-mansikkajuustokakku (vegaaninen)

Minttusuklaa-mansikkajuustokakkuMeille oli tulossa vieraita, ja halusin leipoa kakun. Helleinferno ei kuitenkaan varsinaisesti innosta uunin käyttöön, joten juustokakku oli aika selkeä valinta. Olen kesän mittaan tehnyt useita juustokakkukokeiluja ja yrittänyt löytää parasta mahdollista koostumusta kakun tuorejuustotäytteelle. Nyt sellainen taisi löytyä. Soijavispi, vegegel ja på mackan -tuorejuusto on kaikin puolin toimiva kombo. Täytteestä tuli riittävän jämäkkää ja sitä tuli riittävän paksu kerros.

Minttusuklaan maku kakkuun tulee minttutäytteisistä Oreo-kekseistä, joita käytin sekä pohjaan että täytteen sekaan murustettuina. Täytteessä ne voisi varmaan korvata myös rouhitulla minttutäytesuklaalla. Ainakin Pirkka Dark Mint -suklaa on vegaanista, ja myös tosi hyvää.

Mikään pikakakku tämä ei ole, koska täytteen aineksia pitää hyydytellä useampi tunti. Kannattaa siis ryhtyä leipomishommiin jo aamulla, jos on tarkoitus tarjota kakkua iltapäivällä. Kakku säilyy hyvin jääkaapissa, joten sen voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä.

Minttusuklaa-mansikkajuustokakku
valmistelut n. 15 + 20 min, hyydytys 3–4 h

Pohja
200 g minttutäytteisiä Oreo-keksejä
75 g margariinia sulatettuna

Täyte
5 dl (2 prk) soijavispiä
3 pussia vegegel-jauhetta
300 g (2 prk) maustamatonta På mackan -tuorejuustoa
0,75 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
100 g minttutäytteisia Oreo-keksejä tai minttutäytesuklaata rouhittuna

Koristeluun
mansikoita
soijakermavaahtoa (osa täytteestä)

1. vaihe: Sekoita paksupohjaisessa kattilassa vegegel-jauhe soijavispikerman joukkoon. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos alkaa kuplia. Kaada seos kuumankestävään astiaan, peitä kannella ja laita jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi.

2. vaihe: Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuuan (halkaisija 27 cm) pohjan ja reunan väliin. Vuoraa vuuan reunat tuorekelmulla.

Jauha pohjaa varten Oreo-keksit tehosekoittimessa. Sekoita sulatettu margariini muruseoksen joukkoon. Painele massa kakkuvuuan pohjalle tasaiseksi levyksi. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Laita isoon kulhoon hyydytetty soijavispi, sokeri ja vaniljasokeri. Vaahdota sähkövatkaimella kiinteäksi vaahdoksi. Siirrä erilliseen astiaan hieman kermavaahtoa kakun koristelua varten. Lisää isoon kulhoon på mackan -juusto ja sitruunamehu ja vispaa tasaiseksi. Murusta Oreo-keksit joko varovasti tehosekoittimella (jätä rouhe hiukan epätasaiseksi toisin kuin kakkupohjaa tehdessä) tai laittamalla keksit muovipussiin ja läiskimällä pussia pöydän reunaa vasten. Sekoita keksimurut täytteeseen.

Levitä täyte tasaisesti kakkuvuokaan. Poista mansikoista kannat ja viipaloi ne. Asettele mansikkaviipaleet kakun päälle. Lopuksi pursota tyllalla soijakermavaahtoa kakun reunoille.

Peitä kakku isolla lautasella ja laita jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi. Jos on kiire, voit laittaa kakun myös pakastimeen, mutta varo jäädyttämästä sitä kokonaan – mansikoista tulee vetisiä ja ne valuttavat mehua ympäriinsä, jos ne pääsevät jäätymään ja sitten taas sulavat.

Ennen tarjoilua irrota irtopohjavuuan reuna ja poista tuorekelmu varovasti kakun ympäriltä.

Kakku säilyy kylmässä useita päiviä.

Vegaaninen pasha, paranneltu versio (päivitetty)

Resepti päivitetty 17.4.2022

Lapsuudenkodissani noudatettiin ortodoksisia pääsiäisperinteitä, joten meillä syötiin aina Valamon reseptillä Valamosta hankittuun hienoon puumuottiin tehtyä pashaa. Itse en ole ortodoksi, mutta pashaa rakastan.

Viime vuonna kokeilin tehdä perinnereseptistä vegaanisen version. Siitä tuli ihan hyvää, mutta hiukan liian hapanta, joten tänä vuonna läksin parantelemaan. Korvasin soijajugurtin soijavispillä, ja mausta tuli lempeämpi, sanalla sanoen pashamaisempi.

Tällä kertaa meillä on koko viisihenkinen perhe paikalla pashaa syömässä, joten tein ison satsin. Tästä riittää vaikka kymmenelle hengelle yhden aterian tarpeiksi. Reseptin puolittamalla saa kahden hengen pääsiäisateriointiin sopivan version.

Vegaaninen pasha
Isolle seurueelle

Valmistelut n. 15 min, valutus 1–2 vrk

400 g soijarahkaa (esim. Alpro Greek Style)
2,5 dl soijavispiä
200 g soijatuorejuustoa (esim. Sheese)

2 rkl vegaanista margariinia
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 sitruunan mehu
2 sitruunan raastettu kuori
rusinoita
mantelilastuja

Vaahdota tuorejuusto ja sokerit. Vatkaa soijarahka seokseen. Lisää sitruunamehu ja sekoita tasaiseksi. Lisää raastettu sitruunankuori sekä rusinoita, mantelilastuja ja hillottua appelsiininkuorta maun mukaan. Vatkaa soijavispi tiiviiksi vaahdoksi ja nostele varovasti seokseen.

Vuoraa pashamuotti tai esimerkiksi iso pastalävikkö tai siivilä harsokankaalla. Kaada pashaseos harsokankaan päälle. Taittele kankaan liepeet pashaseoksen päälle ja laita päällimmäiseksi pieni paino, esimerkiksi pieni lautanen. Laita ”pashamuotti” syvälle kautaselle, kulhoon tms. laidalliseen astiaan ja laita jääkaappiin valumaan 1–2 vuorokaudeksi. Kun pasha on valmista, kumoa se tarjoilulautaselle. Tarjoile pääsiäisaterian jälkiruokana, kahvipöydässä – tai vaikkapa aamiaisella.

Vegaaninen cookies and cream -juustokakku

vegaaninen cookies and cream -juustokakkuJääkaapissa hyydytettävä ”no bake” -juustokakku on ihanaa, mutta minulla on ollut vaikeuksia löytää sopiva tapa hyydyttää täyte ilman liivatetta. Nyt sellainen vihdoin löytyi, kiitos Kamomillan konditoria -blogin. Kun hyydyttää soijavispin ennen vatkaamista ja muihin aineksiin yhdistämistä, homma toimii. Toisin kuin em. ohjeessa, käytin vegegel-hyydytysainetta, joka toimi vallan hyvin.

Maustoin juustokakun Oreo-kekseillä, jotka ovat jokaisen vegaanin herkkuhamsterin suosikkinaposteltavaa. Lopputulos on samantyylinen kuin suuri herkkuni, cookies and cream -jäätelö.

Koska täyteaineksia ja sitten vielä itse kakkua pitää hyydytellä pariinkin otteeseen, tämä ei ole mikään pikaleivonnainen. Mutta jos pitää esimerkiksi iltapäiväksi saada tarjottavaa, ehtii kyllä aamulla aloittaa.

Vegaaninen cookies and cream -juustokakku
valmistusaika muutama tunti

Pohja
200g vaniljatäytteisiä Oreo-keksejä
75 g margariinia sulatettuna

Täyte
1 prk (2,5 dl) soijavispiä
2 pss vegegel-jauhetta
225 g Tofutti-soijatuorejuustoa
2 dl soijarahkaa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g vaniljatäytteisiä Oreo-keksejä

Koristeluun
muutama pala tummaa suklaata
nokare margariinia
(Vähemmän laiska kakun koristelija voi lisäksi käyttää esim. Oreo-keksejä ja suklaakarkkeja)

Muutamaa tuntia aiemmin: Sekoita paksupohjaisessa kattilassa vegegel-jauhe kylmään soijavispiin. Kuumenna koko ajan sekoittaen kiehuvaksi. Kaada kuumankestävään astiaan, jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi. (Pakkaspäivänä ulkona tai parvekkeella jäähdyttäminen käy nopeammin.)

Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuuan reunan ja pohjan väliin. Rasvaa margariinilla sekä paperin peittämä pohja että vuuan reunat.

Jauha pohjaa varten Oreo-keksit tehosekoittimessa. Kaada sekoittimen käydessä joukkoon sulatettu margariini ja anna pyöriä vielä hetki, jotta ainekset sekoittuvat. Painele massa kakkuvuuan pohjalle tasaiseksi levyksi. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Vatkaa hyytynyt soijavispi vaahdoksi. Lisää Tofutti, soijarahka, sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa voimakkaasti jämäkäksi vaahdoksi. Laita Oreo-keksit muovipussiin, pidä pussin suusta tiukasti kiinni ja läiski pussia pöydän reunaa vasten niin, että keksit hajoavat muruiksi. Varo, ettei pussi hajoa! Voit vielä hienontaa isoimmat kökkäreet painelemalla jollakin kovalla esineellä pussin päältä. Sekoita keksimurut täytteeseen.

Levitä täyte tasaisesti kakkuvuokaan. Peitä isolla lautasella ja laita jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi. Jos on kiire, pakastimessa tai ulkona pakkasessa homma hoituu hiukan rivakammin. Varo kuitenkin, ettei täyte pääse jäätymään.

Ennen tarjoilua sulata mikrossa muutama pala suklaata ja nokare margariinia tasaiseksi, juoksevaksi seokseksi. Irrota irtopohjavuuan reuna ja koristele kakku sulalla suklaalla. Tarjoile heti.

Kakku säilyy kylmässä useita päiviä.

Vegaaninen kinuskikakku

vegaaninen kinuskikakku

Vegaaninen kinuskikakku. Karkkikoristelu 10-vuotiaan päivänsankarin käsialaa: salmiakki-vadelmakalloja, lumipantterintassuja, ranskanpastilleja – kaikki vegaanisia.

Esikoiseni täytti tällä viikolla 10 vuotta, ja asiaankuuluvasti tietenkin juhlimme täytekakulla. Päivänsankari toivoi kinuskikakkua, joten sellaisen sitten tein. Kakku onnistui todella hyvin, ja kookoskermaan tehdystä kinuskista tuli ihan täydellistä. Harmi vain, että päivänsankari ei sitten tykännytkään kookoksen mausta, joka tulee lievästi läpi. Kastikkeissa ja keitoissa kookoskerma menee ongelmitta, mutta kinuskissa näemmä ei. No, tällaistahan tämä lapsiperheen elämä on. Onneksi kakku sentään maistuu, kun raapii kuorrutteen pois.

Käytä siis tätä kinuskireseptiä varoituksen kera: jos kookoksen maku tökkii pahasti, tämä ei ole sinua varten. Jos kookos ei ole ongelma, tämä on todella namia.

Kakkupohjan resepti on Martoilta, ja kookoskinuskikuorrutus on tuunattu Kinuskikissan reseptistä.

Vegaaninen kinuskikakku
valmistusaika: kakkupohja n. 1 h 20 min, kinuski n. 20 min, täyttäminen n. 20 min, kuorrutus ja koristelu n. 20 min

Kakkupohja
4 dl sokeria
8 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 dl soijamaitoa
200 g sulatettua margariinia

Täyte
n. 4 dl mehua kostuttamiseen
400 g vadelma- tai omenahilloa
1,5 dl soijavispiä
1,5 dl soijarahkaa
3–4 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Kinuski
2 dl kookoskermaa
2 dl fariinisokeria

Koristeluun
1,5 dl soijavispiä
1,5 dl soijarahkaa
3–4 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
karkkeja, marjoja tms

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää soijamaito ja sulatettu margariini ja sekoita tasaiseksi. Rasvaa ja korppujauhota pyöreä kakkuvuoka (halkaisija n. 26 cm) ja kaada taikina vuokaan. Tasoita pinta. Paista uunin alatasolla 180 asteessa n. 50–60 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Kokeile kypsyyttä sukkapuikolla – kun taikina ei tartu puikkoon, kakku on kypsä.

Jäähdytä kakkupohja ja leikkaa isolla veitsellä kolmeksi levyksi. Ole varovainen kakkulevyjä siirrellessäsi, sillä vegaaninen kakkupohja murenee herkemmin kuin kananmunaan tehty.

Laita kinuski tekeytymään samalla, kun täytät kakun: Mittaa kookoskerma ja fariinisokeri teflonkattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua keskilämmöllä välillä sekoitellen n. 20 minuuttia, kunnes seos on kunnolla paksuuntunut. Kinuskin pitää kiehua koko ajan, mutta ei holtittomasti räiskyen. Testaa vesilasitestillä, onko kinuski valmista: kaada lasiin kylmää vettä ja tiputa pisara kinuskia veteen. Kun kinuski ei liukene veteen vaan jää lasin pohjalle kiinteäksi nokareeksi, se on valmista. Kaada kuorrutus heti kuumana kakun päälle – se on hankala levittää, jos se ehtii jäähtyä.

Kinuskin kiehuessa täytä kakku: Laita irtopohjavuuan reuna muotiksi kakkuvadille ja kokoa kakku muotin sisään – näin se pysyy koossa. Soijakermavaahto on sillä tavalla liukasta, että kakun kerrokset saattavat muuten lähteä ”vaeltamaan”. Vatkaa soijakerma todella kiinteäksi vaahdoksi. Voit vatkata paljon pidempään ja tiukemmaksi kuin lehmäkermaa, sillä soijakerman kohdalla ei tarvitse huolehtia siitä, että se muuttuu voiksi. Vatkaa joukkoon soijarahka sekä sokeri ja vanijasokeri. Rahka tekee vaahdosta raikkaamman makuista ja auttaa säilyttämään vaahdon tiiviinä. Soijakermavaahto nimittäin lötkööntyy nopeasti. Kostuta alimmainen kakkulevy mehulla. Kostuta huolella, sillä kakkupohja on paljon jämäkämpi kuin kananmunaan tehty sokerikakku, ja jää helposti liian kuivaksi. Levitä kakkulevylle ensin hilloa ja sitten kerma-rahkaseosta. Nosta keskimmäinen kakkulevy päälle ja kostuta mehulla. Levitä päälle hilloa ja kerma-rahkaseosta. Nosta päällimmäinen kakkulevy paikoilleen ja kostuta. Kun kinuskikuorrutus on valmista, levitä se kakun päälle. HUOM! Kuorrutus riittää kakun päälliosaan, ei sivuille. Kiristä irtopohjavuuan reuna.

Anna kakun kostua jääkaapissa kakkukuvun alla yön yli. Ennen tarjoilua irrota irtopohjavuuan reuna. Vatkaa loppu soijakerma vaahdoksi ja lisää joukkoon soijarahka ja sokerit samaan tapaan kuin yllä. Pursota vaahtoa tyllalla pystysuoraan kakun sivuille vieri viereen, kunnes koko reuna on peitossa (ks. kuva). Pursota lopuksi kinuskin ja kermavaahdon reunaan pieniä ruusukkeita. Lisää muut koristeet.

Kakku säilyy jääkaapissa hyvin muutaman päivän. Koska kakkupohja on jämäkämpää kuin kananmunaan tehty sokerikakku, se on todella täyttävää ja kakusta riittää isommalle porukalle kuin perinteisestä täytekakusta.