Tomaatti-quorn-kesäkurpitsapasta

Kokkaaminen viiden hengen perheelle ei ole aina kovin mieltä ylentävää. Usein perjantai-iltana, kun pitäisi miettiä kauppalistaa ja seuraavan viikon ruokailuja, löydän itseni tuijottamasta lasittunein silmin ikkunasta ulos. Ei oikein luovuus kuki siinä kohtaa, ja sitten sitä päätyy laittamaan aina samoja juttuja.

Nyt sentään pitkästä aikaa keksin uuden arkiruuan, tosin sekin kyllä kierrättää aika tuttuja teemoja. Mutta tuli varsin hyvää, oli helppo laittaa ja lapsetkin söivät kiltisti. Eli arkiruuan kriteerit täyttyivät.

Tomaatti-quorn-kesäkurpitsapasta
2 päivän annos 5 hengelle

Valmistusaika n. 25 min

2 pss (600 g) quorn-kuutioita
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
paprikajauhetta
oliiviöljyä
vettä
1 kesäkurpitsa
sitruunamehua
suolaa
500 g paseerattua tomaattia
2 dl kaurakermaa
mustapippuria
basilikaa, timjamia

Laita pastan keitinvesi lämpenemään samalla, kun aloitat kastikkeen valmistuksen.

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Laita isolle paistinpannulle reilu loraus oliiviöljyä, valkosipuli- ja sipulisilppu ja reilusti paprikajauhetta. Kuullota. Lisää quorn-kuutiot sekä pari desiä vettä. Sekoita huolella, jotta mausteet levittyvät tasaisesti quorn-kuutioille. Kuumenna ja anna hautua kannen alla välillä sekoitellen.

Kun quornit ovat kokonaan kuumentuneet, lisää kesäkurpitsat pannulle, ripottele päälle suolaa ja pirskottele sitruunamehua. Sekoita hyvin. Lisää paseerattu tomaatti ja kaurakerma. Sekoita hyvin. Mausta mustapippurilla, basilikalla ja timjamilla. Tarjoile kuumana pastan kanssa.

Advertisement

Kesäkurpitsa-quornpasta

Lopetin broilerin syönnin puolisentoista vuotta sitten. En ole sitä kummemmin kaivannut, paitsi muutamia itse kehittämiäni pastakastikkeita on tehnyt mieli. Olen välillä soveltanut vanhoja broilerreseptejä ja käyttänyt soijasuikaleita tai tofua kanan sijaan. Ne toimivat ihan ookoo, mutta eivät maistu suunnilleen miltään ilman vahvaa maustamista.

Nyt hokasin ensimmäistä kertaa kokeilla sieniproteiinista tehtyä quornia, jota saa kaupan pakastekaapista vaikka missä muodossa. Valitsin kuutiot, koska aikomuksena oli tehdä pastakastiketta. Hinnaltaan ne ovat hieman halvempia kuin maustamattomat broilerisuikaleet.

Olipas muuten löytö! Helppo valmistaa, maistuu hyvälle, miellyttävä suutuntuma – ja lapsetkin tykkäsivät. Ainoa miinus on, että quorn ei sovi muna-allergikoille (eikä siis myöskään vegaaneille). Ainakin ostamassani versiossa oli käytetty munanvalkuaista valmistusaineena.

Kesäkurpitsa-quornpasta
Riittää 2 aikuiselle ja 3 lapselle 2 päiväksi

Valmistusaika n. 20 min

2 valkosipulinkynttä
600 g (2 pss) pakastettuja quorn-kuutioita
isohko kesäkurpitsa
sitruunamehua
mustapippuria
yrttisuolaa
timjamia
4 dl ruokakermaa

Kastike valmistuu pastan kypsyessä.

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Kuumenna paistokasarissa reilu loraus oliiviöljyä. Lisää valkosipulisilppu. Lisää quorn-kuutiot ja kypsennä keskilämmöllä välillä sekoittaen. Huuhtele kesäkurpitsa ja pilko kuutioiksi. Lisää pannulle, kun quorn-kuutiot alkavat ruskistua. Mausta suolalla, pippurilla, sitruunamehulla ja timjamilla. Lisää ruokakerma. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita ja/tai sitruunamehua. Tarjoa pastan kanssa.

Vuohenjuusto-kesäkurpitsa-fenkolipaistos

Vuohenjuusto-kesäkurpitsa-fenkolipaistosKasvigratiini edustaa minulle vähän mielikuvituksetonta ruuanlaittoa. Menneinä vuosina vetisistä vihanneksista tehty gratiini oli usein ainoa, mitä ravintoloilla oli kasvissyöjälle tarjota.

Mutta oikeastihan mikä tahansa maistuu paremmalta, kun sen kuorruttaa juustolla, ja päteehän se myös kasviksiin. Ei siitä mihinkään pääse. Niinpä päätin pitkästä aikaa antaa gratiinille mahdollisuuden.

Aineksiksi valikoitui ensinnäkin pehmeä vuohenjuusto, koska sitä sattui olemaan jääkaapissa paketillinen, ja viimeinen käyttöpäivä oli, no, tänään. Kaveriksi kausivihannesta eli kesäkurpitsaa sekä fenkolia. (En ole koskaan ennen kokannut fenkolia, mutta tänään se nyt jostakin syystä pälkähti päähän.) Pinjansiemeniä suutuntumaa luomaan sekä proteiinibuustiksi. Ja totta kai kuorrutukseen emmentalraastetta (jota myöskin oli jääkaapissa pyörimässä tähteenä ties mistä). Lisäkkeeksi uusia pottuja, kuinkas muuten.

Tuli muuten erinomaisen hyvää! Siis todellakin. Fenkolia kokataan meillä toistekin.

Vuohenjuusto-kesäkurpitsa-fenkolipaistos
4:lle

Valmistusaika n. 40 minuuttia

1 isohko fenkoli
1 suuri kesäkurpitsa
100 g pinjansiemeniä
200 g pehmeää vuohenjuustoa
4 dl ruokakermaa
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
timjamia
punaleimaista emmentalraastetta

Laita fenkoli kattilaan ja laske kattilaan vettä sen verran, ettei fenkoli peity. Lisää suolaa. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja keitä kymmenisen minuuttia, kunnes fenkoli on hieman pehmennyt, mutta ei vielä muussina.

Viipaloi kesäkurpitsa. Voitele uunivuoka ja levittele kesäkurpitsaviipaleet vuokaan. Pirskottele viipaleille sitruunamehua ja sirottele päälle hieman suolaa ja mustapippuria.

Laita kerma ja vuohenjuusto paksupohjaiseen kattilaan. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes juusto on sulanut. Ota pois levyltä ja lisää hieman suolaa, mustapippuria ja runsaasti timjamia.

Kun fenkoli on keitetty, leikkaa se viipaleiksi ja asettele viipaleet uunivuokaan. Sirottele päälle hieman suolaa. Ripottele päälle pinjansiemenet. Kaada juustokastike vuokaan tasaisesti. Ripottele päälle runsaasti emmentalraastetta. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes juusto on ruskistunut kauniisti.

Tarjoile kuumana uusien perunoiden kanssa.

Vuohenjuusto-pinjansiemenpasta

Sain taas inspiraation uuteen pastakastikkeeseen. Vähän jo ennalta arvelin, että vuohenjuustokastike ei ehkä uppoa lahjomattomaan lapsiraatiin, ja niinhän siinä kävikin. Pikkutyypit saivat itkua nieleskellen lapioitua puoli lautasellista, kun latasin päälle runsaasti ketsuppia ja lupasin jälkiruokaa.

Mutta lapsethan nyt ovat konservatiiveja makutottumuksissaan. Minkäs mahtaa. Välillä tulee ristiriitoja, kun itse puolestani kaipaan paljon vaihtelua ruokavalioon, enkä jaksa joka viikko pyörittää niitä samoja makaronilaatikoita ja sosekeittoja.

Meille perheen aikuisille vuohenjuustolla, kesäkurpitsalla ja pinjansiemenillä höystetty pasta maistui sitäkin paremmin. Tämä menee siis kategoriaan ”syödään silloin, kun lapset ovat muualla”.

Vuohenjuusto-pinjansiemenpasta
5 aikuiselle

valmistusaika n. 10 min

250 g vuohen tuorejuustoa
isohko kesäkurpitsa
n. 100 g pinjansiemeniä
2 dl ruokakermaa
sitruunamehua
mustapippuria, timjamia
oliiviöljyä ja voita paistamiseen

Valmista kastike pastan kypsyessä.

Kuumenna paistinpannulla tilkka oliiviöljyä. Paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla välillä sekoitellen. Kaada siemenet kuumankestävään astiaan.

Huuhdo kesäkurpitsa ja pilko kuutioiksi. Kuumenna pannulla lisää oliiviöljyä sekä nokare voita. Paista kesäkurpitsoja hetken aikaa välillä sekoitellen. Pirskottele päälle sitruunamehua. Lisää vuohenjuusto ja sekoita tasaiseksi. Lisää kerma, sekoita. Mausta mustapippurilla ja timjamilla.

Lisää pinjansiemenet juuri ennen tarjoilua. Tarjoile esimerkiksi täysjyväkierrepastan kanssa.

Kastike säilyy jääkaapissa seuraavaan päivään, ja sen voi myös pakastaa.

Halloumi-kesäkurpitsapasta

Arkisin ei kauheasti huvita seistä lieden ääressä tuntikaupalla. Yleensä tilanne on sellainen, että jaloissa pyörii kaksi tai kolme nälkäänsä riehuvaa villipetoa, joille pitää saada safkaa naamariin mahdollisimman äkkiä. Ja vaikka oltaisiin vain aikuistenkin kesken, ei työpäivän jälkeen jaksa hifistellä.

Siispä yritän koko ajan keksiä uusia reseptejä nopeille pastakastikkeille. Pasta on niin simppeliä valmistettavaa, että siitä on tullut arkiruokailumme vankkumaton kulmakivi.

Aiemmin repertuaariini kuului useita varsin herkullisia broileripastoja, mutta nykyisin, kun olemme kala-vegelinjalla, tarvitaan entistä enemmän luovuutta. Tällä kertaa päätin testata, miten halloumijuusto taipuu pastasoosiin. Sitähän noin periaatteessa voisi syödä joka päivä aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi. Ja toimiihan se myös pastan joukossa – enpä tuota epäillytkään.

Laitoin tähän versioon myös cashewpähkinöitä proteiinilähteeksi. Pähkinäallergikko voi korvata cashew’t tuplaamalla halloumin määrän.

Halloumi-kesäkurpitsapasta
2:lle aikuiselle ja 2:lle lapselle 2 päiväksi

Valmistusaika n. 20 min

200 g halloumijuustoa
1 iso kesäkurpitsa
2 dl suolattuja ja paahdettuja cashewpähkinöitä
500 g paseerattua tomaattia
sitruunamehua
basilikaa, minttua, mustapippuria

Laita pastan keitinvesi kiehumaan ja valmista kastike sillä aikaa.

Pilko halloumi ja kesäkurpitsa kuutioiksi. Kuumenna paistinpannulla tilkka oliiviöljyä. Ruskista halloumikuutioita kevyesti ja lisää kesäkurpitsat. Pirskota päälle sitruunamehua, sekoita ja hauduttele vähän aikaa. Lisää paseerattu tomaatti. Mausta mustapippurilla, basilikalla ja mintulla. Anna porista kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes pasta on kypsää. Lisää cashewpähkinät juuri ennen tarjoilua.

Sitruunaisella kesäkurpitsalla raikastettu sienirisotto

SienirisottoTänä vuonna ei ainakaan vielä olla ehditty sienimetsälle, mutta onneksi kaapista löytyy valtava rasiallinen kuivattuja suppilovahveroita. Siitä ei sieni paljoa parane! Ihana, tuhti metsän maku, ja superhelppo ruuanlaitossa.

Tällä kertaa innostuin hyödyntämään suppisaarretta risoton aineksena. Kuivattujen sienten kaveriksi ostin kaupasta herkkusieniä ja siitakkeita, mutta yhtä hyvin voi käyttää vaikkapa mustia torvisieniä, herkkutatteja tai ukonsieniä. Miedomman makuiset sienet kuten kantarellit säästäisin suosiolla muihin ruokiin.

Pirteyttä ja kirpeyttä risotto sai sitruunavoissa paistetuista kesäkurpitsan viipaleista. Ihana yhdistelmä!

Sienirisotto
6:lle

valmistusaika n. tunti

6 dl risottoriisiä
3 isoa kourallista kuivattuja suppilovahveroita
1 l kuumaa kasvislientä (1 l kiehuvaa vettä + 2 kasvisliemikuutiota, esim. Reformi Luomu)
2 dl valkoviiniä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
voita
1 kesäkurpitsa
sitruunamehua
suolaa
1 rasia siitakkeita
300 g herkkusieniä
soijakastiketta
timjamia, mustapippuria, yrttisuolaa

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna loraus oliiviöljyä isossa kattilassa, lisää sipuli-valkosipuliseos ja kuullota. Lisää riisit ja suppilovahverot. Sekoita. Lisää valkoviini sekä sen verran kasvislientä, että riisiseos peittyy. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä keskilämmöllä, kunnes neste on imeytynyt. Lisää kasvislientä ja anna imeytyä. Toista, kunnes kaikki kasvisliemi on käytetty ja riisi on kypsää.

Huuhtele kesäkurpitsa, halkaise pituussuunnassa ja leikkaa viipaleiksi. Kuumenna paistinpannulla loraus oliiviöljyä sekä reilu nokare voita. Lisää kesäkurpitsat ja sekoita. Ripottele päälle sitruunamehua ja hieman suolaa. Paista välillä sekoitellen hetken aikaa niin, että kesäkurpitsat jäävät vielä kunnolla al denteksi.

Putsaa herkkusienet ja siitakkeet ja palastele. Laita sienet kuumalle paistinpannulle ja paista niistä ylimääräiset nesteet pois. Lisää reilu nokare voita ja ruskista sienet. Pirskota päälle hieman soijakastiketta – se tuo sienten maun hienosti esiin.

Kun riisi on kypsää, lisää riisin joukkoon kesäkurpitsat ja sienet sekä reilu nokare voita. Mausta timjamilla, mustapippurilla ja yrttisuolalla. Tarjoile heti.

Risotto säilyy jääkaapissa useita päiviä ja kestää hyvin myös pakastamista.

Sieni-soija-kesäkurpitsamakaronilaatikko

Sieni-soija-kesäkurpitsamakaronilaatikkoJes! Vihdoinkin keksin, miten lapset saa syömään sieniä. Eivät, mokomat, nimittäin suostu niitä suuhunsa laittamaan. Edes herkkusieniä. Mutta makaronilaatikkoa syövät niin kuin huomista ei olisi. Siispä sienet pieniksi muruiksi soijarouheen sekaan, eikä jälkikasvu huomannut mitään. Pirullisen nerokasta, vaikka itse sanonkin.

Sieni-soija-kesäkurpitsamakaronilaatikko
Riittää 2 aikuiselle ja 2-3 lapselle n. 3 päiväksi

Valmistusaika n. 40 min

750 g tummia makaroneja
4 dl tummaa soijarouhetta
n. 2 kourallista kuivattuja suppilovahveroita
5 dl kiehuvaa kasvislientä
1 sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
1 kesäkurpitsa
timjamia, suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä ja voita paistamiseen

Juustokastike
8 dl kevytmaitoa
n. 50 g voita
2 rkl vehnäjauhoa
150 g mozzarellaraastetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
muskottipähkinää, valkopippuria, suolaa

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Laita sienet muovipussiin ja puristele niin pieneksi jauhoksi, kuin suinkin. (Jos kotitaloudessasi ei asu sienistä nirsoilevia, voit skipata tämän vaiheen.) Laita soijarouhe ja sienet kuumankestävään astiaan ja lisää kasvisliemi. Anna nesteen imeytyä.

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynsi. Halkaise kesäkurpitsa pituussuunnassa ja leikkaa siivuiksi. Kuumenna voi ja oliiviöljy paistinpannulla ja kuullota sipuli-valkosipulisilppu. Lisää kesäkurpitsat ja paista hetken aikaa välillä sekoitellen. Mausta suolalla.

Valmista juustokastike: Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita. Kaada sekaan pieni määrä maitoa, sekoita tasaiseksi ja lisää loput maidosta koko ajan sekoittaen. Kuumenna kuplivaksi ja lisää tuorejuusto sekä suurin osa mozzarellaraasteesta (säästä hiukan kuorruttamista varten). Sekoita tasaiseksi ja mausta suolalla, valkopippurilla ja muskottipähkinällä.

Sekoita soija-sieniseos sekä sipuli-kesäkurpitsaseos makaronien joukkoon. Mausta suolalla, mustapippurilla ja timjamilla. Kaada seos isoon uunivuokaan ja levitä tasaisesti. Kaada juustokastike päälle ja työntele makaroniseosta lastalla tai kauhalla siten, että kastike leviää tasaisesti kaikkialle. Ripottele päälle loput mozzarellasta. Paista uunin keskiosassa 250 asteessa reilut 10 minuuttia, kunnes makaronilaatikko on ruskettunut kauniisti. Tarjoile heti.

Makaronilaatikko säilyy useita päiviä jääkaapissa ja kestää hyvin myös pakastamista.

Kasvis-juustoquiche (ei kananmunaa, myös gluteeniton)

Alkusyksyllä eletään niitä aikoja, kun joka puolella tuntuu olevan tarjolla omenoita ja kesäkurpitsoja. Molempia kun kasvaa innokkaiden puutarhurien huomassa yli oman tarpeen. Itsekin olen viettänyt syyskuun loppua omenahilloa keitellen.

Siskon luota tarttui mukaan myös säären kokoinen kesäkurpitsan jötkäle, jolle löytyi oiva hyötykäyttö illanistujaisten kasvispiirakan raaka-aineena. Piirakassa muhineena vähän puisemmaksikin ehtinyt kurppari hautuu ja maustuu oikein makoisaksi, ja varmemmaksi vakuudeksi esipaistoin sen ensin oliiviöljyn ja valkosipulin kanssa.

Odotin juhliin kananmuna-allergista ruokavierasta, joten korvasin suolaisessa piirakassa normaalisti käyttämäni munamaidon ranskankerma-juustoseoksella. Se sopii oikein hyvin juuri kasvisten seuraksi, vaikka on tietysti aika paljon rasvaisempaa ja tuhdimpaa kuin munamaito. Ja jotta kokonaisuus ei varmasti jäänyt liian terveelliseksi, iskin päälle vielä vuohenjuustoa. Nam!

Piirakkapohja on helppo valmistaa gluteenittomana versiona, joten tämä herkku toimii taas monenlaisille ruokavieraille: kasvissyöjille, keliaakikoille, muna-allergikoille. Ja maistuu aivan taatusti kaikille muillekin.

Kasvis-juustoquiche
iso uunivuuallinen, josta riittää n. 15 hengelle

valmistusaika n. 1 tunti

Piirakkapohja
225 g pehmeää voita
6 1/2 dl vehnäjauhoja (puhdaskaurajauhoja)
1/2 tl suolaa
1 dl kylmää vettä

Täyte
iso kesäkurpitsa
iso valkosipulinkynsi
oliiviöljyä paistamiseen (huom, ei extra virgin)
2 punaista paprikaa
2 prk ranskankermaa
n. 120 g emmentalraastetta
pötkö vuohenjuustoa
suolaa, mustapippuria
basilikaa, timjamia

Sekoita suola ja jauhot keskenään, lisää voi ja sekoita hyvin. Seoksesta pitäisi tulla murumaista. Lisää sen verran kylmää vettä, että taikinasta tulee kiinteämpää, mutta ei kuitenkaan tahmeaa. Peitä taikina liinalla ja laita jääkaappiin vetäytymään.

Viipaloi kesäkurpitsa ja leikkaa kuorittu valkosipulinkynsi ohuiksi siivuiksi. Kuumenna paistipannulla tilkka oliiviöljyä ja osa valkosipuliviipaleista erittäin kuumaksi. Laita pannulle sen verran kesäkurpitsanviipaleita, että ne mahtuvat kaikki paistumaan tasaisesti. Ruskista molemmilta puolilta ja suolaa kevyesti. Toista, kunnes kaikki kesäkurpitsanviipaleet on paistettu.

Painele taikina ison uunivuuan pohjalle tasaiseksi levyksi ja pistele siihen reikiä haarukalla. Esipaista uunin keskiosassa 225 asteessa 6 minuuttia.

Pohjan paistuessa poista paprikoista siemenkodat ja pilko isoiksi paloiksi. Sekoita ranskankerma ja juustoraaste keskenään. Pilko vuohenjuusto viipaleiksi.

Levittele kesäkurpitsanviipaleet piirakkapohjalle tasaisesti ja ripottele päälle paprikat. Levitä päälle ranskankerma-juustoraasteseos. Mausta suolalla, mustapippurilla, basilikalla ja timjamilla. Lopuksi asettele päälle vuohenjuustoviipaleet. Paista uunin keskitasolla n. 20 minuuttia, kunnes juustot ovat kevyesti ruskettuneet.

Tarjoa heti lämpimänä tai myöhemmin kylmänä. Maistuu hyvin molemmilla tavoilla.

Kana-ohravuoka

Tämän ruokalajin kehitin silloin, kun nuorimmaisemme oli pieni vauva, ja ruuanlaittoon oli vähänlaisesti aikaa. Silloin erikoistuin vähäksi aikaa uuniruokiin, joiden valmisteluihin kului mahdollisimman vähän aikaa, ja sitten ne tyrkättiin uuniin itsekseen kypsymään. Tavoitteena oli saada mahdollisimman lyhyellä kokkaussessiolla mahdollisimman iso kasa ruokaa, jota voitiin sitten lämmittää mikrossa seuraavina päivinä.

Nykyään ruokaa saa taas laittaa rauhassa, mutta tämä jäi ohjelmistoon, koska siitä tykkää koko perhe. Tänään ruokapöydässä nelivuotias nirsopetterimme sanoi ihan spontaanisti: ”Äiti, sä oot tehny hyvää kanaa.” Moisia kehuja ei kovin usein kuule.

Kana-ohravuoka
riittää 2 aikuiselle ja 2 lapselle 3 päiväksi

valmistusaika n. 40 min

n. 700 g maustamattomia broilerisuikaleita
sipuli
2 valkosipulinkynttä
paprikajauhetta
tuubillinen tomaattipyrettä
mustapippuria, (yrtti)suolaa, salviaa, timjamia, basilikaa
1 l kiehuvaa vettä
2 kanaliemikuutiota
punainen paprika
kesäkurpitsa
6dl ohrahelmiä
2 dl ruokakermaa tai kaurakermaa

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna iso loraus rypsiöljyä paistokasarissa. Lisää sipulit, valkosipulit, n. 1 tl paprikajauhetta ja n. 3 rkl tomaattipyrettä. Sekoittele hetki ja lisää kanasuikaleet. Sekoita niin, että kanat maustuvat joka puolelta. Anna paistua kannen alla n. 2/3 teholla välillä sekoitellen, kunnes kanat ovat saaneet väriä pintaan. Mausta suolalla (saa laittaa aika reilusti), pippurilla, salvialla, timjamilla ja basilikalla.

Huuhdo kesäkurpitsa, halkaise pituussuunnassa ja viipaloi. Huuhtele paprika, poista siemenkota ja pilko isohkoiksi paloiksi.

Sekoita kanaliemikuutiot kiehuvaan veteen ja lisää n. puoli tuubia tomaattipyrettä.

Laita kanat, paprikat, kesäkurpitsat ja ohrahelmet isoon uunivuokaan, sekoita hyvin ja levitä tasaisesti. Kaada päälle kana-tomaattiliemi ja kerma. Kypsennä uunin keskitasolla 225 asteessa 25 minuuttia. Kun vuoka on valmista, sekoita sitä vielä, jotta maut tasoittuvat.

Maidoton katkarapu-kesäkurpitsapasta

Katkarapu-kesäkurpitsapasta on ihanan kesäinen perinteinen italialaisherkku, josta olen syönyt erilaisia versioita sekä saapasmaassa että kotomaan kamaralla. Ihan perinteisimmillään tähän kuuluisi ladata myös hevi annos voita, mutta hyvältä maistuu vähän kevyempänäkin versiona. Tämä maittaa hyvin myös yksivuotiaallemme, joka tosin on melko ennakkoluuloton syömäri.

Maidoton katkarapu-kesäkurpitsapasta
n. 6 annosta

valmistusaika n. 15 min, kastike valmistuu pastan kypsyessä

kesäkurpitsa
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa
n. 300 – 400 g katkarapuja
2 dl kaurakermaa
1,5 tl ohrakasta tai maissitärkkelystä
tilliä, rouhittua mustapippuria

Pese kesäkurpitsa ja pilko kuutioiksi. Kuumenna paistokasarissa reilu loraus rypsiöljyä ja pieni tilkka oliiviöljyä. Pyörittele kesäkurpitsanpaloja kuumassa öljyssä ja anna paistua hetki. Mausta suolalla ja reilulla lorauksella sitruunamehua.

Lisää jäiset katkaravut. Anna kuumentua kannen alla, kunnes katkaravut ovat sulaneet ja niistä irronnut neste alkaa kiehua. Sekoittele välillä. Anna kiehua hetki ilman kantta.

Sekoita ohrakas/maissitärkkelys kaurakermaan ja kaada pannulle. Sekoita, kunnes liemi on sakeutunut. Mausta tillillä ja mustapippurilla. Tarkista maku ja lisää suolaa/sitruunamehua, jos tarvis.

Tarjoile kierrepastan kanssa (esim. Torino ruispasta).