Kermainen savutofukeitto (”kalaton keitto”)

Tykkäätkö perinteisestä kermaisesta kalakeitosta? Sama makuelämys ja suutuntuma onnistuu myös vegaanisena. Salaisuus on savutofussa ja misotahnassa.

Alkoi ihan hurjasti tehdä mieli kalasoppaa. Olen onnistuneesti viritellyt kylmäsavustetusta tofusta erilaisia vegaanisia ”kalaruokia”, joten ajattelin, että kai se ”kalasoppakin” voisi onnistua. Misotahnasta saatiin liemeen ihana maku, ja uuden sadon perunat ja porkkanat sekä oman pihan ruohosipuli täydensivät kokonaisuuden. Oikeaan kalakeittoon verrattuna tässä on se etu, että lientä ei tarvitse keitellä perkeistä ja ruodoista pitkän kaavan mukaan, ja muutenkin vegeversio on helpompi ja nopeampi tehdä.

Kermainen savutofukeitto
6–8:lle

valmistusaika n. 30 min

sipuli
rypsiöljyä
n. 5 porkkanaa
1 kg varhaisperunoita tai mitä vain kiinteitä perunoita
vettä
2–3 rkl misotahnaa
rosépippureita
2 pkt Jalotofu kylmäsavutofua
tilliä
ruohosipulia
2 dl kaurakermaa

Kuori ja pilko sipuli. Kuumenna 3 litran kattilan pohjalla reilu loraus rypsiöljyä ja hauduta sipulit öljyssä pehmeiksi kannen alla miedolla lämmöllä.

Kuori porkkanat (uuden sadon porkkanoita ei tarvitse kuoria, pesu riittää) ja pese perunat. Pilko sopiviksi suupaloiksi. Lisää kattilaan ja kaada vettä sen verran, että ainekset peittyvät. Lisää misotahna ja kokonaisia rosépippureita. Kuumenna kiehuvaksi. Sekoittele sen verran, että misotahna liukenee veteen. Maistele lientä ja lisää misotahnaa tarvittaessa. Keitä n. 15 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä.

Keiton kypsyessä pilko savutofut kuutioiksi. Kääri pariin kerrokseen talouspaperia ja laita painon alle odottamaan.

Kun perunat ovat kypsiä, lisää kattilaan savutofu, hienonnetut tilli ja ruohosipuli sekä kaurakerma. Sekoita. Tarjoile heti hapanleivän kanssa.

Advertisement

Beanit-wokki

Sain lahjaksi muutaman paketin Beanit-härkäpapusuikaleita, ja olen kokeillut niitä parissa eri ruuassa. Siis onpa todella hyvää! Aivan napakymppituote. Lapset katsoivat ruskeita suikaleita ensin epäillen, mutta maistettuaan olisivat voineet syödä kuinka paljon hyvänsä.

Tänään tein wokkia, johon laitoin jääkaapin pohjalle nahistuneita vihanneksia ja papusuikaleita. Erittäin namia, ja varsin nopeata valmistaa. Tästä tulee epäilemättä meille uusi perusarkiruoka.

Beanit-wokki
valmistusaika n. 20 min

riittää n. 8:lle hengelle

1 punainen chili
1,5 tl korianterijauhetta
1,5 tl inkivääritahnaa
1,5 tl sitruunaruohotahnaa
rypsiöljyä
500 g (2 pkt) Beanit-härkäpapusuikaleita (voi olla maustamattomia tai marinoituja)
2 isoa porkkanaa
n. 500 g punakaalia
150 g (1 pss) Pirkka-sokeriherneenpalkoja
soijakastiketta (thaimaalaista tai kiinalaista, japanilainen on liian kitkerää tähän)
1 ruukku tuoretta korianteria
seesaminsiemeniä

riisiä tai nuudeleita – valmista pakkauksen ohjeen mukaan

Puolita chilipalko, poista siemenet ja pilko chili pieniksi paloiksi. Kuori porkkanat ja leikkaa lyhyiksi ohuiksi suikaleiksi. Huuhtele punakaali, poista päällimmäiset lehdet, puolita kaali, leikkaa isolla veitsellä kaalista suikaleita ja pilko suikaleet haarukkapaloiksi. Huuhtele sokeriherneenpalot ja leikkaa puoliksi.

Seuraava työvaihe on helpointa tehdä kahdella paistinpannulla, mutta voit paistaa ainekset myös yhdellä pannulla: Kuumenna kahdella paistinpannulla loraus rypsiöljyä. Lisää kummallekin pannulle puolet chilistä. Lisää toiselle pannulle porkkanasuikaleet, mausta kevyesti soijakastikkeella, sekoita ja anna hautua kannen alla keskilämmöllä muutama minuutti.

Lisää toiselle pannulle korianterijauhe, inkivääritahna ja sitruunaruohotahna. Kuullota hetki. Lisää beanit-suikaleet, mausta kevyesti soijakastikkeella ja sekoita. Anna ruskistua kannen alla korkeahkolla lämmöllä välillä sekoittaen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa soijakastiketta.

Lisää punakaalisuikaleet ja sokeriherneenpalot porkkanoiden joukkoon. Mausta soijakastikkeella, sekoita ja anna hautua vielä muutama minuutti. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa soijakastiketta.

Kun papusuikaleet ovat ruskistuneet, kaada vihannessekoitus niiden joukkoon. Silppua tuore korianteri pannulle. Sekoita hyvin. Tarjoile riisin tai nuudelien kanssa. Ripottele tarjoillessa pinnalle seesaminsiemeniä.

Kikhernepata

Pataruuista tulee yleensä mieleen, että ne ovat työläitä ja hitaita valmistaa. Tämä kikhernepata kuitenkin valmistuu varsin ripeästi ja sopii hyvin arki-illan kokkaukseen. Parhaiten padan kaveriksi sopii bulgur, mutta miksei riisi tai perunakin kävisi.

Kikhernepata
Riittää 5 hengelle 2 päiväksi

Valmistusaika n. 20 min

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
1 tl korianterijauhetta
1 punainen chili
rypsiöljyä
1 keltainen paprika
1 porkkana
2 tlk säilöttyjä kikherneitä
2 tlk tomaattimurskaa
kourallinen soijarouhetta
(suolaa)
sitruunamehua
tuoretta korianteria

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Kuumenna isolla paistinpannulla tilkka rypsiöljyä. Lisää sipuli-valkosipulisilppu, chilisilppu sekä paprika- ja korianterijauheet ja kuullota hetki. Kuori porkkana ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Huuhtele ja pilko keltainen paprika. Lisää vihannekset pannulle. Valuta ja huuhtele kikherneet ja lisää pannulle. Lisää tomaattimurska. Lisää kourallinen tai pari soijarouhetta – se imee itseensä ylimääräisen nesteen. Sekoita hyvin, kuumenna kiehuvaksi ja hauduta keskilämmöllä kannen alla kymmenisen minuuttia. Mausta sitruunamehulla ja tuoreella korianterilla. Lisää tarvittaessa suolaa.

Bataattikeitto

Erilaiset sosekeitot ovat viisihenkisen perheen arjen pelastus. Viiden litran soppakattilallinen riittää useammaksi päiväksi, ja ainekset eivät paljoa maksa. Nykyisin lapset myös auttavat sopanteossa. Ovat varsin näppäriä kuorimaan juureksia, joten ryhmätyönä sopan valmistus ei ole lainkaan iso rasti.

Bataattikeitto on sellainen perussoppa, jota meillä laitetaan usein. Kaikki tykkäämme siitä, ja se täyttää vatsan varsin hyvin.

Bataattikeitto
Riittää 5 hengelle 3 päiväksi

Valmistusaika n. tunti

1 sipuli
1,5 tl curryjauhetta
1,5 tl korianterijauhetta
1,5 tl garam masala -jauhetta
rypsiöljyä
1 iso bataatti
1 kg jauhoisia perunoita
500 g porkkanoita
4 dl punaisia linssejä
vettä
suolaa
2 dl kookoskermaa
kuivattua minttua

Kuori ja pilko sipuli ja juurekset. Kuumenna viiden litran kattilassa tilkka rypsiöljyä, lisää curry, korianteri, garam masala ja sipulisilppu, ja kuullota hetki. Lisää juurekset sekä vettä niin, että kattila on n. ⅘ täynnä. Huuhtele linssit ja lisää kattilaan. Lisää n. 1 tl suolaa. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä keskilämmöllä n. 20 minuuttia, kunnes juurekset ovat pehmenneet. Ota kattila liedeltä. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kookoskerma ja mausta mintulla. Lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoile vaalean leivän kera. Keiton pinnalle voi halutessaan ripotella esimerkiksi suolapähkinöitä tai kurpitsansiemeniä.

Vegaaninen porkkanalaatikko

vegaaninen porkkanalaatikkoPerheenjäsenet ilmoittivat, että jouluaterialla sopisi tarjota porkkanalaatikkoa, joten kaivoin  (Hesarista joskus vuonna miekka ja kypärä talteen otetun) perinnereseptin esiin ja ryhdyin veganisoimaan. Olen jostakin syystä uskotellut itselleni, että en niin välitä porkkanalaatikosta, mutta hyvänen aika, miten väärässä olen ollut! Tästä tuli aivan hullun hyvää. Jatkossa kuuluu ilman muuta joulupöydän vakioruokiin.

Sen lisäksi, että porkkanalaatikko on hyvää, se on myös helppo valmistaa. Toisin kuin @#€%?+ imelletty perunalaatikko, joka ei taaskaan suostunut kunnolla imeltymään. Sitä ostaisin kyllä ilomielin valmiina kaupasta. Porkkanalaatikko sen sijaan on NIIIIN paljon parempaa itse tehtynä.

Vegaaninen porkkanalaatikko
riittää 5 hengelle 2 päiväksi

500 g porkkanoita keitettynä ja soseutettuna
riisipuuroa, keitettynä 0,5 litraan kaura- tai soijamaitoa
0,5 dl soijajugurttia
0,5 tl muskottipähkinää
suolaa
1,5 rkl tummaa siirappia

Pinnalle:
korppujauhoja
margariinia (esim. sinistä Keijua)

Sekoita porkkanasose puuron joukkoon. Lisää soijajugurtti ja mausteet ja sekoita tasaiseksi. Voitele pieni uunivuoka ja kaada seos vuokaan. Levitä tasaiseksi ja painele halutessasi laatikon pintaan kuvioita lusikan kärjellä. Ripottele päälle korppujauhoja ja viimeistele muutamalla margariininokareella. Paista 175 asteessa uunin alaosassa n. tunti.

Porkkana-kikhernekeitto (vegaaninen)

Porkkana-kikhernekeitto vegaaninenTämä on ehkä kaikkein onnistunein kaikista viime viikkojen sosekeittokokeiluistani. Aivan tajuttoman samettisen pehmeää ja ihanaa! Porkkanan ja kookoksen makeus, sellerin hieno aromi ja korianterin kirpeys ovat aivan täydellinen makuyhdistelmä.

Porkkana-kikhernekeitto
5:lle

Valmistusaika n. 50 min

1 sipuli
1,5 tl curryjauhetta
1,5 tl korianterijauhetta
Pala juuriselleriä
500 g porkkanoita
500 g jauhoisia perunoita
1 tlk kikherneitä
1,5 tl suolaa
1,5—2 l vettä
Puoli ruukullista tuoretta korianteria
Mustapippuria
1 dl kookoskermaa

Kuori ja pilko sipuli, porkkanat, juuriselleri ja perunat.

Kaada kolmen litran teräskattilan pohjalle reilu loraus rypsiöljyä. Lisää curry ja korianteri, kuumenna. Lisää sipulisilppu, sekoita ja kuullota pieni hetki. Lisää porkkanat, juuriselleri ja perunanpalat. Sekoita. Lisää vesi. Valuta ja huuhtele kikherneet ja lisää kattilaan. Lisää suola. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 20 minuuttia keskilämmöllä.

Ota kattila pois liedeltä. Silppua tuore korianteri ja lisää kattilaan. Rouhi sekaan hieman mustapippuria. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää kookoskerma ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Tarjoa kuumana.

Keitto säilyy hyvin jääkaapissa useamman päivän ja sen voi myös pakastaa.

Vegaaninen massaman curry

Kun on syönyt jouluruokia neljä päivää putkeen, on mukava tehdä välillä jotakin ihan muuta. Olen tänä vuonna ihastunut kermaisen pähkinäiseen massaman curryyn, ja nyt päätin kokeilla tehdä sitä itse.

Perusteellinen nettiselaaminen tuotti pitkän listan englanninkielisiä reseptejä, joissa oli kaikissa vähän eri mausteet ja ainekset. Tein sitten oman koosteeni eri ohjeista. Hyvää tuli.

Perinteisesti massaman curryssa on kanaa tai lihaa, mutta mikään ei estä tekemästä sitä kokonaan vegaanisena, kuten tässä reseptissä. Itse laitoin curryn joukkoon tofua, mutta voisin kuvitella, että esimerkiksi quorn toimisi myös hyvin.

Intialaisten pöperöjen kanssa kaikenlainen kokoon keittäminen ja hauduttelu vie melko paljon aikaa, mutta tämä thaimaalainen curry valmistui varsin nopeasti. Toimii siis hyvin ihan arkiruokana.

Vegaaninen massaman curry
6–7:lle

Valmistusaika n. 30 min

500 g kiinteää tofua
4 keskikokoista perunaa
2 isoa porkkanaa
1/2 tl inkivääritahnaa tai raastettua tuoretta inkivääriä
1/2 tl sitruunaruohotahnaa
1/2 tl kurkumaa
ripaus neilikkaa
6 dl kookosmaitoa
chilikastiketta maun mukaan
2 laakerinlehteä
suolaa
1 rkl tamarindimehua
1 rkl maapähkinävoita
ripaus kanelia
2 tl tummaa ruokosokeria
paahdettuja ja suolattuja maapähkinöitä

Leikkaa tofu kuutioiksi. Laita lautaselle muutama talouspaperiarkki ja asettele tofukuutiot paperin päälle. Laita tofukuutioiden päälle toinen kerros paperia sekä leikkuulauta ja leikkuulaudan päälle pino kirjoja. ”Itketä” tofuja 10–15 minuuttia.

Kuori perunat ja porkkanat. Leikkaa perunat kuutioiksi ja porkkanat ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna isolla paistinpannulla tilkka rypsiöljyä. Lisää inkivääri, sitruunaruoho, kurkuma ja neilikka ja sekoittele mausteita hetki kuumassa öljyssä, jotta aromit irtoavat. Lisää perunat ja porkkanat ja sekoita. Lisää kookosmaito, chilikastike, laakerinlehdet ja suola. Sekoita hyvin, kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla n. 15–20 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä.

Lisää tamarindimehu, kaneli, ruokosokeri ja maapähkinävoi ja sekoita hyvin. Jos kastike tuntuu liian paksulta, ohenna soijamaidolla tai kookosvedellä.

Paista tofut rapeiksi kuumalla pannulla runsaassa öljyssä. Mausta suolalla. Lisää curryn joukkoon.

Tarjoile basmatiriisin kera. Ripottele annoksen päälle hiukan maapähkinöitä.

Vegaaninen nakkisoppa

Sosekeitot ovat meillä koko perheen lempiruokaa, ja niitä syödäänkin suuren osan vuotta ahkerasti. Kesällä kaupasta ei kuitenkaan löydy sosekeittoon soveltuvia jauhoisia perunoita, joten kun soppaa mielii, pitää tarttua toiseen perinnereseptiin.

Nakkisoppa onnistuu oikein hyvin myös vegaanisista nakeista. Niiden laatu on viime vuosina parantunut huimasti, ja etenkin BonSoyan nakit ovat saaneet suuren suosion, myös meillä. Niistä tehty soppa upposi hyvin myös lahjomattomaan lapsiraatiin.

Vegaaninen nakkisoppa
15:lle

Valmistusaika n. 40 min

n. 700 g uusia perunoita tai muita kiinteitä pottuja
n. 500 g porkkanoita
pala juuriselleriä
2 kesäsipulia varsineen
2 valkosipulinkynttä
paprikajauhetta
vettä
n. puoli tuubia tomaattipyreetä
suolaa
kokonaisia mustapippureita
4 pkt BonSoya-vegenakkeja

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Pilko kesäsipulit. Kuori ja pilko porkkanat ja juuriselleri. Pese ja pilko perunat. Kuumenna isossa (n. 4 l) kattilassa reilu loraus rypsiöljyä. Lisää sipuli-valkosipulisilppu ja paprikajauhe ja kuullota hetki. Lisää perunat, porkkanat ja sellerit, sekoita. Lisää vettä sen verran, että muut ainekset peittyvät. Lisää tomaattipyree, mustapippureita ja n. 1 tl suolaa. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä n. 20 min, kunnes juurekset ovat kypsiä. Pilko nakit, lisää kattilaan ja kuumenna. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Voit maustaa keittoa myös yrteillä, esimerkiksi lehtisellerillä, basilikalla, timjamilla ja kyntelillä. Tarjoile kuumana leivän kanssa.

Talvinen kasvisrisotto

Talvinen kasvisrisottoRisottoa on mukava tehdä viikonloppuna, kun sen oikeaoppinen keittely kestää hiukan kauemmin kuin työpäivän jälkeen jaksaisi odottaa. Tänään kokkasin kasvisrisottoa, johon tuli kauteen sopivasti porkkanaa sekä pakasteherneitä ja proteiinin lähteeksi pähkinöitä. Mukavan lempeän makuista ja täyttävää!

Talvinen kasvisrisotto
6:lle

Valmistusaika n. 45 min

1 l kiehuvaa vettä + 2 yrttiliemikuutiota
oliiviöljyä
1 tl curryjauhetta
1 sipuli
2 dl valkoviiniä
6 dl risottoriisiä
4 keskikokoista porkkanaa
n. 3 dl pakasteherneitä
vegeparmesania raastettuna
basilikaa, timjamia, mustapippuria
paahdettuja ja suolattuja cashewpähkinöitä

Kuori ja pilko sipuli. Kaada ison kattilan pohjalle reilu loraus oliiviöljyä. Lisää curryjauhe ja sipulit. Kuumenna ja kuullota hetki. Lisää riisit, sekoita. Lisää valkoviini sekä noin kolmannes kasvisliemestä. Sekoita, kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes neste on imeytynyt riisiin. Lisää toinen kolmannes kasvisliemestä ja keitä, kunnes neste on imeytynyt. Toista lopun liemen kanssa.

Kuori porkkanat ja viipaloi ohuiksi siivuiksi (sujuu helpoimmin monitoimikoneella). Lisää porkkanat ja jäiset herneet risoton sekaan samalla, kun lisäät viimeisen kolmanneksen kasvislientä. Sekoita hyvin ja käännä liesilevyä isommalle siksi aikaa, että seos kuumenee uudelleen kiehuvaksi.

Kun viimeinen annos kasvislientä on imeytynyt risottoon, ota kattila pois levyltä. Lisää hiukan oliiviöljyä ja mausta mustapippurilla, basilikalla ja timjamilla. Lisää myös raastettu vegeparmesan. Sekoita hyvin ja tarkista maku.

Tarjoile risotto kuumana. Lisää tarjoillessa lautasille cashewpähkinöitä, noin kourallinen per lautanen.

Vegaaninen curry bowl

Rakastan aasialaista ruokaa. Intialainen keittiö on erityislempparini, mutta kaikki kiinalainen, vietnamilainen, japanilainen ja thaimaalainen ruoka, jota olen maistanut, on myöskin ollut herkullista. Ainoastaan korealaisen kimchin kanssa oli aikoinaan vähemmän innostava kohtaaminen.

En ole erityisen oikeaoppinen kokki, vaan sörsellän aika vapaalla kädellä ja epäilemättä yhdistelen myös aasialaisia makuja ja raaka-aineita epäortodoksisella tavalla. Tänään kokeilin ruokaa, joka on kai melko lähellä thaimaalaista, mutta en nyt lähtisi autenttisuuskilpailusta palkintoa hakemaan. Hyvää tuli kuitenkin, ja se on minusta pääasia.

Curry bowl -annoksessa yhdistyy kookoksen pehmeys, chilin puraisu, hedelmien kirpeys ja rapeiden vihannesten ja pähkinöiden rouskuvuus. Lämmittävää ja täyttävää!

Vegaaninen curry bowl
Valmistusaika n. 15 min

4:lle

Jasmiiniriisiä
pieni sipuli
1/2 punainen chilipalko
1 tl curryjauhetta
1 tl jauhettua korianteria
1 tl jauhettua inkivääriä
4 dl kookoskermaa
2 dl kaurakermaa
2 dl vettä
limettimehua
makeaa hedelmämehua, esim. ananasmehua
suolaa
sokeria
1 ruukku tuoretta korianteria
3 isoa porkkanaa
punakaalia
600 g (2 pkt) pehmeää tofua
suolattuja, paahdettuja maapähkinöitä

Keitä 4 hengen annos jasmiiniriisiä pakkauksen ohjeen mukaan.

Kuori sipuli ja leikkaa neljäsosarenkaiksi. Poista chilistä siemenet ja pilko pieneksi. Kuumenna paksupohjaisessa kattilassa reilu loraus rypsiöljyä ja lisää curry, korianterijauhe, inkivääri, sipulit ja chilisilppu. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla, kunnes sipulit ovat pehmenneet. Lisää kermat ja vesi. Mausta limettimehulla, hedelmämehulla sekä ripauksella suolaa ja sokeria. Lisää limettimehua varovasti ja välillä maistellen, ettei liemestä tule liian hapanta. Lisää vettä, jos liemi tuntuu liian paksulta. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes muut ainekset ovat valmiit. Mausta lopuksi silputulla tuoreella korianterilla (mutta jätä hiukan korianteria porkkanoita varten).

Kuori porkkanat ja höylää ohuiksi viipaleiksi. Laita viipaleet kulhoon ja pirskottele päälle hiukan limettimehua sekä silputtua tuoretta korianteria. Sekoita.

Poista punakaalista päällimmäiset lehdet ja huuhtele kaali. Leikkaa isolla terävällä veitsellä kaalista ohuita suikaleita. Leikkaa suikaleet lyhyiksi ”haarukkapaloiksi”. Punakaalisilppua tarvitaan n. 5 dl.

Valuta tofusta ylimääräinen neste. Murustele tofu neljän annoskulhon pohjalle. Annostele kulhoihin porkkanaviipaleita, punakaalisilppua ja riisiä. Kaada annosten päälle kookoscurrylientä niin, että ainekset lähes peittyvät. Ripottele päälle maapähkinöitä. Tarjoile heti.

Ruuan voi syödä puikoilla, joskin ihan viimeisten rippeiden pyydystämiseen tarvitset todennäköisesti lusikkaa.