Feta-pinaattipasteijat

2013-01-05 14.44.24Tein kuopuksemme synttäreille suolapalaksi tomaatti-oliivifocacciaa, joten toiseksi suolaiseksi valikoituivat aika luontevasti välimerelliset feta-pinaattipasteijat.

Pasteijat ovat aika ihanteellista juhlatarjottavaa, koska niitä on niin helppo ja nopea tehdä. Täytteeksi voi laittaa melkein mitä vain kaapista sattuu löytymään. Nuorimmaisemme rrrrakastaa fetaa, joten siksikin se oli tähän yhteyteen sovelias valinta.
Feta-pinaattipasteijat
8 lehtitaikinalevyä
2 pss pakastepinaattia
200 g fetaa (ei kuutioina vaan könttänä, mieluiten aitoa kreikkalaista)
pieni valkosipulinkynsi
basilikaa, rouhittua mustapippuria
Sulata taikinalevyt ja leikkaa kahteen osaan neliöiksi.
Sulata pakastepinaatit ja valuta siivilässä ylimääräinen neste pois. Laita pinaatit kulhoon ja murenna feta joukkoon. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi ja lisää basilikan ja pippurin kanssa pinaatin sekaan. Sekoita tasaiseksi.
Nostele täytettä taikinaneliöiden päälle. Kostuta neliöiden reunat vedellä ja taita reunat yhteen niin, että syntyy kolmionmuotoisia taskuja. Purista reunat tiiviisti yhteen ja painele haarukalla. Painele haarukalla myös muutama reikä pasteijoiden pinnalle.
Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 15 min, kunnes pasteijat ovat ruskettuneet kauniisti. Tarjoa lämpiminä. Voit myös pakastaa pasteijat ja sulattaa ne uunissa juuri ennen tarjoilua.
Jos muuta tarjottavaa on paljon, pasteijat kannattaa leikata puoliksi. Silloin niistä tulee juuri sopivan kokoisia cocktailpaloja.
Advertisement

7 kommenttia artikkeliin ”Feta-pinaattipasteijat

    • Hei,
      Laktoositon versio onnistuu valitsemalla kaupasta laktoositon valmistaikina (esim. Myllyn Paras -merkillä on useita vaihtoehtoja) sekä laktoositon fetajuusto (tai salaattijuusto).

      Gluteenittomasta en osaa sanoa, koska reseptissä käytetään valmistaikinaa. En ole ainakaan törmännyt gluteenittomiin valmistaikinalevyihin, mutta saattaahan niitäkin kaupan pakastealtaasta löytyä.

      Yksi vaihtoehto on tehdä pasteijoiden sijaan feta-pinaattipiirakkaa, jonka pohja on gluteeniton. Silloin pitää käyttää voin sijaan laktoositonta margariinia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.