Shahi paneer

Olen aika moneen kertaan tainnut mainita, että rakastan intialaista ruokaa. Yksi ehdottomista suosikeistani on tomaatti-kerma-voikastike, jossa uitetaan milloin kasvispyöryköitä, milloin paneerjuustoa.

Tällä kertaa kokeilin, miten kotioloissa onnistuu shahi paneer, jota ravintolassa voisin syödä ihan miten paljon hyvänsä.

Löysin hyvän reseptin Syötävän hyvä -blogista. Mausteiden suhteen piti ottaa vähän vapauksia, kun ei ollut aikaa käväistä etnokaupassa ja piti tyytyä lähimarketin tarjoomaan. Samoin alkuperäisen reseptin tomaattimurskan korvasin paseeratulla tomaatilla, koska sitä oli monta purkkia kaapissa. Ja paneer-juuston korvikkeena käytin leipäjuustoa. (Eikä hävetä yhtään. Puritaaneille terveisiä, että tämä on nyt tällaista suomalais-intialaista fuusiokeittiötä.)

Hyvää tuli, ja varsin pienellä vaivalla.

Shahi paneer suomalaisella twistillä
Valmistusaika n. 45 min

4:lle

2 valkosipulinkynttä
1 tl jauhettua inkivääriä
2 rkl voita
n. 1 tl kokonaisia kardemummansiemeniä
1 kanelitanko
ripaus jauhettua neilikkaa
chilikastiketta
500 g paseerattua tomaattia
2 rkl tomaattipyreetä
n. 1/2 dl cashewpähkinöitä
3 dl vettä
ripaus suolaa
1 tl garam masalaa
n. 1/2 dl ruokakermaa
400 g leipäjuustoa

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Sulata voi paistokasarissa. Lisää valkosipulit, inkivääri, kardemumma, kanelitanko ja neilikka. Kuullota hetki.

Lisää paseerattu tomaatti ja tomaattipyree sekä chilikastiketta. Keitä kokoon miedolla lämmöllä kannen alla n. puoli tuntia, kunnes kastike on reilusti redusoitunut. Sekoittele välillä.

Jauha cashewpähkinät ja vesi blenderissä tasaiseksi ”maidoksi”. Sekoita cashewmaito kastikkeen sekaan. Valuta kastike siivilän läpi.

Kaada kastike takaisin paistokasariin ja lämmitä keskilämmöllä. Lisää garam masala, kerma ja suolaa maun mukaan. Sekoittele ja tarkista maku. Paloittele leipäjuusto kuutioiksi ja lisää juustokuutiot kastikkeeseen. Lämmitä pikaisesti – varo, ettei juusto sula liikaa. Tarjoa basmatiriisin kera.

Advertisement

Kesäkurpitsa-quornpasta

Lopetin broilerin syönnin puolisentoista vuotta sitten. En ole sitä kummemmin kaivannut, paitsi muutamia itse kehittämiäni pastakastikkeita on tehnyt mieli. Olen välillä soveltanut vanhoja broilerreseptejä ja käyttänyt soijasuikaleita tai tofua kanan sijaan. Ne toimivat ihan ookoo, mutta eivät maistu suunnilleen miltään ilman vahvaa maustamista.

Nyt hokasin ensimmäistä kertaa kokeilla sieniproteiinista tehtyä quornia, jota saa kaupan pakastekaapista vaikka missä muodossa. Valitsin kuutiot, koska aikomuksena oli tehdä pastakastiketta. Hinnaltaan ne ovat hieman halvempia kuin maustamattomat broilerisuikaleet.

Olipas muuten löytö! Helppo valmistaa, maistuu hyvälle, miellyttävä suutuntuma – ja lapsetkin tykkäsivät. Ainoa miinus on, että quorn ei sovi muna-allergikoille (eikä siis myöskään vegaaneille). Ainakin ostamassani versiossa oli käytetty munanvalkuaista valmistusaineena.

Kesäkurpitsa-quornpasta
Riittää 2 aikuiselle ja 3 lapselle 2 päiväksi

Valmistusaika n. 20 min

2 valkosipulinkynttä
600 g (2 pss) pakastettuja quorn-kuutioita
isohko kesäkurpitsa
sitruunamehua
mustapippuria
yrttisuolaa
timjamia
4 dl ruokakermaa

Kastike valmistuu pastan kypsyessä.

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Kuumenna paistokasarissa reilu loraus oliiviöljyä. Lisää valkosipulisilppu. Lisää quorn-kuutiot ja kypsennä keskilämmöllä välillä sekoittaen. Huuhtele kesäkurpitsa ja pilko kuutioiksi. Lisää pannulle, kun quorn-kuutiot alkavat ruskistua. Mausta suolalla, pippurilla, sitruunamehulla ja timjamilla. Lisää ruokakerma. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita ja/tai sitruunamehua. Tarjoa pastan kanssa.

Kukkakaali-vuohenjuustokeitto

Kukkakaali-vuohenjuustokeittoAah, nyt on taas se aika vuodesta, kun kaupoista saa tuoretta, kotimaista kukkakaalia. Se on tietysti herkullista ihan raakana naposteltuna tai keitettynä voisulan kanssa, mutta päätin kuitenkin tehdä sosekeittoa, josta riittää useammalle päivälle.

Ruokaisuutta soppaan tulee perunasta ja valkopavuista ja pehmeyttä vuohenjuustosta ja kermasta. Erittäin namia!

Kukkakaali-vuohenjuustokeitto
Iso satsi – riittää perheelle useammaksi päiväksi

Valmistusaika n. 30 min

iso kukkakaali
n. 800 g jauhoisia perunoita (esim. puikula)
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 tl curryjauhetta
1 tl korianterijauhetta
suolaa
2 tlk säilöttyjä isoja valkoisia papuja
150 g pehmeää vuohenjuustoa
2 dl ruokakermaa
mustapippuria
timjamia, rakuunaa

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna 4 l soppakattilassa tilkka ruokaöljyä ja lisää curry, korianteri sekä sipuli- ja valkosipulisilppu. Huuhtele kukkakaali ja pilko kattilaan (HUOM! Käytä myös lehdet). Kuumenna ja kääntele aineksia hetki. Lisää vettä osapuilleen kattilan puoleen väliin ja laita levylle kuumenemaan. Lisää 1 tl suolaa.

Kuori perunat ja pilko isoiksi paloiksi. Lisää kattilaan. Huuhtele pavut ja lisää nekin kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä n. 15 minuuttia, kunnes perunat ja kukkakaalit ovat pehmenneet.

Ota keitto pois liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää kerma ja vuohenjuusto ja mausta pippurilla, rakuunalla ja timjamilla. Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Tarjoile kuumana leivän kera.

Vuohenjuusto-kesäkurpitsa-fenkolipaistos

Vuohenjuusto-kesäkurpitsa-fenkolipaistosKasvigratiini edustaa minulle vähän mielikuvituksetonta ruuanlaittoa. Menneinä vuosina vetisistä vihanneksista tehty gratiini oli usein ainoa, mitä ravintoloilla oli kasvissyöjälle tarjota.

Mutta oikeastihan mikä tahansa maistuu paremmalta, kun sen kuorruttaa juustolla, ja päteehän se myös kasviksiin. Ei siitä mihinkään pääse. Niinpä päätin pitkästä aikaa antaa gratiinille mahdollisuuden.

Aineksiksi valikoitui ensinnäkin pehmeä vuohenjuusto, koska sitä sattui olemaan jääkaapissa paketillinen, ja viimeinen käyttöpäivä oli, no, tänään. Kaveriksi kausivihannesta eli kesäkurpitsaa sekä fenkolia. (En ole koskaan ennen kokannut fenkolia, mutta tänään se nyt jostakin syystä pälkähti päähän.) Pinjansiemeniä suutuntumaa luomaan sekä proteiinibuustiksi. Ja totta kai kuorrutukseen emmentalraastetta (jota myöskin oli jääkaapissa pyörimässä tähteenä ties mistä). Lisäkkeeksi uusia pottuja, kuinkas muuten.

Tuli muuten erinomaisen hyvää! Siis todellakin. Fenkolia kokataan meillä toistekin.

Vuohenjuusto-kesäkurpitsa-fenkolipaistos
4:lle

Valmistusaika n. 40 minuuttia

1 isohko fenkoli
1 suuri kesäkurpitsa
100 g pinjansiemeniä
200 g pehmeää vuohenjuustoa
4 dl ruokakermaa
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
timjamia
punaleimaista emmentalraastetta

Laita fenkoli kattilaan ja laske kattilaan vettä sen verran, ettei fenkoli peity. Lisää suolaa. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja keitä kymmenisen minuuttia, kunnes fenkoli on hieman pehmennyt, mutta ei vielä muussina.

Viipaloi kesäkurpitsa. Voitele uunivuoka ja levittele kesäkurpitsaviipaleet vuokaan. Pirskottele viipaleille sitruunamehua ja sirottele päälle hieman suolaa ja mustapippuria.

Laita kerma ja vuohenjuusto paksupohjaiseen kattilaan. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes juusto on sulanut. Ota pois levyltä ja lisää hieman suolaa, mustapippuria ja runsaasti timjamia.

Kun fenkoli on keitetty, leikkaa se viipaleiksi ja asettele viipaleet uunivuokaan. Sirottele päälle hieman suolaa. Ripottele päälle pinjansiemenet. Kaada juustokastike vuokaan tasaisesti. Ripottele päälle runsaasti emmentalraastetta. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes juusto on ruskistunut kauniisti.

Tarjoile kuumana uusien perunoiden kanssa.

Pieni pasha

PashaPasha kuuluu olennaisena osana minun pääsiäiseeni. Mämmiä en syö edes pakotettuna, mutta ilman ihanan kermaista, tuhtia pashaa pääsiäinen ei ole pääsiäinen. Outoa sinänsä, että en ollut tätä ennen koskaan valmistanut sitä itse.

Löysin netistä Valamon perinteisen pashareseptin, jota kävin soveltamaan. Valamon resepti oli sen verran large, että sillä olisi ruokkinut ainakin puoli munkkiluostaria. Pasha ei ole mitään sydänystävällistä laihdutusruokaa, ja vaikka se on törkeän hyvää, sitä ei pysty syömään suuria määriä kerralla.

Lapsuudenkodissani pasha valmistettiin aina hienoon puumuottiin, mutta sellaisen puutteessa käytin pastalävikköä. Hyvin sekin toimi, vaikka lopputulos ei ollutkaan koristeellisuudessaan aidolla muotilla tehdyn veroinen. Maku on kuitenkin kohdallaan, mikä on pääasia.

Pieni pasha
200 g maitorahkaa
1 dl vispikermaa
1 munankeltuainen
100 g pehmeää voita
1,25 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
n. 0,5 dl sitruunamehua
n. 0,5 dl appelsiinimehua
rusinoita
mantelilastuja

Vaahdota voi ja puolet sokerista. Vaahdota loput sokerit keltuaisen kanssa. Sekoita vaahdot rahkan kanssa tasaiseksi massaksi ja lisää vaniljasokeri, mehut, mantelilastut ja rusinat. Vaahdota kerma kevyesti ja lisää seokseen.

Vuoraa pashamuotti tai vaikkapa siivilä kostutetulla harsokankaalla ja kaada pashaseos muottiin. Taittele ylijäänyt harsokangas pashan päälle ja laita päällimmäiseksi paino (esimerkiksi pieni lautanen). Valuta pashaa jääkaapissa vuorokauden verran. Tarjoa pääsiäisaterian jälkiruokana.

Jouluinen suklaamoussekakku

Taanoin lomareissulla tuli lorvehdittua kahviloissa oikein antaumuksella ja myös maisteltua paikallisia paakelseja. Erityisen säväyksen teki kanelilla maustettu suklaamoussekakku. Päätin kokeilla, josko herkun saisi rekonstruoitua kotiolosuhteissa. Viikonloppuna oli sopiva syykin suklaakakun valmistukselle, kun ensin perjantaina juhlittiin lahjomattoman lapsiraadin vanhimman jäsenen seitsemänvuotissynttäreitä ja heti perään lauantaina appivanhemmat ponkaisivat kylään.

Onhan siinä aina riskinsä harrastaa kokeellista keittotaidetta, kun on tulossa vieraita, mutta tälläkin kertaa riski kannatti. Kakusta tuli todella namia.

Yksi varoituksen sana kuitenkin: vaikka kakku on piparkakkupohjineen ja kaneleineen varsin jouluisen makuinen, en suosittele sitä jouluaterialle jälkiruuaksi. Kakku on sen verran tuhtia kamaa, että tuloksena on tasavarmasti death by chocolate.

Kanelilla maustettu suklaamoussekakku
valmistusaika n. 20 min, hyydytetään jääkaapissa vähintään 3 tuntia

Pohja:
200 g piparkakkuja
75 g sulatettua voita

Täyte:
200 g tummaa suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
1 dl rahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
kiehuvaa vettä

Jauha piparkakut tehosekoittimessa jauheeksi. Sekoita pikarkakkujauhe ja voisula tasaiseksi massaksi. Vuoraa irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla. Painele piparkakku-voiseos vuuan pohjalle tasaisesti. Laita jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vispaa kerma jämäkäksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto, rahka, sokeri ja vaniljasokeri ja vatkaa tasaiseksi. Sulata suklaa mikrossa puolella teholla ja vatkaa mukaan tuorejuusto-kermaseokseen. Kaada liivatelehtien liotusvesi pois ja puristele lehdistä loput vedet. Kaada liivatelehtien päälle pieni tilkka kiehuvaa vettä ja sekoita tasaiseksi. Kaada liivateseos tuorejuusto-kermaseoksen sekaan ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Sekoita hyvin.

Levitä täyte tasaisesti kakkupohjan päälle. Peita lautasella tai tuorekelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään ainakin kolmeksi tunniksi. Voit myös pakastaa kakun – siinä tapauksessa ota se sulamaan puolisen tuntia ennen tarjoamista.

Nauti kahvin tai teen kanssa. Aah!

Vuohenjuusto-pinjansiemenpasta

Sain taas inspiraation uuteen pastakastikkeeseen. Vähän jo ennalta arvelin, että vuohenjuustokastike ei ehkä uppoa lahjomattomaan lapsiraatiin, ja niinhän siinä kävikin. Pikkutyypit saivat itkua nieleskellen lapioitua puoli lautasellista, kun latasin päälle runsaasti ketsuppia ja lupasin jälkiruokaa.

Mutta lapsethan nyt ovat konservatiiveja makutottumuksissaan. Minkäs mahtaa. Välillä tulee ristiriitoja, kun itse puolestani kaipaan paljon vaihtelua ruokavalioon, enkä jaksa joka viikko pyörittää niitä samoja makaronilaatikoita ja sosekeittoja.

Meille perheen aikuisille vuohenjuustolla, kesäkurpitsalla ja pinjansiemenillä höystetty pasta maistui sitäkin paremmin. Tämä menee siis kategoriaan ”syödään silloin, kun lapset ovat muualla”.

Vuohenjuusto-pinjansiemenpasta
5 aikuiselle

valmistusaika n. 10 min

250 g vuohen tuorejuustoa
isohko kesäkurpitsa
n. 100 g pinjansiemeniä
2 dl ruokakermaa
sitruunamehua
mustapippuria, timjamia
oliiviöljyä ja voita paistamiseen

Valmista kastike pastan kypsyessä.

Kuumenna paistinpannulla tilkka oliiviöljyä. Paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla välillä sekoitellen. Kaada siemenet kuumankestävään astiaan.

Huuhdo kesäkurpitsa ja pilko kuutioiksi. Kuumenna pannulla lisää oliiviöljyä sekä nokare voita. Paista kesäkurpitsoja hetken aikaa välillä sekoitellen. Pirskottele päälle sitruunamehua. Lisää vuohenjuusto ja sekoita tasaiseksi. Lisää kerma, sekoita. Mausta mustapippurilla ja timjamilla.

Lisää pinjansiemenet juuri ennen tarjoilua. Tarjoile esimerkiksi täysjyväkierrepastan kanssa.

Kastike säilyy jääkaapissa seuraavaan päivään, ja sen voi myös pakastaa.

Malai kofta

Rakastan intialaista ruokaa. Harvassa maassa on niin runsasta herkullisten kasvisruokien valikoimaa. Lemppareitani ovat erityisesti paneer eli intialainen kotijuusto erilaisilla kastikkeilla höystettynä sekä koftat eli kasvispyörykät.

Ei siis tarvitse ihmetellä, kun hihkuin innostuksesta löytäessäni uusimmasta Olivia-lehdestä malai koftan reseptin. Sitä piti tietysti kokeilla. Aikamoinen askartelu pyöryköissä ja soosissa oli, mutta lopputulos oli ilman muuta vaivan arvoinen. Ja kerralla tuli sitten ruokaa useammaksi päiväksi. Jopa lahjomattoman lapsiraadin kuusivuotias jäsen ilmoitti tykkäävänsä.

Hiukan piti tehdä omia säätöjä reseptiin. En ehtinyt käydä etnokaupassa eikä Prismassa ollut paneer-juustoa, joten korvasin sen halloumilla. Ihan hyvin toimi, kunhan jätti suolan pois pyörykkätaikinasta. Totesin lisäksi, etteivät pyörykät pysy koossa uppopaistaessa, ellei niitä pyörittele ensin jauhoissa. Maissijauhon tilalla toimii myös vehnäjauho, jos gluteeni ei ole ongelma.

Malai kofta
1 aikuiselle ja 2 lapselle 3 päiväksi

valmistusaika n. 1,5 h

Pyörykät
5 isoa jauhoista perunaa
2 porkkanaa
1 dl pakasteherneitä
200 g paneer-juustoa (tai halloumia)
1 nippu tuoretta korianteria
2/3 rkl garam masalaa
1 rkl maissi- tai vehnäjauhoa
(suolaa)
rypsiöljyä uppopaistamiseen

Kastike
1/2 tl kuminansiemeniä
2 pienehköä sipulia
2 isoa valkosipulinkynttä
1 1/2 tl inkivääriä (tuoretta raastettuna tai jauhetta)
2 rkl mantelijauhetta
2 tl korianterijauhetta
1 tl garam masalaa
1 tl ruokosokeria
1 rkl mietoa chilikastiketta
1/2 tl paprikajauhetta
1/2 tl kurkumaa
1 tl suolaa
400 g paseerattua tomaattia
2 dl ruokakermaa

Keitä kuoritut perunat ja porkkanat pehmeiksi suolavedessä. Muussaa haarukalla tai suttunuijalla tasaiseksi massaksi. Raasta juusto juuresmuussin sekaan. Lisää herneet ja muut pyöryköiden ainekset. Sekoita tasaiseksi.

Pyörittele massasta hieman golfpalloa isompia pyöryköitä ja pyörittele ne jauhoissa. Kuumenna öljy isossa kattilassa. Laita pieni nokare pyörykkätaikinaa öljyn joukkoon. Kun taikinapala nousee pintaan ja alkaa ruskistua, öljy on sopivan kuumaa. Uppopaista pyörykät erissä, kunnes ovat pinnaltaan kauniin ruskeita. Käännä kertaalleen paistamisen aikana. Levitä uuninritilän päälle talouspaperia ja nostele kypsät pyörykät reikäkauhalla paperin päälle valumaan.

Pyöryköiden paistuessa ehdit valmistaa kastikkeen. Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuumenna tilkka öljyä paistinpannulla ja lisää kuminansiemenet. Anna kiehahtaa muutama sekunti. Lisää sipulit ja inkivääri. Hauduta öljyssä, kunnes sipulit ovat läpikuultavia. Käytä mietoa lämpöä, jotta sipulit eivät kärähdä.

Lisää mantelijauhe ja mausteet ja sekoita. Lisää paseerattu tomaatti. Kiehauta ja anna hautua kannen alla kymmenisen minuuttia.

Lopuksi lisää kerma ja kuumenna kiehuvaksi. Nostele pyörykät kastikkeeseen juuri ennen tarjoilua tai tarjoile erikseen. Tarjoile riisin kanssa. Jos kaikkia pyöryköitä ei syödä kerralla, kannattaa laittaa ne jääkaappiin kastikkeesta erillään.

HUOM! Älä kaada paistoöljyä viemäriin, sillä rasva jämähtää putkistojen seinämiin, ja putket menevät helpommin tukkoon. Kaada jäähtynyt rasva esimerkiksi tyhjään maitopurkkiin ja hävitä sekajätteen mukana.

 

Sienikiusaus

Joskus viikon ruokasuunnitelmat menevät uusiksi, kun kaupan hyllyltä puuttuu keskeinen aines. Tällä kertaa aikeet lohikiusauksesta piti haudata, kun Prisman kalatiskiltä ei löytynyt mitään eväkästä, joka olisi uinut sinne alle kaksi päivää sitten. (Jep, olen erittäin nirso kalojen tuoreuden suhteen.)

Pitkästä työviikosta väsyneillä aivoilla ei pystynyt kehittämään kokonaan uutta ruokalajia, joten päätin vain vaihtaa proteiininlähdettä ja turvautua lapsuuden herkkuuni sienikiusaukseen. Isäni teki sienikiusausta usein, ja se oli aina suurta herkkua. Mistä lienee syystä en itse ole aikuisena kovin usein sienikiusausta laittanut, lohiversiota sitäkin useammin.

Tykään yleensä laittaa sieniruokiin useampaa lajia sieniä, jotta mausta tulee mukavan vivahteikas. Kiusauksen voi kuitenkin tehdä pelkästään herkkusienistäkin. Tai sitten gourmetversion hekkutateista, jos niitä sattuu olemaan saatavila.

Täysin vegaaninen sekä maitoallergikoille sopiva kiusauksesta tulee, kun käyttää tavallisen kerman sijasta kaura- tai soijakermaa.

 

Sienikiusaus
Riittää 2 aikuiselle ja 2 lapselle 3 päiväksi

Valmistelut n. 30 min, uunissa 1 h

2 kg peruna-sipulisekoitusta
N. 400 g herkkusieniä
1 rasia siitakesieniä
muutama kourallinen kuivattuja suppilovahveroita ja/tai mustia torvisieniä
3 valkosipulinkynttä
6 dl ruokakermaa tai kaura- tai soijakermaa
suolaa, mustapippuria
timjamia, rakuunaa

Putsaa ja pilko herkkusienet ja siitakkeet. Kuori valkosipulinkynnet ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kaada ison uunivuuan pohjalle 1/3 peruna-sipulisekoituksesta. Levitä päälle puolet sienistä ja valkosipuliviipaleista. Mausta suolalla, pippurilla, timjamilla ja rakuunalla. Suolaa kannattaa laittaa aika huolella. Levitä päälle toinen 1/3 peruna-sipulisekoituksesta, päälle sieniä, valkosipulia ja mausteita. Levitä päällimmäiseksi loput peruna-sipulisekoituksesta ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada kerma tasaisesti joka puolelle vuokaan.

Paista uunin alatasolla 250 asteessa 45 minuuttia. Nosta sen jälkeen keskitasolle paistumaan vielä 15 minuutiksi tai niin kauan, kunnes perunat ovat kypsiä.

Pehmeä linssi-porkkanakeitto

Sosekeitto on ihanan lämmittävää talviruokaa, ja siksi meillä syödäänkin soppaa tämän tästä kylminä ja pimeinä kuukausina. Yksi pitkäaikaisimmista suosikeistamme on pehmeä linssi-porkkanakeitto. Se on sekä hyvää ja ravitsevaa että erinomaisen edullista ruokaa – sopii mainiosti vaikkapa opiskelijan budjetille.

Keiton pohjassa maistuvat itämaiset maut – kaikkia mainittuja mausteita kannattaa hankkia etnokaupoista, joista niitä saa valtavia pussillisia samaan hintaan kuin perusmarketin pikkuruiset maustepussukat maksavat.
Pehmeä linssi-porkkanakeitto
Riittää 2 aikuiselle ja 2 lapselle 3 päiväksi
Valmistusaika n. 30 min
2 dl punaisia linssejä
n. 1 kg porkkanoita
n. 1 kg jauhoisia perunoita, esim. puikuloita
1 purjo
1 punainen paprika
2 isoa valkosipulinkynttä
curryjauhetta, korianterijauhetta ja tandoori masala -jauhetta, n. 1 tl kutakin
2 tl suolaa
2 dl ruokakermaa (tai kaurakermaa)
salviaa, timjamia
Laita linssit hetkeksi likoamaan. Kuori ja pilko porkkanat ja perunat. Huuhtele paprika, poista siemenkota ja paloittele. Poista purjon päällimmäinen kerros, leikkaa se pituussuunnassa halki melkein tyveen asti, huuhtele kunnolla ja pilko. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet.
Kuumenna soppakattilassa loraus rypsiöljyä. Lisää curry, korianteri, tandoori masala -jauhe, valkosipuli ja purjosilppu ja sekoittele hetki. Lisää porkkanat, perunat ja paprika, sekoita vielä pariin kertaan ja lisää kattilaan vettä hieman puolenvälin yli. Valuta ja huuhdo linssit ja lisää kattilaan. Lisää suola ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä n. 15 – 20 minuuttia, kunnes perunat ja porkkanat ovat aivan pehmeitä.
Ota kattila pois liedeltä. Soseuta keitto sauvasekoittimella aivan pehmeäksi. Lisää soseuttamisen lomassa kerma, salvia ja timjami. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Tarjoa esimerkiksi feta-pinaattipasteijoiden, suppilovahveropasteijoiden tai karjalanpiirakoiden kanssa.