Kermainen savutofukeitto (”kalaton keitto”)

Tykkäätkö perinteisestä kermaisesta kalakeitosta? Sama makuelämys ja suutuntuma onnistuu myös vegaanisena. Salaisuus on savutofussa ja misotahnassa.

Alkoi ihan hurjasti tehdä mieli kalasoppaa. Olen onnistuneesti viritellyt kylmäsavustetusta tofusta erilaisia vegaanisia ”kalaruokia”, joten ajattelin, että kai se ”kalasoppakin” voisi onnistua. Misotahnasta saatiin liemeen ihana maku, ja uuden sadon perunat ja porkkanat sekä oman pihan ruohosipuli täydensivät kokonaisuuden. Oikeaan kalakeittoon verrattuna tässä on se etu, että lientä ei tarvitse keitellä perkeistä ja ruodoista pitkän kaavan mukaan, ja muutenkin vegeversio on helpompi ja nopeampi tehdä.

Kermainen savutofukeitto
6–8:lle

valmistusaika n. 30 min

sipuli
rypsiöljyä
n. 5 porkkanaa
1 kg varhaisperunoita tai mitä vain kiinteitä perunoita
vettä
2–3 rkl misotahnaa
rosépippureita
2 pkt Jalotofu kylmäsavutofua
tilliä
ruohosipulia
2 dl kaurakermaa

Kuori ja pilko sipuli. Kuumenna 3 litran kattilan pohjalla reilu loraus rypsiöljyä ja hauduta sipulit öljyssä pehmeiksi kannen alla miedolla lämmöllä.

Kuori porkkanat (uuden sadon porkkanoita ei tarvitse kuoria, pesu riittää) ja pese perunat. Pilko sopiviksi suupaloiksi. Lisää kattilaan ja kaada vettä sen verran, että ainekset peittyvät. Lisää misotahna ja kokonaisia rosépippureita. Kuumenna kiehuvaksi. Sekoittele sen verran, että misotahna liukenee veteen. Maistele lientä ja lisää misotahnaa tarvittaessa. Keitä n. 15 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä.

Keiton kypsyessä pilko savutofut kuutioiksi. Kääri pariin kerrokseen talouspaperia ja laita painon alle odottamaan.

Kun perunat ovat kypsiä, lisää kattilaan savutofu, hienonnetut tilli ja ruohosipuli sekä kaurakerma. Sekoita. Tarjoile heti hapanleivän kanssa.

Advertisement

Sitruunainen curryvönerpasta (vegaaninen)

sitruunainen Not kot kot -pasta

Koronteenissa on välillä suorastaan aikaa ajatella, ja niinpä olen pitkästä aikaa kehittänyt pari uuttakin ruokalajia. Tänään kokeilin tehdä kermaista pastakastiketta Vönerin currysuikaleista. Tavoitteena oli tuhdin kermainen, mutta italialaisittain raikkaasti maustettu pasta. Varsin hyvää tuli, joskin puolison mielestä Vöner-suikaleet maistuivat enemmän pekonilta kuin kanalta.

Tässä reseptissä on hieman enemmän askartelemista kuin pastakastikeresepteissäni normaalisti, mutta kyllä tämänkin puolessa tunnissa pöytään saa, eli sopii arki-illan ruuaksi.

Sitruunainen curryvönerpasta
8–10:lle
Valmistusaika n. 30 min

3 pkt (600 g) Vöner currysuikaleita
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä paistamiseen
6 dl kaurakermaa
2 dl soijajugurttia
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
ruohosipulia
timjamia
suolaa, mustapippuria
tuoretta basilikaa

Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Kuumenna isolla paistinpannulla reilu loraus oliiviöljyä. Lisää valkosipulisilppu ja kuullota hetki. Lisää Vöner ja paista rapeaksi.

Laita pastan keitinvesi kiehumaan samaan aikaan, kun lisäät Vönerin pannulle.

Pese sitruuna ja raasta sen kuori. Halkaise sitruuna ja purista mehu.

Kun Vöner on rapeaa, lisää pannulle kaurakerma, jugurtti, sitruunankuoriraaste, sitruunamehua, timjamia, suolaa ja mustapippuria. Sekoita. Silppua sekaan ruohosipulia ja basilikaa ja sekoita. Tarkista maku ja hauduta kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes pasta on kypsää.

Beanit-risotto (vegaaninen)

Aina välillä käy niin, että hurahdan johonkin tuotteeseen. Nyt hurahduksen kohteena ovat Beanit-suikaleet, joita ylistin jo edellisessä postauksessa. Koko perheemme rakastaa niitä. Tosi helppokäyttöisiä, hyvän makuisia, kiva suutuntuma, täyttävät vatsan, ja ovat kotimaisiakin vielä.

Tällä kertaa käytin suikaleita risotossa. Hyvin sopivat siihenkin. Sen verran nopeasti tuli valmista, että tämä risotto sopii hyvin arkiruuaksi.

Beanit-risotto
5 hengelle 3 päiväksi

valmistusaika n. 30 min

1 pienehkö purjosipuli
1,5 tl curryjauhetta
1 tl paprikajauhetta
rypsiöljyä
2 dl valkoviiniä
1 l kasvislientä (1 l kiehuvaa vettä + 2 yrttiliemikuutiota)
6 dl risottoriisiä
oliiviöljyä
750 g (3 pkt) valkosipuli-yrttimarinoituja Beanit-suikaleita
1 vihreä paprika
1 pussi (200 g) pakastemaissia
suolaa
mustapippuria
1 ruukku ruohosipulia
rosmariinia
timjamia

Huuhdo ja pilko purjosipuli. Kuumenna isossa kattilassa loraus rypsiöljyä. Lisää curryjauhe, paprikajauhe ja purjosilppu. Kuullota hetki. Lisää risottoriisit ja sekoita. Lisää valkoviini sekä kolmasosa kasvisliemestä. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes neste on imeytynyt riisiin. Lisää toinen kolmannes kasvisliemestä ja toista. Lopuksi lisää loput kasvisliemestä ja toista.

Kuumenna paistinpannulla loraus oliiviöljyä. Lisää Beanit-suikaleet, pyörittele niitä öljyssä ja paista kannen alla välillä sekoittaen, kunnes ovat hieman rapeita pinnalta. Mausta suolalla, mustapippurilla, silputulla ruohosipulilla, rosmariinilla ja timjamilla. Huuhdo paprika, poista siemenkota ja pilko. Lisää paprikapalat ja maissit Beanit-suikaleiden joukkoon. Sekoita ja hauduta miedolla lämmöllä, kunnes risottoriisi on kypsää.

Kaada Beanit-paprika-maissiseos riisin joukkoon ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, mustapippuria tai yrttejä. Tarjoile kuumana.

Kukkakaalikeitto (vegaaninen)

Vegaaninen kukkakaalikeittoSosekeiton ystävien juhlaviikot sen kuin jatkuvat. Nyt on vuorossa ruokaisa kukkakaalikeitto, johon valkoiset pavut tuovat täyttävyyttä ja kaurafraiche mukavasti kirpeyttä.

Kukkakaalikeitto
5:lle

Valmistusaika n. 50 min

1,5 tl curryjauhetta
1,5 tl korianterijauhetta
1 tl sinapinsiemeniä
1 tl kurkumaa
500 g jauhoisia perunoita
400 g kukkakaalia
1 tlk valkoisia jättipapuja
1,5—2 l vettä
1,5 tl suolaa
Puoli ruukullista ruohosipulia
Mustapippuria
2 dl kaurafraichea

Kuori ja pilko perunat. Huuhtele ja paloittele kukkakaali.

Kaada kolmen litran teräskattilan pohjalle reilu loraus rypsiöljyä. Lisää curry, korianteri, sinapinsiemenet ja kurkuma, kuumenna. Lisää kukkakaali ja perunanpalat. Sekoita. Lisää vesi. Valuta ja huuhtele pavut ja lisää kattilaan. Lisää suola. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 20 minuuttia keskilämmöllä.

Ota kattila pois liedeltä. Silppua ruohosipuli ja lisää kattilaan. Rouhi sekaan hieman mustapippuria. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää kaurafraiche ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Tarjoa kuumana.

Keitto säilyy hyvin jääkaapissa useamman päivän ja sen voi myös pakastaa.

 

Mustapapupihvit

MustapapupihvitOn tainnut tulla muutamaan kertaan mainittua, että osa lapsistamme on hieman… hmm… ruokakriittisiä toisinaan. Murekepihvit ovat kuitenkin sellainen ruuan muoto, joka uppoaa muksuille, oli ainesosina suunnilleen mitä tahansa.

Tällä kertaa tein pihvejä mustapavuista ja maustin vähän meksikolaistyylisesti. Valmiista tölkkipavuista oli helppoa tehdä pihvitaikina, joten tämä sopi hyvin vähän iisimmäksi viikonloppuruuaksi. Ja hyvin upposi kriittiseen lapsiraatiin.

Pihvit ovat vegaanisia.

Mustapapupihvit
Valmistusaika n. 45 min

Taikinasta tulee n. 26 pihviä

4 tlk (4 x 285 g) mustapapuja
4,5 dl soijajugurttia
4 rkl tomaattipyreetä
makeaa chilikastiketta
1 ruukku tuoretta korianteria
1 ruukku ruohosipulia
suolaa
3 dl korppujauhoa

Valuta ja huuhtele pavut. Muussaa pavut perunanuijalla isossa kulhossa. Lisää soijajugurtti ja tomaattipyree ja sekoita. Silppua korianteri ja ruohosipuli isolla veitsellä (jätä hieman kumpaakin sivuun kastiketta varten) ja lisää pihvitaikinaan. Lisää myös chilikastiketta ja suolaa maun mukaan. Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku. Lisää lopuksi korppujauhot. Jos taikinasta tulee liian jämäkkää, lisää soijamaitoa.

Kuumenna paistinpannulla rypsiöljyä ja muotoille taikinasta lusikalla pihvejä pannulle. Paista pihvit ruskeiksi molemmilta puolilta. Kannattaa käyttää kantta, sillä öljy räiskyy.

Tarjoile perunamuusin ja tomaattisen jugurttikastikkeen kanssa.

Tomaattinen jugurttikastike papupihveille

2 dl soijajugurttia
2 rkl tomaattipyreetä
silputtua ruohosipulia ja tuoretta korianteria
makeaa chilikastiketta
limettimehua
suolaa

Sekoita ainekset tasaiseksi, tarkista maku ja laita kastike jääkaappiin maustumaan pihvien paistamisen ajaksi. Tarjoile kylmänä.

Kvinoa-tabbouleh

Tabbouleh-salaatti on itäisen Välimeren keittiön peruskiviä. Perinteisesti se valmistetaan bulgur-vehnärouheesta tai kuskusista, mutta gluteenittoman version saa kätevästi kvinoasta. Tabbouleh on oiva juhlaruoka, koska se vain paranee jääkaapissa seisottamisesta, joten sen voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen. Parhaiten se sopii erilaisten mezejen, kuten falafelien, hummuksen ja paistetun halloumijuuston kaveriksi, mutta toimii myös vaikkapa grilliruuan kyytipoikana.

Tämä ohje on n. parinkymmenen hengen juhlien buffetpöytään sopiva. Perheaterialle kannattaa tehdä puolet tai vähemmän.

Gluteeniton kvinoa-tabbouleh
valmistusaika n. 30 min

4 dl kvinoaa
oliiviöljyä
suolaa
4 tomaattia
2 ruukullista tuoretta minttua
2 ruukullista persiljaa
1 ruukullinen ruohosipulia
extra virgin -oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa tarpeen mukaan

Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää keitinveteen oliiviöljyä ja suolaa. Kun kvinoa on kypsää, anna sen jäähtyä.

Pilko tomaatit pieniksi kuutioiksi. Silppua yrtit. Sekoita kvinoa, yrtit ja tomaatit isossa kulhossa. Mausta oliiviöljyllä ja sitruunamehulla. Lisää suolaa tarpeen mukaan.

Anna tabboulehin tekeytyä jääkaapissa ennen tarjoamista.

Quornrisotto

QuornrisottoSori nyt, taas tulee quornresepti. Kiireinen perheenäiti on nyt vaan kerta kaikkiaan löytänyt tästä pakastekaapin helmestä uuden arkiruuan perusraaka-aineen. Toistaiseksi quorn on sopinut jokaiseen ruokaan, johon olen sitä kokeillut. Ja mikä tärkeintä, lapsetkin syövät.

Quornrisotto
6:lle

Valmistusaika n. 45 min

6 dl risottoriisiä
1 sipuli, kuorittuna ja pilkottuna
1 tl curryjauhetta
1 tl paprikajauhetta
2 dl valkoviiniä
1 l kasvislientä (2 liemikuutiota + 1 l vettä)
600 g (2 pss) quornkuutioita
2 valkosipulinkynttä, kuorittuna ja pilkottuna
1 rkl tomaattipyreetä
ruohosipulia
mustapippuria
salviaa, timjamia, basilikaa
1,5 tl suolaa
200 g pakastemaissia
1 vihreä paprika, pilkottuna
25 g voita

Kuumenna isossa paksupohjaisessa kattilassa tilkka rypsiöljyä. Lisää curry, paprika ja sipulisilppu. Kuullota. Lisää riisi, sekoita. Lisää valkoviini sekä sen verran kasvislientä, että riisi peittyy. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes liemi on imeytynyt riisiin. Lisää lientä ja toista, kunnes kaikki liemi on käytetty.

Kuumenna paistinpannulla reilu loraus oliiviöljyä. Lisää valkosipulisilppu, kuullota. Lisää quornkuutiot, silputtu ruohosipuli, tomaattipyree, mustapippuri, suola, salvia, timjami ja basilika. Sekoita hyvin ja hauduta keskilämmöllä kannen alla välillä sekoitellen, kunnes quornkuutiot ovat kuumenneet. Lisää maissit ja paprikanpalat. Sekoita ja anna hautua miedolla lämmöllä kunnes riisi on kypsää.

Lisää quorn-kasvissekoitus riisin joukkoon. Lisää voi sekä hieman mustapippuria. Sekoita hyvin ja tarkista maku. Lisää suolaa, pippuria ja yrttimausteita tarpeen mukaan. Tarjoa heti.

Evässalaatti tähteistä

evässalaattiKahdelle hengelle piti saada pyöräretkieväät, mutta kaapissa oli ainekset vain yhteen mozzarellapatonkiin. Onneksi löytyi vajaa ruukkusalaatti, kananmunia ja muuta pientä – ja kas, herkullinen salaatti oli kasassa.

Evässalaatti
1 esipaistettu täysjyväpatonki
puolikas mozzarellajuusto
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
2 munaa
pätkä kurkkua
n. 2/3 ruukkusalaatista
ruohosipulia
tuoretta basilikaa
tuoretta timjamia
kurpitsansiemeniä
oliiviöljyä paistamiseen

Kastike
extra virgin -oliiviöljyä
balsamicoa
yrttisuolaa
mustapippuria
n. 1/2 tl hunajaa

Huuhtele salaatti ja yrtit ja laita talouspaperin päälle kuivumaan. Leikkaa tomaatti lohkoiksi. Leikkaa kurkku pituussuunnassa kahtia ja viipaloi. Revi mozzarella paloiksi. Leikkaa kananmunat lohkoiksi.

Leikkaa patonki kuutioiksi. Kuumenna paistinpannulla reilu loraus oliiviöljyä. Lisää leipäkuutiot ja kurpitsansiemenet ja ruskista kunnolla. Lisää tarvittaessa öljyä. Suolaa kevyesti.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Jaa salaatit, vihannekset, yrtit, mozzarella ja kananmunanlohkot kahteen eväsrasiaan. Laita kastike omaan, tiiviisti sulkeutuvaan astiaansa ja krutongit ja siemenet omaansa. Kun on aika ryhtyä syömään, jaa krutongit ja siemenet salaattirasioihin ja kaada kastike päälle. Ja sitten syömään – nam!

Minikokoiset savulohiquichet

Alkuvuoden juhlaputki jatkui esikoisen 5-vuotissynttäreillä. Turvauduin tarjoiluissa aika pitkälti vanhoihin ja hyviksi havaittuihin juttuihin, kuten vilhelmiinoihin ja mokkapaloihin, mutta jotakin uutta piti sentään kuitenkin keksiä. Kehittelin siis suolapalaksi minikokoisia savulohipiirakoita.

Resepti onnistuu sekä maidottomana että gluteenittomana, mutta yhtä hyvin voi käyttää tavallista voita ja vehnäjauhoa jne. Ainesosaluettelossa allergia-ainekset on laitettu sulkuihin. Täytettä voi kokeilla tehdä myös ilman kananmunaa, jolloin tarvitaan n. 1 dl soijajugurttia yhtä kananmunaa kohden – ja nimenomaan soijaa, sillä tavallinen jugurtti ei hyydy kuumentaessa.

Minikokoiset savulohiquichet
n. 39 kpl

valmistusaika n. 40 min

Pohja:
225 g voita (maidotonta margariinia)
2 dl ruishiutaleita (tattarihiutaleita)
5 dl vehnäjauhoja (puhdaskaurajauhoja + 1 rkl psylliumjauhetta)
0,5 tl suolaa
0,5 dl kylmää vettä

Täyte:
300 g kylmäsavustettua lohta tai kirjolohta
200g tuorejuustoa (soijatuorejuustoa)
2 dl kermaviiliä (soijajugurttia)
2 munaa
ruohosipulia, tillliä
ripaus suolaa, mustapippuria
sitruunamehua
raastettua piparjuurta

Sekoita jauhot (+psylliumjauhe), hiutaleet ja suola keskenään. Sekoita jauhoseos ja pehmeä rasva keskenään. Lisää kylmä vesi ja sekoita hyvin. Peitä talouspaperilla tai leivinliinalla ja laita jääkaappiin lepäämään täytteenteon ajaksi.

Sekoita tuorejuusto ja kermaviili (soijajugurtti) keskenään. Jos käytät soijatuorejuustoa, kannattaa sekoittaa sähkövatkaimella, jotta seokseen ei jää tuorejuustokökkäreitä. Silppua sekaan ruohosipulia ja tilliä (kuivattukin tilli käy) ja mausta suolalla, pippurilla, sitruunamehulla ja piparjuurella. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Lopuksi sekoita mukaan kananmunat.

Levitä paperisia muffinssivuokia leivinpellille. Ota taikinasta lusikalla nokareita ja painele ne pyöreiksi kiekoiksi paperivuokien pohjalle. Kun kaikki taikina on käytetty, laske vuuat ja leikkaa kylmäsavulohesta yhtä monta palasta. Annostele tuorejuustoseosta vuokiin ja asettele päälle lohipalat.

Paista uunin keskitasolla 220 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja piirakkapohja kypsynyt. Miniquichet voi tarjoilla lämpiminä tai kylminä.

Kreikkalaiset soijapyörykät

Vuosi pärähti käyntiin varsin ajankohtaisella ruokalajilla. Nyt jos koskaan on syytä kantaa eurooppalainen vastuunsa ja avustaa eteläisiä kriisikansantalouksia herkuttelemalla kreikkalaisella fetalla, italialaisilla viineillä ja niin edespäin. Jokainen oliivi auttaa!

Näitä soijapyöryköitä olen kehitellyt vähitellen – ensimmäisestä versiosta tuli liian kuivakkaa, mutta nyt rakenne osui paremmin kohdalleen. Lopputulos oli sekä maukas että mehukas.

Reseptistä saa varsin helposti gluteenittoman – vaihda vain tavalliset korppujauhot gluteenittomiin.

Kreikkalaiset soijapyörykät
Riittää 2 aikuiselle ja 2 lapselle n. 3 päiväksi

Valmistusaika n. tunti

4 dl tummaa soijarouhetta
6 dl kiehuvaa vettä
1 kasvis- tai yrttiliemikuutio
2 dl kermaviiliä
200 g paseerattua tomaattia
2 valkosipulinkynttä
1 kevätsipuli tai vastaava määrä ruohosipulia silputtuna
3 munaa
2 dl korppujauhoa
4 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioina
n. 150 g fetaa (HUOM! Käytä aitoa kreikkalaista)
suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, basilikaa, timjamia

Sekoita liemikuutio kiehuvaan veteen. Lisää soijarouhe ja anna liota muutama minuutti.

Sekoita kermaviili, paseerattu tomaatti, kuoritut ja pilkotut valkosipulinkynnet, sipulisilppu ja aurinkokuivatut tomaatit isossa kulhossa. Murustele feta sekaan. Lisää mausteet ja tarkista maku. Lisää munat, valutettu soijarouhe ja korppujauho.

Kuumenna paistinpannulla loraus rypsiöljyä. Nostele taikinasta lusikalla kökkäreitä pannulle ja paista molemmin puolin kypsiksi. HUOM! Liesilevy ei saa olla liian kuumalla, suurin piirtein asteikon puoliväli on sopiva. Paistamista nopeuttaa, jos paistat pyörykät kannen alla ja käytät kahta paistinpannua.

Tarjoa vaikkapa perunamuusin tai lohkoperunoiden kanssa. Lisukkeeksi sopii hyvin punainen kermaviilikastike: sekoita 3 dl kermaviiliä, 1 rkl tomaattipyrettä sekä suolaa, mustapippuria, basilikaa ja minttua keskenään. Laita jääkaappiin maustumaan ruuanlaiton ajaksi.