Sitruunainen curryvönerpasta (vegaaninen)

sitruunainen Not kot kot -pasta

Koronteenissa on välillä suorastaan aikaa ajatella, ja niinpä olen pitkästä aikaa kehittänyt pari uuttakin ruokalajia. Tänään kokeilin tehdä kermaista pastakastiketta Vönerin currysuikaleista. Tavoitteena oli tuhdin kermainen, mutta italialaisittain raikkaasti maustettu pasta. Varsin hyvää tuli, joskin puolison mielestä Vöner-suikaleet maistuivat enemmän pekonilta kuin kanalta.

Tässä reseptissä on hieman enemmän askartelemista kuin pastakastikeresepteissäni normaalisti, mutta kyllä tämänkin puolessa tunnissa pöytään saa, eli sopii arki-illan ruuaksi.

Sitruunainen curryvönerpasta
8–10:lle
Valmistusaika n. 30 min

3 pkt (600 g) Vöner currysuikaleita
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä paistamiseen
6 dl kaurakermaa
2 dl soijajugurttia
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
ruohosipulia
timjamia
suolaa, mustapippuria
tuoretta basilikaa

Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Kuumenna isolla paistinpannulla reilu loraus oliiviöljyä. Lisää valkosipulisilppu ja kuullota hetki. Lisää Vöner ja paista rapeaksi.

Laita pastan keitinvesi kiehumaan samaan aikaan, kun lisäät Vönerin pannulle.

Pese sitruuna ja raasta sen kuori. Halkaise sitruuna ja purista mehu.

Kun Vöner on rapeaa, lisää pannulle kaurakerma, jugurtti, sitruunankuoriraaste, sitruunamehua, timjamia, suolaa ja mustapippuria. Sekoita. Silppua sekaan ruohosipulia ja basilikaa ja sekoita. Tarkista maku ja hauduta kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes pasta on kypsää.

Advertisement

Savutofupasta

Tämä resepti on vegaaninen versio lohi-katkarapupastasta, joka aikoinaan oli suuri suosikki perheemme ruokapöydässä. Keksin, että savutofulla voisi saada hiukan samantyyppistä makumaailmaa ja suutuntumaa. Hyvää tuli, jos nyt ei ihan samankaltaista.

Savutofupasta
5:lle hengelle 2 päiväksi

Valmistusaika n. 15 min

3 pkt kylmäsavutofua (Jalotofu)
1 sipuli
1 tl paprikajauhetta
rypsiöljyä paistamiseen
1,5 dl valkoviiniä tai omenasiideriä
6 dl kaurakermaa
n. 3 rkl tomaattipyreetä
tilliä
suolaa, mustapippuria

Keitä pastaa pakkauksen ohjeen mukaan. Valmista kastike sillä aikaa.

Laita lautaselle kaksi talouspaperiarkkia ja murustele tofut paperille. Laita päälle toiset kaksi talouspaperiarkkia, leikkuulauta sekä pino kirjoja. ”Itketä” tofua sen aikaa, kun valmistelet muita aineksia.

Kuori ja pilko sipuli. Kuumenna isolla paistinpannulla reilu loraus rypsiöljyä. Lisää sipulihake ja hauduta sipulit miedolla lämmöllä pehmeiksi. Lisää paprikajauhe ja tofumurut ja pyörittele hetki kuumalla pannulla.

Lisää valkoviini/siideri, kaurakerma ja tomaattipyree. Sekoita hyvin. Mausta tillillä, mustapippurilla ja suolalla. Anna hautua miedolla lämmöllä, kunnes pasta on valmista. Tarjoile saman tien.

Kastike säilyy hyvin jääkaapissa parikin päivää.

Vegaaninen makaronilaatikko

Sitten joskus, kun lapset muuttavat pois kotoa, en ehkä halua enää ikinä syödä makaronilaatikkoa. Mutta niin kauan, kun asuvat kotona ja syövät vuosi vuodelta enemmän, makruloora on sellainen arjen perusmättö, joka taipuu suurtalouskokkaukseen.

Tässäkin reseptissä on hiukan twistiä, nimittäin meillä makaronilaatikkoon laitetaan juustokastiketta ja oliiveja. Oliivit voi kyllä hyvin jättää poiskin, mutta toisaalta – miksi ihmeessä.

Vegaaninen makaronilaatikko
Riittää 5 hengelle 3 päiväksi

Valmistusaika n. 45 min

1 kg tummia makaroneja
4 dl tummaa soijarouhetta
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
5 dl kiehuvaa vettä
1 kasvisliemikuutio
1 dl tomaattipyreetä
basilikaa
mustapippuria
suolaa
300 g sitruunatäytteisiä oliiveja (esim. Fragata)
Violife Prosocianoa raastettuna

Juustokastike
50 g maidotonta margariinia
2 rkl vehnäjauhoa
8 dl soija- tai kauramaitoa
200 g Violife original -vuustoraastetta
1 prk maustamatonta På mackania
valkopippuria
muskottipähkinää

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta vesi pois.

Murusta liemikuutio kiehuvan veden sekaan ja lisää soijarouhe. Turvota, kunnes vesi on imeytynyt. Mausta tomaattipyreellä, valkosipulilla, mustapippurilla ja basilikalla.

Valmista juustokastike: Sulata margariini paksupohjaisessa kattilassa. Lisää jauhot ja ruskista. Kaada soijamaito sekaan hitaasti ja koko ajan sekoittaen. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää tuorejuusto ja juustoraaste ja sekoita tasaiseksi. Mausta valkopippurilla ja muskottipähkinällä. Lisää tarvittaessa ripaus suolaa.

Sekoita oliivit ja soijarouheseos makaronien joukkoon. Mausta suolalla, basilikalla ja mustapippurilla. Kaada seos isoon uunivuokaan. Valele päälle juustokastiketta ja sekoittele varovasti, jotta kastike leviää kaikkialle uunivuokaan. Ripottele pinnalle raastettua Prosocianoa. Paista uunin keskiosassa 250 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes juustokuorrutus on rapeaa ja ruskeaa.

Superhelppo parsakaali-savutofupasta

Superhelppo parsakaali-savutofupastaHyvän ruuan ei aina tarvitse olla monimutkaista. Itse tykkään useimmiten yksinkertaisista, selkeistä raaka-aineista valmistetuista jutuista.

Tämä ruoka on niin tolkuttoman simppeli, että mietin, kehtaako sitä täällä edes julkaista. Mutta on se niin hyvää, että päätinpä julkaista kuitenkin.

Parsakaali-savutofupasta
2:lle

Valmistusaika n. 15 min

Täysjyväspagettia
1 parsakaali
1 paketti kylmäsavustettua tofua (Jalotofu)
Kiinalaista soijakastiketta
Makeaa chilikastiketta

Laita tofu n. 10 minuutiksi painon alle ”kyynelehtimään”. Höyrytä parsakaali suolavedessä al denteksi. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko tofu kuutioiksi. Kuumenna tilkka rypsiöljyä paistinpannulla – ripsota pari vesipisaraa pannulle, öljy on sopivan kuumaa, kun vesi alkaa kiehua. Paista tofukuutiot kuumalla pannulla rapeiksi, välillä käännellen.

Palastele parsakaali haarukkapaloiksi. Kaada spagetin keitinvesi pois. Mausta spagetti kattilassa soija- ja chilikastikkeella ja sekoita hyvin. Jaa spagetti lautasille ja ripottele päälle parsakaalit ja tofukuutiot. Tarjoile heti.

Härkismakaronilaatikko

Meillä syödään tosi paljon makaronilaatikkoa. Siitä tykkäävät kaikki perheenjäsenet, ja sitä on helppo valmistaa kerralla niin paljon, että riittää useammaksi päiväksi.

Olen yrittänyt löytää sopivaa käyttökohdetta uutuustuotteelle Härkikselle, koska minusta on hienoa, että Suomessa kehitetään uusia tuotteita kasvissyöjille ja vieläpä kotimaisista raaka-aineista. Bolognesepastayritelmästä tuli omituista mössöä, mutta mietin, että makaronilaatikossa tuote voisi toimia. Ja niin toimikin. Myös lahjomaton lapsiraati kelpuutti ruuan.

Härkismakaronilaatikko
5:lle hengelle kolmeksi päiväksi

Valmistusaika n. 40 min

n. 750 g tummia makaroneja
2 pkt Härkistä
n. puoli tuubia tomaattipyrettä
2 rkl rypsiöljyä
2 valkosipulinkynttä
basilikaa
mustapippuria

Juustokastike
25 g maidotonta margariinia
2 rkl vehnäjauhoja
8 dl soijamaitoa
250 g soijatuorejuustoa (Tofutti)
200 g Violife Pizza -juustoa raastettuna
suolaa
valkopipppuria, muskottipähkinää

Pinnalle Violife Prosocianoa raastettuna

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Sekoita kulhossa Härkis, tomaattipyre, valkosipulisilppu ja rypsiöljy. Mausta basilikalla ja mustapippurilla. Kun makaronit ovat kypsyneet, kaada keitinvesi pois ja sekoita kattilassa Härkis-sekoitus makaronien joukkoon.

Valmista juustokastike: Sulata margariini paksupohjaisessa kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita. Lisää hiukan soijamaitoa ja sekoita tasaiseksi. Lisää loput soijamaidosta koko ajan sekoittaen. Kuumenna. Lisää juustoraaste ja tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi. Mausta ripauksella suolaa, valkopippuria ja muskottipähkinää.

Kaada makaroni-Härkis-sekoitus isoon uunivuokaan ja levitä tasaisesti. Kaada juustokastike vuokaan ja kääntele kauhalla siten, että kastike valuu tasaisesti makaronien sekaan. Raasta pinnalle Violife Prosocianoa. Paista uunin keskitasolla 250 asteessa n. 15 minuuttia.

Tarjoile kuumana.

Kermainen manteli-artisokkapasta (vegaaninen)

Vietän hyvin harvinaista viikonloppua itsekseni, ja kas, havaitsin tilaisuuden: kerrankin voin laittaa ruokaa, jossa on artisokkaa. Nythän nimittäin on niin, että rakastan artisokkaa, mutta muut perheenjäsenet eivät.

Toisaalta, koska olen itsekseni, en jaksa käyttää tuntikausia lieden ääressä. Siispä nopeaa ja helppoa. Sävelsin pastakastikkeen mantelilastuista, kaurakermasta ja säilötyistä artisokansydämistä. Ehkä yksi helpoimmista ruuista ikinä ja varsin maukasta!

Satsista tosin jäi yli huomiseksi – sorry, kultaseni. 🙂

Kermainen manteli-artisokkapasta
n. 3:lle

valmistusaika n. 15 min

täysjyväspagettia
n. 80 g mantelilastuja
4 dl kaurakermaa
1 tlk (240 g) artisokansydämiä suolavedessä
suolaa, mustapippuria
rakuunaa
Violife Prosocianoa raastettuna

Laita pastan keitinvesi lämpiämään ennen kuin aloitat kastikkeen teon. Levitä mantelilastut tyhjälle paistinpannulle ja kuumenna. Kääntele lastuja välillä, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä pintaan. Lisää kaurakerma ja säädä levyä pienemmälle. Valuta, huuhtele ja pilko artisokansydämet ja lisää pannulle. Mausta suolalla, mustapippurilla ja rakuunalla. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla välillä sekoittaen, kunnes pasta on valmista. Tarjoile spagetin kanssa ja raasta pinnalle hiukan Violife Prosocianoa (vegeparmesania).

Vegaaninen lasagne

Vegaaninen lasagneLasagne on ollut minulle ruuanlaiton valkoinen valas – monet kerrat olen sitä yrittänyt, ja koskaan se ei ole onnistunut. Erityisesti juustokastikkeeseen en ole koskaan saanut juuri oikeanlaista koostumusta. Siitä on aina tullut liian liurua.

Vaan tänäänpä onnistui! Ai että oli hyvää. Lapsetkin söivät kuin huomista ei olisi.

Näemmä vegaanisista juustoista saa juuri sopivan täyteläisen kastikkeen. Violifen pizzajuusto on mielestäni pizzan päällä aivan kamalaa, mutta juustokastikkeeseen se sopii täydellisesti.

Kauhea näpertäminenhän lasagnessa on, ja sen päälle vielä lähes tunti uunissa, joten ei tästä mitään arkiherkkua tai edes joka viikonlopun sunnuntairuokaa tule. Mutta ainakin on nyt sitten vaihtoehtona repertuaarissa.

Vegaaninen lasagne
10:lle

Valmistusaika n. 1 h 30 min

Bolognesekastike
6 dl soijarouhetta
6 dl kasvislientä (kiehuvaa vettä + 1,5 kasvisliemikuutiota)
3 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 l (2 prk) paseerattua tomaattia
n. 2 rkl tomaattipyreetä
mustapippuria
basilikaa, timjamia
paprikajauhetta
oliiviöljyä paistamiseen

Juustokastike
8 dl soijamaitoa (makeutettua)
25 g margariinia
2 rkl vehnäjauhoa
200 g (1 pkt) Violife pizzajuustoa raastettuna
225 g (1 prk) Tofutti-soijatuorejuustoa
ripaus suolaa
valkopippuria, jauhettua muskottipähkinää

Lisäksi
Täysjyvälasagnelevyjä
Violife Prosociano-juustoa raastettuna

Valmista bolognesekastike: Sekoita soijarouhe kiehuvaan kasvisliemeen ja anna nesteen imeytyä. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna isolla paistinpannulla loraus oliiviöljyä. Lisää reilusti paprikajauhetta sekä sipuli- ja valkosipulisilppu ja kuullota. Lisää soijarouhe ja sekoita hyvin. Lisää paseerattu tomaatti ja tomaattipyree. Mausta mustapippurilla, basilikalla ja timjamilla ja sekoita hyvin. Kuumenna kiehuvaksi ja käännä sen jälkeen levyltä lämpö pois ja jätä kannen alle hautumaan.

Valmista juustokastike: Sulata margariini isossa paksupohjaisessa kattilassa. Sekoita jauhot sulaneeseen margariiniin. Lisää soijamaito. Kaada ensin hiukan maitoa ja sekoita tasaiseksi. Lisää sen jälkeen loput. (HUOM! Kannattaa tosiaan käyttää makeutettua soijamaitoa. Makeuttamattomasta tulee jotenkin ikävän makuinen kastike.) Kuumenna. Lisää juustot ja sekoita, kunnes ne ovat sulaneet kokonaan. Mausta muskottipähkinällä, valkopippurilla ja ripauksella suolaa.

Kokoa lasagne: Levitä ison uunivuuan pohjalle kerros lasagnelevyjä. Kaada päälle puolet bolognesesta ja levitä tasaisesti. Levitä päälle lasagnelevyjä. Huolehdi, että levyt ovat tiiviisti hiukan limittäin ja ettei reunoille jää rakoja. Kaada päälle puolet juustokastikkeesta ja levitä tasaisesti. Kerrosta päälle lasagnelevyjä, loput bolognesesta, lasagnelevyjä ja loput juustokastikkeesta. Ripottele pinnalle hiukan Prosociano-raastetta.

Paista 225 asteessa uunin alaosassa n. 50 minuuttia. Tarjoile kuumana.

Tomaatti-quorn-kesäkurpitsapasta

Kokkaaminen viiden hengen perheelle ei ole aina kovin mieltä ylentävää. Usein perjantai-iltana, kun pitäisi miettiä kauppalistaa ja seuraavan viikon ruokailuja, löydän itseni tuijottamasta lasittunein silmin ikkunasta ulos. Ei oikein luovuus kuki siinä kohtaa, ja sitten sitä päätyy laittamaan aina samoja juttuja.

Nyt sentään pitkästä aikaa keksin uuden arkiruuan, tosin sekin kyllä kierrättää aika tuttuja teemoja. Mutta tuli varsin hyvää, oli helppo laittaa ja lapsetkin söivät kiltisti. Eli arkiruuan kriteerit täyttyivät.

Tomaatti-quorn-kesäkurpitsapasta
2 päivän annos 5 hengelle

Valmistusaika n. 25 min

2 pss (600 g) quorn-kuutioita
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
paprikajauhetta
oliiviöljyä
vettä
1 kesäkurpitsa
sitruunamehua
suolaa
500 g paseerattua tomaattia
2 dl kaurakermaa
mustapippuria
basilikaa, timjamia

Laita pastan keitinvesi lämpenemään samalla, kun aloitat kastikkeen valmistuksen.

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Laita isolle paistinpannulle reilu loraus oliiviöljyä, valkosipuli- ja sipulisilppu ja reilusti paprikajauhetta. Kuullota. Lisää quorn-kuutiot sekä pari desiä vettä. Sekoita huolella, jotta mausteet levittyvät tasaisesti quorn-kuutioille. Kuumenna ja anna hautua kannen alla välillä sekoitellen.

Kun quornit ovat kokonaan kuumentuneet, lisää kesäkurpitsat pannulle, ripottele päälle suolaa ja pirskottele sitruunamehua. Sekoita hyvin. Lisää paseerattu tomaatti ja kaurakerma. Sekoita hyvin. Mausta mustapippurilla, basilikalla ja timjamilla. Tarjoile kuumana pastan kanssa.

Quorn-parsakaalipasta (maidoton)

Nyt tuli tehtyä sellaista sapuskaa, jonka lahjomaton lapsiraati äänesti laakista jatkoon. ”Äiti, tää pääsi kyllä mun lempiruokien joukkoon”, keskimmäinen totesi parsakaalin kukintoa järsien. ”Mä tykkään kasviksesta, joka maistuu lihalta”, vanhin tunnelmoi quornnokaretta mutustellen. ”Onko pakko syödä parsakaalit?” kyseli nuorimmainen, ja söi ne sitten ilman huutoa tai tappelua, minkä voi meidän perheessä tulkita jättimenestykseksi.

Mikä parasta, tämä on superhelppo valmistaa. Sopii hyvin arkisen stressikiirepäivän ateriaksi – tai sunnuntain, josta suurin osa on kulunut kokouksessa istuen, kuten itselläni tänään.

Quorn-parsakaalipasta sopii myös vegaaniseen ruokavalioon, jos käyttää sellaista quornia, jossa ei ole kananmunaa. Meidän lähikaupastamme sellaista ei saa, mutta kuulin juuri varmasta lähteestä huhun, että sellaistakin olisi nykyään markkinoilla.

Quorn-parsakaalipasta
5 hengelle kahdeksi päiväksi

valmistusaika n. 20 min

2 parsakaalia
suolaa
2 pussia (n. 600 g) quornkuutioita
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
soijakastiketta
3 prk (6 dl) kaurakermaa
mustapippuria
basilikaa, timjamia

Laita korkeaan kattilaan hieman vettä ja ripaus suolaa. Huuhtele parsakaalit ja laita kattilaan. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja höyrytä parsakaaleja pari minuuttia. Älä anna niiden kiehua pehmeiksi, vaan ota pois kattilasta, kun ne ovat vielä napakoita.

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Lorauta isolle paistinpannulle reilusti oliiviöljyä ja lisää valkosipulisilppu. Kuumenna tiriseväksi ja lisää quornkuutiot. Sekoita niin, että öljy levittyy kuutioille tasaisesti. Lisää pannulle reilu loraus vettä. Quorn imee tolkuttomasti nestettä, ja tällä tavalla kuutiot paistuvat meheviksi eivätkä ime kaikkea kastikkeen nestettä. Lisää reilusti soijakastiketta ja sekoita hyvin.

Anna quorn-kuutioiden paistua keskilämmöllä kannen alla välillä sekoitellen, kunnes ovat kuumentuneet kunnolla. Lisää tarvittaessa hiukan vettä, jos kuutiot uhkaavat kuivahtaa. Palastele höyrytetyt parsakaalit ja lisää pannulle. Pirskottele parsakaalien päälle soijakastiketta. Sekoita. Lisää kaurakerma, mausta mustapippurilla, basilikalla ja timjamilla ja sekoita hyvin.

Tarjoa heti täysjyväpastan kanssa.

Kesäkurpitsa-quornpasta

Lopetin broilerin syönnin puolisentoista vuotta sitten. En ole sitä kummemmin kaivannut, paitsi muutamia itse kehittämiäni pastakastikkeita on tehnyt mieli. Olen välillä soveltanut vanhoja broilerreseptejä ja käyttänyt soijasuikaleita tai tofua kanan sijaan. Ne toimivat ihan ookoo, mutta eivät maistu suunnilleen miltään ilman vahvaa maustamista.

Nyt hokasin ensimmäistä kertaa kokeilla sieniproteiinista tehtyä quornia, jota saa kaupan pakastekaapista vaikka missä muodossa. Valitsin kuutiot, koska aikomuksena oli tehdä pastakastiketta. Hinnaltaan ne ovat hieman halvempia kuin maustamattomat broilerisuikaleet.

Olipas muuten löytö! Helppo valmistaa, maistuu hyvälle, miellyttävä suutuntuma – ja lapsetkin tykkäsivät. Ainoa miinus on, että quorn ei sovi muna-allergikoille (eikä siis myöskään vegaaneille). Ainakin ostamassani versiossa oli käytetty munanvalkuaista valmistusaineena.

Kesäkurpitsa-quornpasta
Riittää 2 aikuiselle ja 3 lapselle 2 päiväksi

Valmistusaika n. 20 min

2 valkosipulinkynttä
600 g (2 pss) pakastettuja quorn-kuutioita
isohko kesäkurpitsa
sitruunamehua
mustapippuria
yrttisuolaa
timjamia
4 dl ruokakermaa

Kastike valmistuu pastan kypsyessä.

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Kuumenna paistokasarissa reilu loraus oliiviöljyä. Lisää valkosipulisilppu. Lisää quorn-kuutiot ja kypsennä keskilämmöllä välillä sekoittaen. Huuhtele kesäkurpitsa ja pilko kuutioiksi. Lisää pannulle, kun quorn-kuutiot alkavat ruskistua. Mausta suolalla, pippurilla, sitruunamehulla ja timjamilla. Lisää ruokakerma. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita ja/tai sitruunamehua. Tarjoa pastan kanssa.