Vegaaninen Schwartzwaldin kakku

Juhlistimme hääpäivää ja puolison huomista syntymäpäivää kakulla. Tilaus oli ”jotain suklaista”, ja päätin kokeilla, miten saksalainen klassikko Schwartzwaldin kakku onnistuisi vegaanisena. Lopputulos ei ehkä voita kauneuskisoja, mutta on aivan tajuttoman herkullinen.

Schwartzwaldin kakku
kakusta riittää helposti 15 hengelle

Valmistusaika: pohjan valmistus n. 50 min, jäähdytys 2 h, kakun kostutus ja täyttäminen 1 h, jääkaapissa yön yli, kuorrutus ja koristelu n. 1 h

Kakkupohja
3 1/2 dl soijamaitoa
3 rkl omenaviini- tai valkoviinietikkaa
2,4 dl margariinia (n. 250 g)
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
4,5 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoa
2 dl kaakaojauhetta
2 tl ruokasoodaa
100 g tummaa suklaata sulatettuna

Sekoita soijamaito ja viinietikka keskenään. Jätä seisomaan seuraavien työvaiheiden ajaksi.

Sulata margariini. Sekoita joukkoon sokeri, vaniljasokeri ja suola. Lisää piimiintynyt soijamaito ja sekoita tasaiseksi. Sekoita ruokasooda ja kaakaojauhe jauhojen joukkoon ja siivilöi jauhoseos taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Lisää sulatettu suklaa ja sekoita hyvin.

Vuoraa kahden irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla ja rasvaa vuuat. Jaa taikina tasan kahteen vuokaan. Paista 175 asteessa uunin keskiosassa n. 40 minuuttia, kunnes kakkupohjat ovat kypsiä. Kokeile kypsyyttä hammastikulla tai sukkapuikolla – kakku on kypsää, kun taikinaa ei tartu tikkuun.

Jäähdytä pohjat kunnolla ennen leikkaamista ja täyttämistä. Kakkupohja on lämpimänä erittäin murenevaista. Kun pohjat ovat jäähtyneet, halkaise kumpikin pohja kahdeksi levyksi. Kakkulevyjä voi siirrellä esimerkiksi leivinpaperin avulla, niin ne pysyvät paremmin ehjinä.

Täyte ja kuorrutus
n. 500 g kirsikkahilloa
n. 4 dl kirsikkamehua kostutukseen (Aidossa ja alkuperäisessä Schwartzwaldin kakussa käytetään kirsikkaviinaa, mutta kirsikkamehu toimii aivan hyvin)
5 dl (2 prk) Aplro soijavispiä
4 dl (1 prk) Alpro Greek style -soijarahkaa
2 pss vegegel-jauhetta
n. 8 rkl sokeria
n. 2 rkl vaniljasokeria
cocktailkirsikoita, kuivattuja karpaloita tms.
n. 50 g tummaa suklaata sulatettuna soijamaitotilkan ja margariininokareen kanssa

*Tee tämä vaihe hyvissä ajoin ennen kuin alat täyttää kakkua! Kaada soijavispit paksupohjaiseen kattilaan. Vispaa sekaan vegegeljauhe. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan vispaten. Kaada seos kuumankestävään astiaan ja laita jääkaappiin vähintään 2 tunniksi hyytymään.*

Mittaa isoon kulhoon vajaa puolet hyytyneestä soijavispistä sekä n. 4 rkl sokeria ja 1 rkl vaniljasokeria. Vatkaa sähkövatkaimella vähintään pari minuuttia, kunnes seos on vaahtoutunut kuohkeaksi, tiiviiksi vaahdoksi. Vatkaa sekaan vajaa puolet soijarahkasta, tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria ja/tai vaniljasokeria.

Aseta kakun pohjalevy kakkuvadille. Valele lusikan avulla pohjalevy kauttaaltaan kirsikkamehulla. Levitä 1/3 kirsikkahillosta tasaisesti pohjalevylle. Levitä hillokerroksen päälle tasaisesti 1/3 soijakermavaahdosta. Aseta varovasti seuraava kakkulevy pohjalevyn päälle ja toista työvaiheet. Tee samoin kolmannen kakkulevyn kanssa. Lopuksi nosta päällimmäiseksi neljäs kakkulevy ja kostuta se kuten aiemmat kerrokset, mutta älä laita tämän levyn päälle mitään. VINKKI! Kakun kerrokset saattavat lähteä ”luistelemaan”. Tällöin auttaa, jos sujautat kakun ympärille irtopohjavuuan reunan. Sen voi jättää paikalleen, kun kakku tekeytyy jääkaapissa, niin kakun muoto pysyy siistinä.

Laita kakku jääkaappiin tekeytymään yön yli.

Kuorruttaminen: Mausta ja vatkaa loppu soijavispi samaan tapaan kuin edellä ja vatkaa sekaan loppu soijarahka samaan tapaan kuin edellä.

Irrota irtopohjavuuan reuna kakun ympäriltä. Levitä soijakermavaahtoa lastalla kakun reunoille tasaisesti. Siistin ja nätin reunan saat, kun teet ensin yhden kerroksen painamalla aika tiiviisti, jolloin pinnan epätasaisuudet tasoittuvat soijakermavaahdolla. Tämän jälkeen levitä toinen kerros vaahtoa kevyemmällä otteella. Kun reunat on kuorrutettu, levitä lastalla vaahtoa kakun päälle. Itse tykkään siitä, ettei pinta ole aivan viivottimella vedetyn tasainen, vaan vaahtoon jää ”aaltoja”. Mutta nämä ovat makuasioita.

Pursota tyllalla soijakermavaahtoa ruusukkeiksi kakun pinnalle ja sivuille. Tee sulalla suklaalla kuvioita kakun sivuille ja pinnalle. Viimeistele koristelu asettelemalla kirsikoita tai kuivattuja karpaloita sopiviin kohtiin.

Voit tarjota kakun heti sen valmistuttua tai tehdä sen valmiiksi jääkaappiin odottamaan. Kakku säilyy jääkaapissa edustuskuntoisena ainakin vuorokauden, ja syömäkelpoisena useamman päivän.

Advertisement

Raparperitäytekakku (vegaaninen)

vegaaninen raparperitäytekakku

Se on raparperisesonki taas. Meidän takapihan raparperipuska ehti kasvaa varsin jättimäiseksi ennen kuin ehdin satoa korjaamaan. Mietin, että vaikka raparperipiirakka onkin hyvää, ei sitä NIIN paljoa jaksa syödä.

Kun tässä nyt sopivasti sattui myös koulujen päättymisviikonloppu ja sitä on tänä vuonna mielestäni erityisen paljon syytä juhlia, kun kaikki ovat tsempanneet kummallisen koronakevään aikana vallan vimmatusti, ajattelin, että täytekakku olisi sovelias tapa sekä hyödyntää raparpereja että juhlistaa tärkeää päivää.

Tein raparperihilloa vanhan reseptini mukaan. Vaikka en edes katkonut kaikkia varsia, hilloa tuli iso kattilallinen. Se on kyllä tosi hyvää, että syötyä tulee varmasti. Sopii täytekakkujen lisäksi esimerkiksi jätskin tai lettujen kanssa.

Kakkupohja olikin sitten kinkkisempi homma. Olen aiemmin kokeillut yhdenlaista vegaanista kakkupohjaa, josta tulee minun makuuni liian jämäkkää. Päätin kokeilla, onnistuisiko aquafaballa. Olisihan toki pitänyt jo aiemmista kokeiluista uskoa, että aquafaba ja sokerikakku eivät minun keittiössäni ole voittajayhdistelmä. Tuloksena oli sitkeä, murentuva ja littana lätty.

Pyysin apua Facebookin Vegaaninen leivonta -ryhmästä, ja sieltä suositeltiin Urbaani Vegenda -blogin kakkupohjaa. Sitä siis kokeilemaan. Jouduin hiukan improvisoimaan, koska kaapista ei löytynyt kookosöljyä, mutta vaikka korvasinkin sen margariinilla, lopputulos oli onnistunut. Jatkossa varmasti käytän juuri tätä reseptiä.

Kuorrutuksessa käytin Kamomillan Konditoria -blogin kikkaa hyydyttää soijavispi ennen vatkaamista. Agar agarin sijaan käytän Dr Oetkerin Vegegel-jauhetta. Yksi pussillinen vegegeliä per yksi 2,5 dl purkki Alpron soijavispiä on hyvä suhde kakunkuorrutukseen. Äitini vanha niksi puolestaan on sekoittaa kermavaahtoon rahkaa, jolloin maku on raikkaampi. Tähän tarkoitukseen sopii hyvin Aplron Go On -soijarahka.

Koristelussa hyödynsin pihallamme parhaillaan kukkivia omenapuita. Hennot valkoiset omenankukat näyttävät minusta kakun päällä oikein kauniilta.

Raparperitäytekakku
kakusta riittää helposti 15 hengelle

Valmistusaika: pohjan valmistus n. 50 min, jäähdytys 2 h, kakun kostutus ja täyttäminen 1 h, jääkaapissa yön yli, kuorrutus ja koristelu n. 1 h

Kakkupohja
3 1/2 dl soijamaitoa
3 rkl omenaviini- tai valkoviinietikkaa
2,4 dl margariinia (n. 250 g)
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
4,2 dl sokeria
7 dl vehnäjauhoa
2 tl ruokasoodaa

Sekoita soijamaito ja viinietikka keskenään. Jätä seisomaan seuraavien työvaiheiden ajaksi.

Sulata margariini. Sekoita joukkoon sokeri, vaniljasokeri ja suola. Lisää piimiintynyt soijamaito ja sekoita tasaiseksi. Sekoita ruokasooda jauhojen joukkoon ja lisää jauhoseos taikinaan. Sekoita tasaiseksi.

Vuoraa kahden irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla ja rasvaa vuuat. Jaa taikina tasan kahteen vuokaan. Paista 175 asteessa uunin keskiosassa n. 30 minuuttia, kunnes kakkupohjat ovat ruskettuneet kauniisti ja hieman irronneet reunoista. Voit kokeilla kypsyyttä hammastikulla tai sukkapuikolla.

Jäähdytä pohjat kunnolla ennen täyttämistä. Kun ne ovat hieman levähtäneet uunista tultuaan, kannattaa irrottaa ne vuuasta ja leikata kumpikin pohja kahdeksi levyksi ja asetella kukin levy erilleen jäähtymään.

Täyte ja kuorrutus
n. 4 dl raparperihilloa
mehua tms kostutukseen (Käytin tässä kakussa Spritea, koska muutakaan ei jääkaapista löytynyt. Toimi yllättävän hyvin)
5 dl (2 prk) Aplro soijavispiä
4 dl (1 prk) Alpro Go on -soijarahkaa
2 pss vegegel-jauhetta
n. 8 rkl sokeria
n. 2 rkl vaniljasokeria
vihreää karamelliväriä
1–2 kiiviä
omenankukkia tai muita syötäviä kukkia

*Tee tämä vaihe hyvissä ajoin ennen kuin alat täyttää kakkua! Kaada soijavispit paksupohjaiseen kattilaan. Vispaa sekaan vegegeljauhe. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan vispaten. Kaada seos kuumankestävään astiaan ja laita jääkaappiin vähintään 2 tunniksi hyytymään.*

Mittaa isoon kulhoon vajaa puolet hyytyneestä soijavispistä sekä n. 4 rkl sokeria ja 1 rkl vaniljasokeria. Vatkaa sähkövatkaimella vähintään pari minuuttia, kunnes seos on vaahtoutunut kuohkeaksi, tiiviiksi vaahdoksi. Vatkaa sekaan vajaa puolet soijarahkasta, tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria ja/tai vaniljasokeria.

Aseta kakun pohjalevy kakkuvadille. Valele lusikan avulla pohjalevy kauttaaltaan mehulla tms. kostukkeella. Levitä 1/3 raparperihillosta tasaisesti pohjalevylle. Levitä hillokerroksen päälle tasaisesti 1/3 soijakermavaahdosta. Aseta varovasti seuraava kakkulevy pohjalevyn päälle ja toista työvaiheet. Tee samoin kolmannen kakkulevyn kanssa. Lopuksi nosta päällimmäiseksi neljäs kakkulevy ja kostuta se kuten aiemmat kerrokset, mutta älä laita tämän levyn päälle mitään. VINKKI! Kakun kerrokset saattavat lähteä ”luistelemaan”. Tällöin auttaa, jos sujautat kakun ympärille irtopohjavuuan reunan. Sen voi jättää paikalleen, kun kakku tekeytyy jääkaapissa, niin kakun muoto pysyy siistinä.

Laita kakku jääkaappiin tekeytymään yön yli.

Kuorruttaminen: Mausta ja vatkaa loppu soijavispi samaan tapaan kuin edellä ja vatkaa sekaan loppu soijarahka samaan tapaan kuin edellä. Ota vaahdosta pieni määrä erilliseen kippoon ja värjää vaaleanvihreäksi elintarvikevärillä.

Irrota irtopohjavuuan reuna kakun ympäriltä. Levitä soijakermavaahtoa lastalla kakun reunoille tasaisesti. Siistin ja nätin reunan saat, kun teet ensin yhden kerroksen painamalla aika tiiviisti, jolloin pinnan epätasaisuudet tasoittuvat soijakermavaahdolla. Tämän jälkeen levitä toinen kerros vaahtoa kevyemmällä otteella. Kun reunat on kuorrutettu, levitä lastalla vaahtoa kakun päälle. Itse tykkään siitä, ettei pinta ole aivan viivottimella vedetyn tasainen, vaan vaahtoon jää ”aaltoja”. Mutta nämä ovat makuasioita.

Kuori kiivi(t) ja leikkaa mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa kuhunkin viipaleeseen viilto reunasta keskustaan ja taivuta viipaleet kartiomaisiksi ”ruusukkeiksi”. Asettele kiiviruusukkeita kakun pinnalle.

Pursota isommalla tyllalla valkoista soijakermavaahtoa ruusukkeiksi kakun pinnalle ja sivuille. Pursota pienemmällä tyllalla vihreää soijakermavaahtoa samoin ruusukkeiksi.

Viimeistele koristelu asettelemalla omenankukkia sopiviin kohtiin.

Voit tarjota kakun heti sen valmistuttua tai tehdä sen valmiiksi jääkaappiin odottamaan. Kakku säilyy jääkaapissa edustuskuntoisena ainakin vuorokauden, ja syömäkelpoisena useamman päivän.

Tosi helppo marjarahkapiirakka

Tosi helppo marjarahkapiirakkaTeki mieli leipoa, mutta ei mitään kauhean askartelua ja aikaa vievää. Teki mieli mansikoita. Tein sitten mansikka-rahkapiirakan. Tämä on ihan älyttömän helppo valmistaa, koska täytteeseen tulee ainoastaan vanilja-soijarahkaa ja mansikoita. Jos ei huvita viipaloida marjoja, ne voi vaikka laittaa kokonaisinakin. Kannat nyt kannattaa poistaa kuitenkin.

Reseptiä on helppo muunnella. Täytteeseen käyvät muutkin marjat, esimerkiksi punaherukat, mustikat, vadelmat, karhunvatukat – tai raparperi. Tai vaikka kaikki nuo yhdessä.

Pohjasta saa gluteenittoman, kun korvaa vehnäjauhot puhdaskaurajauhoilla. Silloin pitää muistaa myös käyttää gluteenittomia korppujauhoja tai vaikkapa puhdaskaurahiutaleita piirakkavuuan jauhottamiseen.

Tosi helppo marjarahkapiirakka
valmistusaika n. 40 min

Pohja
150 g huoneenlämpöistä margariinia
0,75 dl sokeria
1 dl mantelijauhoa tai murskattuja mantelilastuja
3 dl vehnäjauhoa
hiukan vettä

Täyte
1 prk (400 g) Alpro Go On vanilla -soijarahkaa
1 l marjoja

Puristele margariini ja sokeri tasaiseksi massaksi. Lisää mantelijauho tai -lastut sekä vehnäjauho ja sekoita tasaiseksi (helpoimmin onnistuu käsin puristelemalla). Lisää pieni liru kylmää vettä ja sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa vielä hieman jauhoja.

Rasvaa ja korppujauhota piirakkavuoka. Kastele kädet kylmällä vedellä ja painele taikina tasaisesti vuuan pohjalle ja reunoille. Pistele taikinaan reikiä haarukalla. Esipaista 225-asteisen uunin alaosassa 5 minuuttia.

Putsaa ja tarvittaessa palastele marjat. Levitä soijarahka tasaisesti piirakkapohjalle ja ripottele marjat rahkan päälle. Mansikoista saa halutessaan sommiteltua kauniin kuvion, mutta hyvä tulee ilmankin. Paista 225 asteessa uunin alaosassa 15 minuuttia. Piirakka on kypsä, kun soijarahka on hyytynyt ja piirakan reunat ovat kauniin kullanruskeat.

Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen tarjoamista. Heti uunista ottamisen jälkeen pohja ja täyte hajoavat mössöksi. Parhaimmillaan piirakka on kylmänä, mutta jos et malta odottaa niin pitkään, anna sen levähtää edes puoli tuntia.

Suklaakakku kreemikuorrutuksella (vegaaninen)

Vegaaninen suklaakakku kreemikuorrutuksellaKunnon muheva suklaakakku – sellainen, jossa on paksu ja pehmeä pohja sekä runsaasti suklaakreemikuorrutusta – sitä alkoi tehdä mieli. Sopivasti oli miehen syntymäpäiväkin, joten ei tarvinnut edes keksiä syytä kakuntekoon. No, ok, en ole siihen kyllä ennenkään tarvinnut muuta syytä kuin sen, että tekee mieli kakkua.

Vegaanisessa leivonnassa olen kokenut hiukan haasteelliseksi pehmeän ja hyvin nousseen kakkupohjan aikaansaamisen. Täytekakkupohjista on usein tullut tosi jämäköitä, jolloin kakusta tulee ihan hirveän ruokaisa. Muutamat kuivakakkukokeilut kuitenkin ovat onnistuneet ihan mukavasti, joten kokeilin säveltää suklaakakun pohjan vanhasta tiikerikakkureseptistä. Lopputulos on pehmeä joskaan ei ihan niin kuohkea kuin olisin halunnut. Mutta ei myöskään sellainen junttapulla, jolla voisi tainnuttaa norsun. Erittäin herkullista tuli.

Meiltä löytyy ainoastaan melko leveitä, n. 26 sentin halkaisijalla varustettuja kakkuvuokia, joten kakusta tuli aika matala. Jos haluaa sellaisen tällä hetkellä kovin muodikkaan kapean ja korkean kakun, pitää käyttää halkaisijaltaan pienempää vuokaa.

Suklaakakku kreemikuorrutuksella
valmistusaika n. 1 h 30 min

Kakkupohja
150 g pehmeää vegaanista margariinia (esim. Sunnuntai)
2,5 dl sokeria
4 dl soijajugurttia
1,5 dl soijamaitoa
3 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
0,5 dl leivontakaakaota
150 g tummaa suklaata sulatettuna

Suklaakreemi
200 g pehmeää vegaanista margariinia (esim. Sunnuntai)
n. 200 g tomusokeria
1 rkl leivontakaakaota
150 g tummaa suklaata sulatettuna

Muut ainekset
margariinia ja korppujauhoa kakkuvuuan jauhottamiseen
appelsiinimehua kostuttamiseen

Rasvaa ja korppujauhota kakkuvuoka.

Valmista kakkupohja: Vatkaa pehmeä margariini (pehmitä tarvittaessa hetki mikrossa), sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa soijajugurtti sekaan kolmessa osassa (jos kaadat kaiken kerralla, seos juoksettuu). Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe (siivilöi kaakao, jotta taikinaan ei tule kökköjä) keskenään. Sekoita puolet jauhoseoksesta taikinaan. Lisää soijamaito ja sekoita hyvin. Lisää loppu jauhoseos ja sekoita tasaiseksi. Lisää sulatettu suklaa ja sekoita hyvin. Kaada taikina kakkuvuokaan ja levitä tasaisesti. Paista uunin alaosassa 180 asteessa n. tunti. Testaa kypsyys sukkapuikolla – kun sukkapuikkoon ei tartu taikinaa, kakku on kypsä. Jäähdytä valmis kakkupohja.

Valmista kreemi: Vatkaa pehmeä margariini, tomusokeri ja kaakao tasaiseksi tahnaksi (ole varovainen, tomusokeri pöllyää tosi helposti). Lisää sulatettu suklaa ja vatkaa tasaiseksi.

Kakun kokoaminen: Kumoa kakku ja leikkaa isolla leipäveitsellä kahteen osaan. Nosta päällimmäinen kerros erilliselle lautaselle. Valele alempi kerros appelsiinimehulla. Levitä puolet suklaakreemistä tasaiseksi kerrokseksi kakun alaosalle. Nosta päällimmäinen kerros varovasti alaosan päälle. Valele päällikerros appelsiinimehulla. Levitä loput suklaakreemistä tasaisesti yläkerroksen päälle. Jätä kakun sivut kuorruttamatta.

Kakku on heti valmis tarjottavaksi. Jos sitä jää yli, säilytä huoneenlämmössä kakkukuvun alla. Jääkaapissa kakkupohja kovettuu.

Mustikkajuustokakku (gluteeniton, vegaaninen)

vegaaninen gluteeniton mustikkajuustokakkuKesän juustokakkuputki sai jälleen jatkoa, kun ystävä piipahti kylään. Tällä kertaa tein mustikkajuustokakun, jossa on gluteeniton pohja – ystävä kun noudattaa gluteenitonta ruokavaliota.

Lopputulos oli mukavan raikas vaihtoehto perinteisemmille mustikkapiirakoille. Jos kuitenkin perinteisempi miellyttää enemmän, täältä löydät pehmeän mustikkapiirakan ja täältä muropohjaisen ohjeen.

Mustikkajuustokakku
valmistelut n. 20+30 min, hyydytys 1+3 h

Pohja
200 g vaaleita gluteenittomia keksejä, esim. Semper kolakakor
75 g margariinia sulatettuna

Täyte
5 dl (2 prk) soijavispiä
3 pussia vegegel-jauhetta
300 g (2 prk) maustamatonta På mackan -tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1 rkl sitruunamehua

Mustikkakiille
2 dl vettä
1 dl sokeria
2 rkl sitruunamehua
kourallinen mustikoita
1 pss vegegel-jauhetta

Kakun päälle
n. 3 dl mustikoita (jäisiä tai tuoreita)

1. vaihe: Vispaa paksupohjaisessa kattilassa vegegel-jauhe soijavispikerman joukkoon. Kuumenna koko ajan vispaten, kunnes seos alkaa kuplia. Kaada seos kuumankestävään astiaan, peitä kannella ja laita jääkaappiin hyytymään n. tunniksi.

2. vaihe: Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuuan (halkaisija 27 cm) pohjan ja reunan väliin.

Jauha pohjaa varten keksit tehosekoittimessa. Sekoita sulatettu margariini muruseoksen joukkoon. Painele massa kakkuvuuan pohjalle tasaiseksi levyksi. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Laita isoon kulhoon hyydytetty soijavispi, sokeri ja vaniljasokeri. Vaahdota sähkövatkaimella kiinteäksi vaahdoksi. Lisää på mackan -juusto, sitruunamehu ja sitruunankuoriraaste ja vispaa tasaiseksi. Levitä täyte tasaisesti kakkuvuokaan, peitä kakku lautasella ja laita jääkaappiin mustikkakiilteen valmistuksen ajaksi.

Vispaa kattilassa vegegel-jauhe kylmään veteen. Lisää kiilteen muut ainekset. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan vispaten. Kaada kuumankestävään astiaan ja laita jääkaappiin jäähtymään hetkeksi aikaa, kunnes kiille on hiukan paksuuntunut.

Levitä mustikat kakun päälle ja levitä kiille mustikoiden päälle siten, että se peittää tasaisesti koko kakun. Peitä kakku lautasella ja laita jääkaappiin hyytymään 2–3 tunniksi.

Ennen tarjoilua irrota irtopohjavuuan reuna varovasti kakun ympäriltä. Kakku kannattaa siirtää pois irtopohjavuuan pohjan päältä tarjoiluvadille tai lautaselle, niin sitä on helpompi leikata.

Kakku säilyy kylmässä useita päiviä.

Suolakinuski-suklaamoussekakku (vegaaninen)

Suolakinuski-suklaamoussekakkuEdellinen juustokakku haihtui tosi nopeasti – johtuu varmaan kuumuudesta – joten tein uuden kakkukokeilun. Olen tänä vuonna ihan hurahtanut suolakinuskiin, ja on tehnyt mieli kokeilla jonkinlaista suolakinuskikakkua, joten nyt oli sitten sen aika.

Tein kaksivärisen moussekakun, jossa tummempi kerros on suklaamoussea ja vaaleampi suolakinuskimoussea. Slurps!

Kesälomalla ehtii väkertämään kaikessa rauhassa tällaista monivaiheisempaa ja työläämpää leipomusta. Väkertämistä ja työvaiheita tässä nimittäin piisaa. Mutta lopputulos kyllä palkitsee. Tätä kehtaa tarjoilla vaativammallekin seurakunnalle.

Suolakinuski-suklaamoussekakku
valmistelut 15 min + 15 min + 25 min + hyydytys 1 + 2 h

Pohja
200 g vaniljatäytteisiä Oreo-keksejä
75 g sulatettua margariinia

Suolakinuski
1 dl kaurakermaa
1 dl fariinisokeria
vajaa 0,5 tl hienoa merisuolaa

Moussetäytteet
5 dl (2 prk) soijavispiä
3 pss Vegegel-jauhetta
300 g (2 prk) maustamatonta På mackan -kauratuorejuustoa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
suolakinuskia (ks. yllä)
100 g tummaa suklaata

Koristeluun
sulatettua tummaa suklaata tms.

1. vaihe: Vispaa paksupohjaisessa kattilassa vegegel-jauhe soijavispikerman joukkoon. (Käytä vispilää, älä kauhaa/lusikkaa/puuhaarukkaa tms, sillä vegegel paakkuuntuu helposti.) Kuumenna koko ajan vispaten, kunnes seos alkaa kuplia. Kaada seos kuumankestävään astiaan, peitä kannella ja laita jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi.

2. vaihe: Mittaa paksupohjaiseen kattilaan kaurakerma ja fariinisokeri. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen ja keitä keskilämmöllä edelleen sekoittaen muutama minuutti. Kinuskin pitää kiehua koko ajan, mutta ei holtittomasti räiskyen. Mitä kauemmin keität, sitä paksumpaa kinuskista tulee. Mausta merisuolalla ja anna jäähtyä seuraavaa vaihetta varten.

3. vaihe: Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuuan (halkaisija 27 cm) pohjan ja reunan väliin. Vuoraa vuuan reunat tuorekelmulla.

Jauha pohjaa varten Oreo-keksit tehosekoittimessa. Sekoita sulatettu margariini muruseoksen joukkoon. Painele massa kakkuvuuan pohjalle tasaiseksi levyksi. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Laita isoon kulhoon hyydytetty soijavispi, sokeri ja vaniljasokeri. Vaahdota sähkövatkaimella kiinteäksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi.

Jaa täyte kahteen kulhoon siten, että molemmissa on yhtä paljon. Vispaa suolakinuski toisen täyteannoksen joukkoon. Sulata suklaa ja vispaa jäljelle jääneen täyteannoksen joukkoon.

Levitä suklaatäyte tasaisesti kakkuvuokaan. Levitä suolakinuskitäyte tasaisesti suklaatäytteen päälle. Peitä kakku isolla lautasella ja laita jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi. Jos on kiire, voit laittaa kakun myös pakastimeen.

Ennen tarjoilua irrota irtopohjavuuan reuna ja poista tuorekelmu varovasti kakun ympäriltä. Tee kakun pinnalle kuvioita sulalla suklaalla. Koristeiksi käyvät hyvin myös esimerkiksi Oreo-keksit ja/tai vegaaniset suklaakarkit.

Kakku säilyy kylmässä useita päiviä.

Minttusuklaa-mansikkajuustokakku (vegaaninen)

Minttusuklaa-mansikkajuustokakkuMeille oli tulossa vieraita, ja halusin leipoa kakun. Helleinferno ei kuitenkaan varsinaisesti innosta uunin käyttöön, joten juustokakku oli aika selkeä valinta. Olen kesän mittaan tehnyt useita juustokakkukokeiluja ja yrittänyt löytää parasta mahdollista koostumusta kakun tuorejuustotäytteelle. Nyt sellainen taisi löytyä. Soijavispi, vegegel ja på mackan -tuorejuusto on kaikin puolin toimiva kombo. Täytteestä tuli riittävän jämäkkää ja sitä tuli riittävän paksu kerros.

Minttusuklaan maku kakkuun tulee minttutäytteisistä Oreo-kekseistä, joita käytin sekä pohjaan että täytteen sekaan murustettuina. Täytteessä ne voisi varmaan korvata myös rouhitulla minttutäytesuklaalla. Ainakin Pirkka Dark Mint -suklaa on vegaanista, ja myös tosi hyvää.

Mikään pikakakku tämä ei ole, koska täytteen aineksia pitää hyydytellä useampi tunti. Kannattaa siis ryhtyä leipomishommiin jo aamulla, jos on tarkoitus tarjota kakkua iltapäivällä. Kakku säilyy hyvin jääkaapissa, joten sen voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä.

Minttusuklaa-mansikkajuustokakku
valmistelut n. 15 + 20 min, hyydytys 3–4 h

Pohja
200 g minttutäytteisiä Oreo-keksejä
75 g margariinia sulatettuna

Täyte
5 dl (2 prk) soijavispiä
3 pussia vegegel-jauhetta
300 g (2 prk) maustamatonta På mackan -tuorejuustoa
0,75 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
100 g minttutäytteisia Oreo-keksejä tai minttutäytesuklaata rouhittuna

Koristeluun
mansikoita
soijakermavaahtoa (osa täytteestä)

1. vaihe: Sekoita paksupohjaisessa kattilassa vegegel-jauhe soijavispikerman joukkoon. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos alkaa kuplia. Kaada seos kuumankestävään astiaan, peitä kannella ja laita jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi.

2. vaihe: Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuuan (halkaisija 27 cm) pohjan ja reunan väliin. Vuoraa vuuan reunat tuorekelmulla.

Jauha pohjaa varten Oreo-keksit tehosekoittimessa. Sekoita sulatettu margariini muruseoksen joukkoon. Painele massa kakkuvuuan pohjalle tasaiseksi levyksi. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Laita isoon kulhoon hyydytetty soijavispi, sokeri ja vaniljasokeri. Vaahdota sähkövatkaimella kiinteäksi vaahdoksi. Siirrä erilliseen astiaan hieman kermavaahtoa kakun koristelua varten. Lisää isoon kulhoon på mackan -juusto ja sitruunamehu ja vispaa tasaiseksi. Murusta Oreo-keksit joko varovasti tehosekoittimella (jätä rouhe hiukan epätasaiseksi toisin kuin kakkupohjaa tehdessä) tai laittamalla keksit muovipussiin ja läiskimällä pussia pöydän reunaa vasten. Sekoita keksimurut täytteeseen.

Levitä täyte tasaisesti kakkuvuokaan. Poista mansikoista kannat ja viipaloi ne. Asettele mansikkaviipaleet kakun päälle. Lopuksi pursota tyllalla soijakermavaahtoa kakun reunoille.

Peitä kakku isolla lautasella ja laita jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi. Jos on kiire, voit laittaa kakun myös pakastimeen, mutta varo jäädyttämästä sitä kokonaan – mansikoista tulee vetisiä ja ne valuttavat mehua ympäriinsä, jos ne pääsevät jäätymään ja sitten taas sulavat.

Ennen tarjoilua irrota irtopohjavuuan reuna ja poista tuorekelmu varovasti kakun ympäriltä.

Kakku säilyy kylmässä useita päiviä.

Vegaaninen cookies and cream -juustokakku

vegaaninen cookies and cream -juustokakkuJääkaapissa hyydytettävä ”no bake” -juustokakku on ihanaa, mutta minulla on ollut vaikeuksia löytää sopiva tapa hyydyttää täyte ilman liivatetta. Nyt sellainen vihdoin löytyi, kiitos Kamomillan konditoria -blogin. Kun hyydyttää soijavispin ennen vatkaamista ja muihin aineksiin yhdistämistä, homma toimii. Toisin kuin em. ohjeessa, käytin vegegel-hyydytysainetta, joka toimi vallan hyvin.

Maustoin juustokakun Oreo-kekseillä, jotka ovat jokaisen vegaanin herkkuhamsterin suosikkinaposteltavaa. Lopputulos on samantyylinen kuin suuri herkkuni, cookies and cream -jäätelö.

Koska täyteaineksia ja sitten vielä itse kakkua pitää hyydytellä pariinkin otteeseen, tämä ei ole mikään pikaleivonnainen. Mutta jos pitää esimerkiksi iltapäiväksi saada tarjottavaa, ehtii kyllä aamulla aloittaa.

Vegaaninen cookies and cream -juustokakku
valmistusaika muutama tunti

Pohja
200g vaniljatäytteisiä Oreo-keksejä
75 g margariinia sulatettuna

Täyte
1 prk (2,5 dl) soijavispiä
2 pss vegegel-jauhetta
225 g Tofutti-soijatuorejuustoa
2 dl soijarahkaa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g vaniljatäytteisiä Oreo-keksejä

Koristeluun
muutama pala tummaa suklaata
nokare margariinia
(Vähemmän laiska kakun koristelija voi lisäksi käyttää esim. Oreo-keksejä ja suklaakarkkeja)

Muutamaa tuntia aiemmin: Sekoita paksupohjaisessa kattilassa vegegel-jauhe kylmään soijavispiin. Kuumenna koko ajan sekoittaen kiehuvaksi. Kaada kuumankestävään astiaan, jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi. (Pakkaspäivänä ulkona tai parvekkeella jäähdyttäminen käy nopeammin.)

Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuuan reunan ja pohjan väliin. Rasvaa margariinilla sekä paperin peittämä pohja että vuuan reunat.

Jauha pohjaa varten Oreo-keksit tehosekoittimessa. Kaada sekoittimen käydessä joukkoon sulatettu margariini ja anna pyöriä vielä hetki, jotta ainekset sekoittuvat. Painele massa kakkuvuuan pohjalle tasaiseksi levyksi. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Vatkaa hyytynyt soijavispi vaahdoksi. Lisää Tofutti, soijarahka, sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa voimakkaasti jämäkäksi vaahdoksi. Laita Oreo-keksit muovipussiin, pidä pussin suusta tiukasti kiinni ja läiski pussia pöydän reunaa vasten niin, että keksit hajoavat muruiksi. Varo, ettei pussi hajoa! Voit vielä hienontaa isoimmat kökkäreet painelemalla jollakin kovalla esineellä pussin päältä. Sekoita keksimurut täytteeseen.

Levitä täyte tasaisesti kakkuvuokaan. Peitä isolla lautasella ja laita jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi. Jos on kiire, pakastimessa tai ulkona pakkasessa homma hoituu hiukan rivakammin. Varo kuitenkin, ettei täyte pääse jäätymään.

Ennen tarjoilua sulata mikrossa muutama pala suklaata ja nokare margariinia tasaiseksi, juoksevaksi seokseksi. Irrota irtopohjavuuan reuna ja koristele kakku sulalla suklaalla. Tarjoile heti.

Kakku säilyy kylmässä useita päiviä.

Vegaaninen kinuskikakku

vegaaninen kinuskikakku

Vegaaninen kinuskikakku. Karkkikoristelu 10-vuotiaan päivänsankarin käsialaa: salmiakki-vadelmakalloja, lumipantterintassuja, ranskanpastilleja – kaikki vegaanisia.

Esikoiseni täytti tällä viikolla 10 vuotta, ja asiaankuuluvasti tietenkin juhlimme täytekakulla. Päivänsankari toivoi kinuskikakkua, joten sellaisen sitten tein. Kakku onnistui todella hyvin, ja kookoskermaan tehdystä kinuskista tuli ihan täydellistä. Harmi vain, että päivänsankari ei sitten tykännytkään kookoksen mausta, joka tulee lievästi läpi. Kastikkeissa ja keitoissa kookoskerma menee ongelmitta, mutta kinuskissa näemmä ei. No, tällaistahan tämä lapsiperheen elämä on. Onneksi kakku sentään maistuu, kun raapii kuorrutteen pois.

Käytä siis tätä kinuskireseptiä varoituksen kera: jos kookoksen maku tökkii pahasti, tämä ei ole sinua varten. Jos kookos ei ole ongelma, tämä on todella namia.

Kakkupohjan resepti on Martoilta, ja kookoskinuskikuorrutus on tuunattu Kinuskikissan reseptistä.

Vegaaninen kinuskikakku
valmistusaika: kakkupohja n. 1 h 20 min, kinuski n. 20 min, täyttäminen n. 20 min, kuorrutus ja koristelu n. 20 min

Kakkupohja
4 dl sokeria
8 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 dl soijamaitoa
200 g sulatettua margariinia

Täyte
n. 4 dl mehua kostuttamiseen
400 g vadelma- tai omenahilloa
1,5 dl soijavispiä
1,5 dl soijarahkaa
3–4 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Kinuski
2 dl kookoskermaa
2 dl fariinisokeria

Koristeluun
1,5 dl soijavispiä
1,5 dl soijarahkaa
3–4 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
karkkeja, marjoja tms

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää soijamaito ja sulatettu margariini ja sekoita tasaiseksi. Rasvaa ja korppujauhota pyöreä kakkuvuoka (halkaisija n. 26 cm) ja kaada taikina vuokaan. Tasoita pinta. Paista uunin alatasolla 180 asteessa n. 50–60 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Kokeile kypsyyttä sukkapuikolla – kun taikina ei tartu puikkoon, kakku on kypsä.

Jäähdytä kakkupohja ja leikkaa isolla veitsellä kolmeksi levyksi. Ole varovainen kakkulevyjä siirrellessäsi, sillä vegaaninen kakkupohja murenee herkemmin kuin kananmunaan tehty.

Laita kinuski tekeytymään samalla, kun täytät kakun: Mittaa kookoskerma ja fariinisokeri teflonkattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua keskilämmöllä välillä sekoitellen n. 20 minuuttia, kunnes seos on kunnolla paksuuntunut. Kinuskin pitää kiehua koko ajan, mutta ei holtittomasti räiskyen. Testaa vesilasitestillä, onko kinuski valmista: kaada lasiin kylmää vettä ja tiputa pisara kinuskia veteen. Kun kinuski ei liukene veteen vaan jää lasin pohjalle kiinteäksi nokareeksi, se on valmista. Kaada kuorrutus heti kuumana kakun päälle – se on hankala levittää, jos se ehtii jäähtyä.

Kinuskin kiehuessa täytä kakku: Laita irtopohjavuuan reuna muotiksi kakkuvadille ja kokoa kakku muotin sisään – näin se pysyy koossa. Soijakermavaahto on sillä tavalla liukasta, että kakun kerrokset saattavat muuten lähteä ”vaeltamaan”. Vatkaa soijakerma todella kiinteäksi vaahdoksi. Voit vatkata paljon pidempään ja tiukemmaksi kuin lehmäkermaa, sillä soijakerman kohdalla ei tarvitse huolehtia siitä, että se muuttuu voiksi. Vatkaa joukkoon soijarahka sekä sokeri ja vanijasokeri. Rahka tekee vaahdosta raikkaamman makuista ja auttaa säilyttämään vaahdon tiiviinä. Soijakermavaahto nimittäin lötkööntyy nopeasti. Kostuta alimmainen kakkulevy mehulla. Kostuta huolella, sillä kakkupohja on paljon jämäkämpi kuin kananmunaan tehty sokerikakku, ja jää helposti liian kuivaksi. Levitä kakkulevylle ensin hilloa ja sitten kerma-rahkaseosta. Nosta keskimmäinen kakkulevy päälle ja kostuta mehulla. Levitä päälle hilloa ja kerma-rahkaseosta. Nosta päällimmäinen kakkulevy paikoilleen ja kostuta. Kun kinuskikuorrutus on valmista, levitä se kakun päälle. HUOM! Kuorrutus riittää kakun päälliosaan, ei sivuille. Kiristä irtopohjavuuan reuna.

Anna kakun kostua jääkaapissa kakkukuvun alla yön yli. Ennen tarjoilua irrota irtopohjavuuan reuna. Vatkaa loppu soijakerma vaahdoksi ja lisää joukkoon soijarahka ja sokerit samaan tapaan kuin yllä. Pursota vaahtoa tyllalla pystysuoraan kakun sivuille vieri viereen, kunnes koko reuna on peitossa (ks. kuva). Pursota lopuksi kinuskin ja kermavaahdon reunaan pieniä ruusukkeita. Lisää muut koristeet.

Kakku säilyy jääkaapissa hyvin muutaman päivän. Koska kakkupohja on jämäkämpää kuin kananmunaan tehty sokerikakku, se on todella täyttävää ja kakusta riittää isommalle porukalle kuin perinteisestä täytekakusta.

Vegaaninen mansikkajuustokakku

Vegaaninen mansikkajuustokakkuKävimme torilla ostamassa mansikoita, ja eihän niitä suinkaan kaikkia raaskinut pakastimeen laittaa. Koska jääkaapissa oli myös puoli purkkia pakastimesta sulatettua viime kesän mansikkasurvosta, joka piti saada käytettyä johonkin, oli aika selvää, että tilanne vaati mansikkajuustokakkua.

Juustokakku on helppotekoinen ja raikas vaihtoehto perinteiselle mansikkatäytekakulle. Vähintään yhtä herkullista paljon pienemmällä vaivalla!

Gluteenittoman reseptistä saa, kun korvaa vehnäjauhot puhdaskaurajauholla tai muulla gluteenittomalla jauholla. Manteliallergikko voi jättää mantelijauheen pois ja korvata sen muulla jauholla.

Vegaaninen mansikkajuustokakku
Valmistusaika n. 40 min

Piirakkapohja
150 g maidotonta margariinia
0,75 dl sokeria
0,5 dl mantelijauhoa
3 dl vehnäjauhoa

Täyte
200g soijatuorejuustoa (Tofutti)
1 tlk (400 g) soijarahkaa (Alpro Go On)
0,8 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
1 dl mansikkasurvosta

Koristeluun
1 l mansikoita pilkottuina (tuoreita tai pakastettuja)

Valmista pohja: Nypi rasva ja sokeri tasaiseksi massaksi. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Peitä taikina liinalla ja laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Valmista juustotäyte: Vatkaa tuorejuusto ja rahka sähkövatkaimella tasaiseksi seokseksi. Lisää sokeri, vaniljasokeri ja sitruunamehu. Kaada mansikkasurvos täytteen sekaan ja sekoita hiukan siten, että täyte jää ”raidalliseksi”.

Painele taikina tasaisesti irtopohjavuuan pohjalle ja reunoille. Pistele taikinaan reikiä haarukalla. Esipaista pohjaa 225 asteessa uunin keskiosassa 5 minuuttia. Ota pohja uunista. Kaada juustotäyte pohjan päälle ja levitä tasaisesti. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes juustotäyte on hyytynyt.

Jäähdytä kakku, koristele mansikoilla ja tarjoa kylmänä.