Löhösunnuntain lohisalaatti

SavulohisalaattiYksi vanhenemisen nurjia puolia on, että jos on edellisenä iltana nauttinut kolme lasia viiniä, seuraavana aamuna on vähemmän hehkeä olo. Tänään oli juurikin tällainen tilanne, joten lounasruualta vaadittiin suolaa, rasvaa ja proteiinia. Syntyi savulohisalaatti, joka on vähän sivistyneempi vaihtoehto kaikkien krapularuokien kunkulle englantilaiselle aamiaiselle. Herkullista ja täyttävää.

Savulohisalaatti
2:lle

valmistusaika n. 20 min

1 ruukullinen salaatinlehtiä
150 g kylmäsavulohta
2 tomaattia
n. 8 cm pätkä kurkkua
1 avokado
2 keitettyä munaa
2 täysjyväpaahtoleivän viipaletta

Kastike
3 rkl majoneesia
2 tl sitruunamehua
1/2 tl juoksevaa hunajaa
1/2 tl yrttisuolaa
tilliä, basilikaa

Huuhtele ja kuivata salaatinlehdet. Revi salaatinlehdet sopiviksi haarukkapaloiksi ja jaa kahdelle salaattilautaselle. Huuhdo tomaatit ja kurkku. Leikkaa tomaatti lohkoiksi. Halkaise kurkku pituussuunnassa ja leikkaa viipaleiksi. Halkaise avokado, poista kivi ja kaiverra sisukset kuorista. Leikkaa viipaleiksi. Kuori munat ja leikkaa lohkoiksi. Leikkaa savulohiviipaleet sopiviksi haarukkapaloiksi. Jaa tomaatit, kurkut, avokadot, munat ja lohenpalat salaattilautasille.

Sekoita salaatinkastikkeen ainekset keskenään ja annostele salaattien päälle.

Leikkaa paahtoleivät kuutioiksi. Kuumenna paistinpannulla reilu loraus oliiviöljyä ja ruskista leipäkuutiot. Ripottele krutongit salaattiannosten päälle. Syö heti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s