Mokkapalat

Lasten päiväkodista tuli toive, että kevätjuhliin tuotaisiin nyyttäriperiaatteella syömisiä. Päätin turvautua klassikkoon. Sain aikoinaan teininä ystäväni äidiltä täydellisen mokkapalojen ohjeen, ja sillä reseptillä on sitten leivottu ahkerasti jo pari vuosikymmentä.

Mokkapalat ovat loistava valinta, jos ei tunne syöjäjoukkoa kovin hyvin, sillä niistä tykkäävät ihan kaikki. Ja tällä ohjeella ne onnistuvat takuuvarmasti. Paras kommentti, jonka olen mokkapaloilleni saanut, oli aikoinaan kesätyöpaikassani. Vein viimeisenä työpäivänä kahvihuoneeseen pellillisen, ja naapuriosastolta tuli herrahenkilö työpisteeni viereen huokaamaan: ”Kyllä siun täytyy olla hyvä ihminen, kun olet niin hyvä leipomaan.” Se oli aika kiva loppukaneetti muutenkin mukavalle kesätyörupeamalle.

Mokkapalat
Ohjeesta tulee pellillinen

Valmistusaika n. 45 min

Pohja:
2 munaa
2,5 dl sokeria
2 dl maitoa
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
1,5 rkl kaakaojauhetta (huom, käytä ”virallista” leivontamittaa)
150 g voita sulatettuna

Kuorrutus:
250 g tomusokeria
50 g sulatettua voita
1,5 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 – 5 rkl kahvia (siis nestemäistä valmista kahvia, ei kahvijauhetta)

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää maito varovasti sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi voisula.

Vuoraa syvä leivinpelti leivinpaperilla ja levitä taikina tasaisesti pellille. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 20 minuuttia. Pohja on kypsä, kun pinnalle ilmestyy muutama tummanruskea laikku.

Pohjan paistuessa sekoita tomusokeri, kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Lisää voisula. Lisää kahvia vähän kerrallaan välillä sekoittaen, kunnes kuorrutus on notkeaa, mutta silti jämäkkää. Kuorrutus saa mieluummin olla paksunpuoleista, koska liian löysä kuorrutus voi imeytyä kakkupohjaan.

Kun pohja on paistunut, nosta se uunista ja levitä kuorrutus heti tasaisesti pohjan päälle. Ripottele pinnalle nonparelleja, jos tykkäät niistä. (Itse syön mokkapalat mieluummin ilman.)

Mokkapalat kestävät hyvin pakastamista – jos niitä nyt pakastettavaksi jää.

5 kommenttia artikkeliin ”Mokkapalat

  1. […] jo pitkään ollut aikeissa metsästää netistä hyvää brownies-ohjetta. Ei sillä, etteivätkö mokkapalat tai ranskalainen suklaakakku tyydyttäisi suklaaleivonnaisten nälkää, mutta ihanan mähnäiset […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.