Teki mieli leipoa, mutta ei mitään kauhean askartelua ja aikaa vievää. Teki mieli mansikoita. Tein sitten mansikka-rahkapiirakan. Tämä on ihan älyttömän helppo valmistaa, koska täytteeseen tulee ainoastaan vanilja-soijarahkaa ja mansikoita. Jos ei huvita viipaloida marjoja, ne voi vaikka laittaa kokonaisinakin. Kannat nyt kannattaa poistaa kuitenkin.
Reseptiä on helppo muunnella. Täytteeseen käyvät muutkin marjat, esimerkiksi punaherukat, mustikat, vadelmat, karhunvatukat – tai raparperi. Tai vaikka kaikki nuo yhdessä.
Pohjasta saa gluteenittoman, kun korvaa vehnäjauhot puhdaskaurajauhoilla. Silloin pitää muistaa myös käyttää gluteenittomia korppujauhoja tai vaikkapa puhdaskaurahiutaleita piirakkavuuan jauhottamiseen.
Tosi helppo marjarahkapiirakka
valmistusaika n. 40 min
Pohja
150 g huoneenlämpöistä margariinia
0,75 dl sokeria
1 dl mantelijauhoa tai murskattuja mantelilastuja
3 dl vehnäjauhoa
hiukan vettä
Täyte
1 prk (400 g) Alpro Go On vanilla -soijarahkaa
1 l marjoja
Puristele margariini ja sokeri tasaiseksi massaksi. Lisää mantelijauho tai -lastut sekä vehnäjauho ja sekoita tasaiseksi (helpoimmin onnistuu käsin puristelemalla). Lisää pieni liru kylmää vettä ja sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa vielä hieman jauhoja.
Rasvaa ja korppujauhota piirakkavuoka. Kastele kädet kylmällä vedellä ja painele taikina tasaisesti vuuan pohjalle ja reunoille. Pistele taikinaan reikiä haarukalla. Esipaista 225-asteisen uunin alaosassa 5 minuuttia.
Putsaa ja tarvittaessa palastele marjat. Levitä soijarahka tasaisesti piirakkapohjalle ja ripottele marjat rahkan päälle. Mansikoista saa halutessaan sommiteltua kauniin kuvion, mutta hyvä tulee ilmankin. Paista 225 asteessa uunin alaosassa 15 minuuttia. Piirakka on kypsä, kun soijarahka on hyytynyt ja piirakan reunat ovat kauniin kullanruskeat.
Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen tarjoamista. Heti uunista ottamisen jälkeen pohja ja täyte hajoavat mössöksi. Parhaimmillaan piirakka on kylmänä, mutta jos et malta odottaa niin pitkään, anna sen levähtää edes puoli tuntia.