Puolukkaparfait ja kinuskikastike

Parina aiempana jouluna olemme syöneet jälkiruuaksi luumu-omenajuustokakkua, mutta tänä vuonna kaipasin jotakin uutta. Tärkeimpänä kriteerinä oli, ettei jälkiruoka ole liian raskasta. Pahin joulujälkkärimokani on ehdottomasti ollut  suklaamousse – tuhdin aterian päätteeksi se tyrmäsi koko porukan.

Tällä kertaa päätin kokeilla puolukkaparfait’a. Jäädykkeiden kanssa ongelmana on se, että jäädyke pitäisi ottaa ennen tarjoilua pehmenemään, ja jos sitä jää yli, loppuja ei voi pakastaa uudelleen. Tästä ongelmasta päästiin yli, kun keksin pakastaa parfait’n silikonisissa muffinssivuuissa. Jäädyke irtosi silikonivuuista helposti, ja annoskoko oli juuri sopiva jymäkän jouluaterian päätteeksi.

Parfait’n kaveriksi tein kinuskikastiketta. En ollut sitä aiemmin itse tehnyt, ja kaiketi hyvä niin. Jos olisin parikymmentä vuotta sitten hoksannut, että kinuskikastiketta on todella helppo tehdä, olisin todennäköisesti nyt ainakin kolme vaatekokoa suurempi.

Parfait’n reseptin löysin Maikkarin Makuja.fi-sivuilta ja kinuskikastikkeen ohjeen Elisan Ruoka ja viini -sivuilta.

Puolukkaparfait
n. 7 pientä annosta

Valmistusaika n. 15 min, jäädytys vähintään pari tuntia

1,5 dl sokeroitua puolukkasurvosta
0,5 dl tomusokeria
0,5 dl vettä
2 munankeltuaista
2 dl kuohukermaa

Sekoita tomusokeri, munankeltuaiset ja vesi paksupohjaisessa kattilassa. Kuumenna miedolla lämmöllä ja vatkaa voimakkaasti esim. puuhaarukalla, kunnes seos on sakeutunut. Kääntele puolukkasurvos varovasti sekaan.

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja kääntele puolukkakreemin sekaan. Annostele seosta silikonisiin muffinssivuokiin. Pakasta ainakin pari tuntia. Vuuat kannattaa aluksi laittaa pakastimeen leikkuulaudan päällä ja siirtää muovipussiin tai isoon rasiaan, kun seos on kovettunut.

Ota parfait’t huoneenlämpöön pehmenemään n. puoli tuntia ennen tarjoilua. Irrota ne silikonivuuista jäisinä ja asettele jälkiruokalautasille. Valele päälle kuumaa kinuskikastiketta juuri ennen tarjoilua.

Kinuskikastike
Valmistusaika n. 10 min

2 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl voita

Laita paksupohjaiseen kattilaan kaikki muut ainekset paitsi voi. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Ota kattila liedeltä ja anna kastikkeen jäähtyä hieman. Sekoita voi kastikkeeseen.

Kastike säilyy jääkaapissa useita päiviä, joten voit tehdä sen valmiiksi ennakkoon. Kuumenna ennen tarjoilua.

Advertisement

Aurajuustopunajuuret

Talvella masu alkaa huutaa tuhtia juuresruokaa, ja ainakin itselleni juureksista paras on punajuuri. Syvänpunainen väri ja lempeän makeahko maku piristävät pimeän keskellä. Tänään kokataan itsenäisyyspäivän kunniaksi yhtä kestosuosikkiani, aurajuustopunajuuria. Homejuusto ja punajuuret ovat makuparina kerta kaikkiaan luodut toisilleen. Tänään tätä syödään pariloitujen broilerifileiden kanssa, mutta aurajuustopunajuuret rokkaavat myös pannulla paistetun valkoisen kalan, kuten siian tai kuhan seuralaisena.

Aurajuustopunajuuret
4:lle

Valmistusaika reilu tunti

reilu kilo punajuuria
200 g aurajuustoa
4 dl ruokakermaa
valkopippuria, muskottipähkinää

Kuori punajuuret ja leikkaa suikaleiksi. Suikaleet saa kernaasti jättää rustiikkisen paksuiksi. Kaada suikaleet uunivuokaan. Leikkaa aurajuusto kuutioiksi ja ripottele tasaisesti punajuurten sekaan. Ripottele päälle hiukan valkopippuria ja jauhettua muskottipähkinää. (HUOM! Suolaa ei tarvita, koska homejuusto on voimakkaan suolaista.) Lopuksi kaada kerma tasaisesti muiden ainesten päälle. Paista 220 asteessa uunin alatasolla n. 45 minuuttia ja sen jälkeen keskitasolla vielä n. vartti, kunnes punajuuret ovat pehmenneet, mutta ovat vielä ”al dente”. Tarjoile kanan tai valkoisen kalan lisukkeena.

Tuorejuustomousse ja kurpitsahilloke

Halloween-aterian yksi peruspiirre on, että jonkin ruokalajin on sisällettävä kurpitsaa. Itse an ainakaan tohdi heittää kurpitsalyhtyjen sisuksia tylysti roskiin. Viime vuonna tein kurpitsakeittoa, ja tällä kertaa päätin kokeilla, saisiko kurpitsasta tehtyä makean lisäkkeen jälkiruokaan.

Kurpitsa ei sinänsä maistu paljon millekään, joten se taipuu siksi monenlaiseen ruuanlaittoon. Tuhdisti inkiväärillä ja sitruunalla maustettuna se toimi oikein kivasti pehmeän tuorejuustomoussen kaverina.

Mutta miksikään päivittäisen ruuanlaiton peruspilariksi talvikurpitsa ei meillä pääse. Sen kaivertaminen on nimittäin ihan juupelin raskasta hommaa.

Tuorejuustomoussesta saa maidottoman ja vegaaneille sopivan version, kun käyttää kerman sijasta kauravispiä ja tuorejuuston sijasta soijatuorejuustoa.

Tuorejuustomousse
6:lle

Valmistusaika n. 15 min, hyydytettävä kylmässä useamman tunnin ajan

2 dl kuohukermaa (tai kauravispiä)
200 g maustamatonta tuorejuustoa (tai soijatuorejuustoa)
0,5 dl sokeria
Puolikkaan sitruunan raastettu kuori
0,25 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1 pss Vegegel-hyytelöimisainetta
1 dl vettä

Sekoita kerma, sokeri ja vaniljasokeri ja vaahdota. Lisää tuorejuusto ja vatkaa yhteen. Sekoita mukaan kardemumma ja sitruunankuoriraaste.

Sekoita Vegegel-jauhe kylmään veteen ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Lisää kerma-tuorejuustoseokseen nopeasti sekoittaen – hyytelöimisaine hyytyy ja klimppiintyy nopeasti.

Jaa mousse annoskippoihin ja peitä kipot tuorekelmulla. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään 2 tunniksi.

Kurpitsahilloke
Valmistusaika n. 30 min

N. 1 l Halloween-kurpitsan hedelmälihaa (n. 3 pienehköä kurpitsaa)
1,5 dl vettä
2,5 dl hillosokeria
Puolikkaan sitruunan raastettu kuori
1 sitruunan mehu
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä

Leikkaa kurpitsan päältä ”hattu”. Poista rihmat ja siemenet kurpitsan sisältä – teräksinen jäätelökauha on oiva työväline. Kaiverra jäätelökauhalla kurpitsan hedelmälihaa. Etene varovasti, ettei kurpitsan seinämä mene liian ohueksi ja ettei kurpitsa halkea.

Laita kurpitsasuikaleet ja vesi isoon, paksupohjaiseen kattilaan. Kuumenna välillä sekoitellen ja keitä kurpitsasuikaleita, kunnes ovat pehmenneet.

Soseuta kurpitsat sauvasekoittimella. Laita takaisin liedelle. Lisää sitruunamehu, hillosokeri, sitruunankuoriraaste ja inkivääriraaste. Kuumenna välillä sekoitellen ja keitä miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sitruunamehua.

Laita kurpitsahilloke pakasterasioihin. Jäähdytä kylmäksi ja laita ylimääräinen hilloke pakastimeen.

Tarjoilu: Ota tuorekelmu mousseastioiden päältä pois ja nostele jokaisen mousseannoksen päälle lusikallinen kurpitsahilloketta.

Kermainen ohra-sienikeitto

Syksyyn kuuluvat niin sienet, sienireseptit, sienisaaliilla kerskuvat Facbook-postaukset kuin sienisaaliilla kerskuvia Facebook-postauksia kritisoivat Facebook-postauksetkin. Meidän perheemme on normaaliin syksyiseen tapaan kulkenut viime viikot katse tiukasti maassa herkkupaloja etsien – tarkkavainuinen kun löytää tattiaarteen vaikka lenkkipolun varresta.

Mies ja lapset myös toivat mökkireissulta tuliaisina ämpärillisen suppilovahveroita. Ah ihanuutta! Niinpä päätin piristää masentavan sateista lokakuun päivää kunnon sienisopalla. Suppiksia makua vahvistamaan, herkkutatteja ja lampaankääpiä pehmentämään ja ohrahelmiä ruokaisuutta tuomaan.

Kermainen ohra-sienikeitto
5:lle

Valmistusaika n. 20 min

N. 500 g tuoreita sieniä tai vastaava määrä kuivattuja (esim. suppilovahveroita, herkkutatteja, lampaankääpiä)
Sipuli
2 valkosipulinkynttä
1dl ohrahelmiä
N. 1,5 litraa kasvislientä
2 dl kermaa tai kaurakermaa (maitoallergikoille ja vegaaneille)
4 rkl vehnäjauhoja
Yrttisuolaa, mustapippuria, timjamia
Voita tai oliiviöljyä ja rypsiöljyä paistamiseen

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Kaada soppakattilaan loraus rypsiöljyä, kuumenna ja kuullota sipuleita ja valkosipuleita hetki. Jos käytät kuivattuja sieniä, lisää ne kattilaan. Lisää ohrahelmet ja kasvisliemi. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 15 minuuttia.

Putsaa ja paloittele tuoreet sienet. Paista kuumalla paistinpannulla, kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut. Jos sienet meinaavat palaa kiinni pannuun, voit lisätä pienen tirauksen vettä. Jos voit käyttää maitotuotteita, lisää reilu nokare voita ja ruskista sienet. Muussa tapauksessa käytä paisto-oliiviöljyä.

Kun keitto on kiehunut 15 minuuttia, sekoita vehnäjauhot vesitilkkaan, ja lisää suurus keittoon. Lisää myös kerma ja ruskistetut sienet. Mausta yrttisuolalla, rouhitulla mustapippurilla ja timjamilla. Tarjoa maalaisleivän kanssa.

Kantarellipasta

Odotan aina kieli pitkällä sitä hetkeä, kun sienet alkavat pompsahdella esiin metsissä – ja kaupan vihannesosastolla. Tänä vuonna kantarellikausi alkoikin superaikaisin, joten lomaltapaluuta saatiin liennytettyä kermaisella kantarellipastalla, jonka ainekset poimittiin omin kätösin Prisman hyllystä. Sujautin soosin joukkoon myös hiukan siitakkeita ja aurinkokuivattua tomaattia makua tuomaan.

Tämä pastasoosi on muunnos sieni-tomaattipastasta, jossa kantarellien sijaan käytin herkkusieniä. Kantarellit, vaikka mietoja ovatkin, maistuvat selvästi metsäiselle, joten varsin erilainen makuelämys tästä syntyi.

Soosin voi hyvin valmistaa maidottomana – käytä kerman sijaan kaurakermaa ja jätä voi pois.

Kantarellipasta
4:lle

valmistusaika n. 20 min.

250 g tuoreita kantarelleja
1 rasia siitakkeita
Pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
Oliiviöljyä paistamiseen
Suolaa ja mustapippuria
Iso nokare voita (jätä pois, jos teet maidotonta)
Kourallinen aurinkokuivattuja tomaattisuikaleita
4 dl ruoka- tai kaurakermaa
Timjamia, yrttisuolaa

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Putsaa ja pilko sienet – helpoimmin onnistuu oikein isolla veitsellä summanmutikassa hakaten. Kuumenna iso loraus paisto-oliiviöljyä paistokasarissa ja lisää sipulit, valkosipulit ja sienet. Sekoita hyvin, jotta öljy tarttuu sieniin tasaisesti.

Laita pastan keitinvesi kuumenemaan tässä vaiheessa.

Paista välillä hämmentäen, kunnes sienistä alkaa irrota nestettä. Lisää reilusti yrttisuolaa, hiukan hienoa merisuolaa, rouhittua mustapippuria sekä timjamia. Paista sieni-sipuliseosta välillä sekoittaen, kunnes sienistä irronnut neste on kuivunut kokoon. Lisää voinokare, mikäli käytät voita. Ruskista sienet.

Nostele haarukalla purkista aurinkokuivattuja tomaattisuikaleita pannulle. Yritä saada mukaan mahdollisimman vähän öljyä. Sekoita. Lisää kerma. Tarkista maku ja lisää pippuria, suolaa tai timjamia, jos tarvis. Anna maustua pienellä lämmöllä, kunnes pasta on valmista.

Valkoviini-äyriäispasta

Välillä on ihanaa palata perusasioiden äärelle ja huomata, miten yksinkertaisilla aineksilla saa ihania makuja aikaan. Vähän voita, kermaa ja valkoviiniä ja vot – paljon enempää ei pasta kaveriksi tarvitse. (No, äyriäisiä sentään myös.) Ja mikä parasta, herkku syntyy yhdessä vilauksessa. Vai olisiko parasta sittenkin se, että nirso nelivuotiaskin suostui syömään yli puolet annoksesta ja kaksivuotias peräti ilmoitti: ”Äiti, tämä on heekullista!” Varsinainen win-win-win-pasta.

Valkoviini-äyriäispasta
Riittää 2 aikuiselle ja 2 lapselle 2 päiväksi

Valmistusaika n. 20 min

450 g pakastekatkarapuja
150 g pakastettuja kampasimpukoita
100 g surimia
voita ja oliiviöljyä paistamiseen (huom, ei extra virgin)
valkoviiniä (n. puolet pikkupullosta)
2 dl ruokakermaa
ripaus mustapippuria
kuivattua tilliä

Laita alkajaisiksi pastan keitinvesi lämpiämään – kastike valmistuu samalla, kun vesi lämpiää ja pasta kypsyy. Pastaksi kannattaa valita esimerkiksi simpukkapastaa, jotta kastike tarttuu pastan kolosiin.

Sulata kampasimpukat vesihauteessa (sulavat parissa minuutissa). Kuumenna paistokasarissa loraus oliiviöljyä ja  reilu nokare voita. Ruskista kampasimpukat nopeasti ja nosta pois pannulta odottamaan.

Kaada jäiset katkaravut pannulle. Pilko surimipötköt ja lisää pannulle. Sekoita. Laita kansi päälle ja kuumenna, kunnes äyriäisistä irtoava neste alkaa kiehua. Lisää loraus valkoviiniä ja reilusti kuivattua tilliä. Tarkista maku ja lisää viiniä tarvittaessa. Anna kiehua hetki. Lisää kerma, ripaus mustapippuria ja kampasimpukat. Kuumenna. Älä hauduta – katkaravut muuttuvat helposti sitkeiksi, jos niitä kypsentää liian pitkään. Tarjoa heti pastan kanssa.

Sieni-tomaattipasta

Syksyn sienisato alkaa olla syöty (tai ainakin tatit, kantarellit ja torvisienet), mutta onneksi kaupasta löytyy sieniä. Kun herkkusienten sekaan laittaa voimakkaan makuisia siitakkeita, syntyy varsin maukas soosi.

Tänään laitoin pitkästä aikaa sieni-tomaattipastaa. Se on läheistä sukua kana-tomaattipastalle. Ainekset ovat lähes samat, mutta kun kanan sijaan laittaa sieniä, on maku aivan erilainen. Vaihtelua arkisapuskoihin saa siis aika pienillä muutoksilla.

Sieni-tomaattipasta
4:lle

valmistusaika n. 20 min.

N. 450 g tuoreita herkkusieniä ja siitakkeita
Pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
Oliiviöljyä paistamiseen
Suolaa ja mustapippuria
Iso nokare voita (jätä pois, jos teet maidotonta)
Kourallinen auronkokuivattuja tomaattisuikaleita
4 dl ruoka- tai kaurakermaa
Basilikaa, timjamia, yrttisuolaa

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Putsaa ja pilko herkkusienet. Kuumenna iso loraus paisto-oliiviöljyä paistokasarissa ja lisää sipulit, valkosipulit ja herkkusienet. Sekoita hyvin, jotta öljy tarttuu sieniin tasaisesti. Paista välillä hämmentäen, kunnes sienistä alkaa irrota nestettä.

Laita pastan keitinvesi kuumenemaan tässä vaiheessa.

Putsaa siitakkeet, pilko isoimmat ja lisää pannulle. Paista sieni-sipuliseosta välillä sekoittaen, kunnes sienistä irronnut neste on kuivunut kokoon. Lisää suolaa ja pippuria sekä voinokare. Ruskista sienet.

Nostele haarukalla purkista aurinkokuivattuja tomaattisuikaleita pannulle. Yritä saada mukaan mahdollisimman vähän öljyä. Sekoita. Lisää kerma. Mausta yrttisuolalla, basilikalla ja timjamilla. Tarkista maku ja lisää pippuria, jos tarvis. Anna maustua pienellä lämmöllä, kunnes pasta on valmista.

Sieni-tomaattikastike sopii hyvin esim. ruispastasuikeroiden kaveriksi.

Punajuuri-vuohenjuustopiirakka

Punajuuri-vuohenjuustopiirakkaTänä talvena on jostain syystä tehnyt usein mieli punajuurta. Ehkä voimakkaan punainen juures tuo sopivasti energiaa talven synkkyyteen. Tai sitten se vaan maistuu niin hyvältä.

Tällä kertaa punajuurta syötiin piirakan muodossa. Inspiraation reseptiin sain Café Martasta, jossa tarjoillaan todella hyviä piirakoita. Piirakka sopii hyvin ateriaksi salaatilla ryyditettynä – tai sitten pikkusuolaiseksi. Ja käy hyvin myös kananmuna-allergikolle, koska täytteeseen ei tule munaa.

Punajuuri-vuohenjuustopiirakka
n. 6 annosta pääruokana

valmistusaika n. tunti

Pohja
150 g pehmeää voita
2 dl ruishiutaleita
hiukan kylmää vettä
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa

Täyte
n. 900 g punajuuria
200 g pehmeää, viipaloitua vuohenjuustoa (siis sellaista, jossa ei ole kuorta)
2 dl ruokakermaa
80 g pinjansiemeniä
suolaa, timjamia, jauhettua muskottipähkinää, mustapippuria

Sekoita ruishiutaleet ja vesi ja anna hiutaleiden turvota hetki.  Sekoita sen jälkeen kaikki ainekset keskenään. Peitä taikina liinalla ja laita jääkaappiin vetäytymään vähintään 10 minuutiksi. Voit hyvin valmistaa taikinan jo etukäteen odottamaan – sen voi myös pakastaa.

Taikinan vetäytyessä kuori ja raasta punajuuret. Kuumenna paistokasarissa reilu loraus paisto-oliiviöljyä. Lisää punajuuriraaste, n. 2 tl suolaa, reilusti timjamia, ripaus muskottipähkinää ja mustapippuria. Sekoita hyvin. Hauduta kannen alla keskilämmöllä välillä sekoitellen, kunnes punajuuriraaste on hieman pehmennyt.

Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuuan pohjan ja reunan väliin. Painele taikina vuokaan, tee reunuksesta n. 5 cm korkea. Pistele piirakkapohjaan reikiä haarukalla. Paista pohjaa uunin keskitasolla 220 asteessa 8 minuuttia.

Pohjan paistuessa paahda pinjansiemenet toisella paistinpannulla. Muista sekoitella siemeniä koko ajan, sillä ne palavat herkästi. Sekoita reilu puolet vuohenjuustosta kulhossa kerman kanssa – jätä osa juustoviipaleista koristeeksi. Mausta juusto-kermaseos suolalla, timjamilla ja mustapippurilla. Lisää pinjansiemenet. Nostele punajuuriraaste kulhoon kerma-juustoseoksen joukkoon siten, että raasteesta irronnut neste jää pannulle. Sekoita hyvin.

Kun pohja on paistunut, kaada täyte pohjan päälle ja painele tasaiseksi. Koristele vuohenjuustoviipaleilla. Paista uunin keskitasolla 220 asteessa n. 15 minuuttia, ja lopuksi ylätasolla n. 5 minuuttia. Tarjoile salaatin kanssa.

Laskiaispullat (myös maidoton)

Aah, nyt päästään siihen helmikuun toiseen merkkipäivään, eli laskiaiseen. Meillä on tosin verrytelty syömällä laskiaispullia jo parin viikon ajan, mutta ei puhuta siitä nyt…

Joskus maailmassa pidin pullien leipomista aika työläänä puuhana. Mutta viimeisen parin vuoden aikana niitä on tullut tehtyä niin usein, että hommaan on löytynyt hyvä rutiini. Ja toki sekin auttaa, että nykyisin meillä yleiskone hoitaa vaivaamisen. Taikinan vaivaaminen nimittäin on kaikkein tärkein työvaihe. Jos ei vaivaa huolella, pullista ei tule pehmeitä.

Jos kuitenkin pullataikinan vääntäminen tuntuu ylivoimaiselta, hyvä tapa fuskata on ostaa kaupasta paistovalmiita pakastepullia ja tehdä täytteet itse. Silläkin tavalla saa ihanan tuoreen pullan tuoksun, ja makukin on parempi kuin valmiina myytävissä laskiaispullissa.

Vegaaneja ja allergikkoja helpottanee tieto, että kananmunat ovat pullataikinassa täysin turha ainesosa. Myös maidon voi aivan hyvin korvata vedellä maun siitä kärsimättä. Gluteenittoman pullataikinan ohjeen löydät täältä.

Laskiaispullat
taikinasta tulee n. 2, 5 pellillistä

Pullat
5 dl maitoa tai vettä
1 pussi kuivahiivaa
1,5 dl sokeria
0,5 rkl kaardemummaa (mitalla mitattuna –  jos mittaat lusikalla, laita koko lusikallinen)
0,5 tl suolaa
150 g voita tai margariinia sulatettuna
vehnäjauhoja

Lämmitä neste hiukan kädenlämpöistä lämpimämmäksi. HUOM! Se ei saa olla kuumaa, koska silloin hiivan toiminta ei käynnisty. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja, lisää nesteen joukkoon ja sekoita huolella. Lisää sokeri, suola, kaardemumma ja rasva ja sekoita. Lisää jauhoja vähitellen ja sekoita välissä kunnolla. Jauhoja on sopivasti, kun taikina on vielä pehmeää, mutta irtoaa kulhon reunoista. Taikinaa ei kannata jättää liian löysäksi, koska silloin pullat eivät kohoa vaan leviävät uunissa. Vaivaa vähintään 10 minuuttia.

Ripottele taikinan pinnalle hiukan jauhoja, peitä kulho leivinliinalla ja laita lämpimään paikkaan kohoamaan. Itse laitan tiskialtaaseen kuumaa vettä, altaan päälle uunin ritilän, ja sen päälle taikinakulhon. Toimii hyvin! Kohota taikina kaksinkertaiseksi – siihen menee yleensä reilu tunti.

Kun taikina on kohonnut, jauhota leivinpöytä, kumoa taikina pöydälle ja paisko taikinaa sen verran, että saat ilmakuplat pois. (Taikinan paiskominen on muuten hyvää aggressioterapiaa.) Pyöritä taikina pötköksi, leikkaa pötkö sopiviksi paloiksi ja pyörittele paloista pullia. Laskiaispullista kannattaa tehdä aika reilun kokoisia, mutta muista, että pullat paisuvat kohotessaan ja paistuessaan vielä ihan kunnolla. Asettele pullat leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille, peitä liinalla ja nostata vähintään parikymmentä minuuttia. Ennen uuniin laittamista voitele pullat kananmunalla tai sokerivedellä ja ripottele päälle raesokeria. Paista 220 asteessa, kunnes kauniin ruskeita (n. 10 – 15 min, riippuen pullien koosta).

Täyte
Vispikermaa tai kauravispiä
1 – 2 rkl sokeria
ripaus vaniljasokeria
mantelimassaa tai mansikkahilloa

Sekoita kerma ja sokerit. Vatkaa kerma jämäkäksi vaahdoksi. (Jos vaahto jää liian löysäksi, se valuu pullan välistä.) Leikkaa pullat halki ja laita alapuoliskolle hilloa tai mantelimassaviipaleita. Lusikoi ronski annos kermavaahtoa ja nosta pullan yläpuolisko päälle kanneksi. (Itse laitan mantelimassaa myös yläpuoliskoon, koska tykkään syödä pullan mieluummin kahdessa osassa.) Njamskis!

Sienisalaatti

Yksi perheemme joulupöydän kulmakivistä on sienisalaatti. Tänä vuonna pääsin valmistamaan senkin ihan itse, kun syksyllä saatiin runsaasti sieniä pakkaseen. Edellisestä kokeilusta viisastuneena laitoin tällä kertaa ihan pienen määrän rouskuja ja loput miedompia sieniä. Rouskujen maku on sienisalaatissa ihan ehdoton, mutta jos niitä laittaa liikaa, meinaa suu turtua. Sipulin kanssa saa myöskin olla varovainen.

Alamme taas pikkuhiljaa palata käyttämään maitotuotteita, joten käytin tässä ihan oikeaa kermaa ja voita. Uskoisin, että onnistuu hyvin myös kauravispillä ja ilman voita.

Jos tästä sienisalaatin laitosta meinaa tulla ihan tapa, pitänee harkita sellaisen silppuamislaitteen hankintaa. Tiedättehän – semmoinen lieriön muotoinen härveli, jossa on sisällä terät ja päällä nuppi. Nuppia kun hakataan ylös alas, syntyy nopeaan tahtiin hyvät silput. Tehosekoittimessa nimittäin menee helposti liian pieneksi, ja veitsellä hakatessa tuppaa jäämään isoja kökköjä.

Sienisalaatti
valmistusaika n. 20 min

pieni pakasterasiallinen ryöpättyjä rouskuja
1 kaupan rasia siitakkeita
n. 250 g herkkusieniä
2 valkosipulinkynttä
voita
1/2 sipuli
1 omena
suolaa

Kastike:
2 dl vispikermaa
1,5 rkl omenaviini- tai valkoviinietikkaa
2 tl sokeria
valkopippuria

Puhdista herkkusienet ja siitakkeet. Palastele suurimmat sienet reilun kokoisiksi paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna paistinpannulla tilkka paisto-oliiviöljyä. Lisää valkosipuli, siitakkeet ja herkkusienet. Paista välillä sekoitellen, kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut.

Lisää pannulle sulatetut rouskut ja reilu nokare voita. Mausta sienet suolalla (saa laittaa aika reilusti). Paista sieniä vielä hetki, kunnes rouskuista irtoava neste on haihtunut.

Kuori ja pilko sipuli pieneksi silpuksi. Kuori omena, poista siemenkota ja pilko pieneksi. Laita molemmat kulhoon odottamaan. Kun sienet ovat valmiita, siirrä ne leikkuulaudalle ja hakkaa isolla veitsellä pieneksi silpuksi. Lisää kulhoon ja sekoita. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää etikka, sokeri ja ripaus valkopippuria ja sekoita varovasti. Lisää kastike kulhoon salaatin joukkoon ja sekoita varovasti.

Sienisalaatti säilyy hyvin jääkaapissa muutaman päivän, joten sen voi tehdä valmiiksi jo aatonaattona.