Vuohenjuusto-kesäkurpitsa-fenkolipaistos

Vuohenjuusto-kesäkurpitsa-fenkolipaistosKasvigratiini edustaa minulle vähän mielikuvituksetonta ruuanlaittoa. Menneinä vuosina vetisistä vihanneksista tehty gratiini oli usein ainoa, mitä ravintoloilla oli kasvissyöjälle tarjota.

Mutta oikeastihan mikä tahansa maistuu paremmalta, kun sen kuorruttaa juustolla, ja päteehän se myös kasviksiin. Ei siitä mihinkään pääse. Niinpä päätin pitkästä aikaa antaa gratiinille mahdollisuuden.

Aineksiksi valikoitui ensinnäkin pehmeä vuohenjuusto, koska sitä sattui olemaan jääkaapissa paketillinen, ja viimeinen käyttöpäivä oli, no, tänään. Kaveriksi kausivihannesta eli kesäkurpitsaa sekä fenkolia. (En ole koskaan ennen kokannut fenkolia, mutta tänään se nyt jostakin syystä pälkähti päähän.) Pinjansiemeniä suutuntumaa luomaan sekä proteiinibuustiksi. Ja totta kai kuorrutukseen emmentalraastetta (jota myöskin oli jääkaapissa pyörimässä tähteenä ties mistä). Lisäkkeeksi uusia pottuja, kuinkas muuten.

Tuli muuten erinomaisen hyvää! Siis todellakin. Fenkolia kokataan meillä toistekin.

Vuohenjuusto-kesäkurpitsa-fenkolipaistos
4:lle

Valmistusaika n. 40 minuuttia

1 isohko fenkoli
1 suuri kesäkurpitsa
100 g pinjansiemeniä
200 g pehmeää vuohenjuustoa
4 dl ruokakermaa
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
timjamia
punaleimaista emmentalraastetta

Laita fenkoli kattilaan ja laske kattilaan vettä sen verran, ettei fenkoli peity. Lisää suolaa. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja keitä kymmenisen minuuttia, kunnes fenkoli on hieman pehmennyt, mutta ei vielä muussina.

Viipaloi kesäkurpitsa. Voitele uunivuoka ja levittele kesäkurpitsaviipaleet vuokaan. Pirskottele viipaleille sitruunamehua ja sirottele päälle hieman suolaa ja mustapippuria.

Laita kerma ja vuohenjuusto paksupohjaiseen kattilaan. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes juusto on sulanut. Ota pois levyltä ja lisää hieman suolaa, mustapippuria ja runsaasti timjamia.

Kun fenkoli on keitetty, leikkaa se viipaleiksi ja asettele viipaleet uunivuokaan. Sirottele päälle hieman suolaa. Ripottele päälle pinjansiemenet. Kaada juustokastike vuokaan tasaisesti. Ripottele päälle runsaasti emmentalraastetta. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes juusto on ruskistunut kauniisti.

Tarjoile kuumana uusien perunoiden kanssa.

Advertisement