Linssipata

Intialaiset linssi- ja papuruuat ovat jo kauan olleet suosikkejani. Tätä linssipataa koko perheemme rakastaa, ja vaikka se ei ole ihan nopeista nopein laitettava, teen sitä melko usein arkisinkin.

Pata tehdään ruskeista linsseistä, joita voi ostaa etnokaupoista isoissa säkeissä. Ruskeat linssit kypsyvät hitaammin kuin punaiset, mutta vaiva kannattaa, koska maku on paljon täyteläisempi. Kovassa kiireessä tämän ruuan kuitenkin voi tehdä myös punaisista linsseistä.

Intialaiset pataruuat syödään perinteisesti basmatiriisin kanssa, mutta kyllä tämä esimerkiksi keitettyjen pottujen tai kotimaisen ohrankin kanssa hyvin sopii.

Linssipata
Riittää 5 hengelle 2 päiväksi

Valmistusaika n. 45 min

4 dl ruskeita linssejä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1,5 tl curryjauhetta
1,5 tl korianterijauhetta
1,5 tl garam masala -jauhetta
rypsiöljyä
vettä
suolaa
1 dl tomaattipyreetä
chilikastiketta
2 tlk ruskeita papuja
4 dl kaurakermaa

Laita kattilaan n. litra vettä ja hieman suolaa ja laita kattila levylle kuumenemaan. Huuhtele linssit, lisää kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi.

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna isolla paistinpannulla tilkka rypsiöljyä ja lisää sipuli-valkosipulisilppu, curry, korianteri ja garam masala. Kuullota hetki. Ota linssikattila, kaada vesi pois ja lisää linssit paistinpannulle. Sekoita. Lisää sen verran vettä, että linssit peittyvät kunnolla. Lisää tomaattipyree, n. 1 tl suolaa sekä chilikastiketta maun mukaan. Sekoita hyvin. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta keskilämmöllä kannen alla välillä sekoittaen n. 20 minuuttia, kunnes linssit ovat pehmenneet. Lisää hieman vettä, jos seos uhkaa kuivua. Valuta ja huuhtele ruskeat pavut. Lisää pavut ja kaurakerma pannulle. Sekoita hyvin ja kuumenna kiehuvaksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja chilikastiketta.

Advertisement

Yksi kommentti artikkeliin ”Linssipata

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.