Moni toivottavasti on herännyt tänä aamuna vakaana aikomuksenaan osallistua tammikuun vegaanihaasteeseen. Jos tässä tilanteessa mieltä kaihertaa epäilys, että edessä on kuukausi mautonta tofua ja salaatinlehtiä järsien, voin vakuuttaa, että myös vegaanista ruokavaliota noudattaen on mahdollista vetää totaaliöverit rasvan, suolan ja sokerin kanssa.
Meillä uutta vuotta otettiin vastaan blineistä nautiskellen, ja siinäpä onkin mainio esimerkki ei lainkaan kevyestä vegaanisapuskasta. Rasvaa tirsuvien tattarilettujen päälle ladattiin roppakaupalla kaurafraichea, sienisalaattia ja muuta ihanaa. Suosittelen!
Blineistä saa helposti gluteenittomia käyttämällä maissijauhoa tai gluteenitonta jauhoseosta vehnäjauhojen sijaan.
Vegaaniset blinit
3:lle pääruuaksi
valmistusaika: valmistelut n. 10 min, nostatus 2 h, paistaminen n. 30 min
6 dl soijamaitoa
1 pussi kuivahiivaa
1 dl soijajauhoa
1 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
3 dl tattarijauhoja
1 dl vehnä- tai maissijauhoja
4 rkl aquafabaa (paputölkin säilykelientä)
1 tl sitruunamehua
Lämmitä soijamaito hiukan kädenlämpöä lämpöisemmäksi. Sekoita kuivahiiva ja tattarijauhot keskenään ja lisää soijamaidon joukkoon. Lisää kaikki muut ainekset paitsi aquafaba ja sekoita tasaiseksi. Jos taikina tuntuu liian paksulta, lämmitä hiukan lisää soijamaitoa ja lisää taikinaan.
Kohota taikinaa kaksi tuntia.
Juuri ennen paistamista vatkaa aquafaba kiinteäksi vaahdoksi ja lisää vatkaamisen aikana vaahtoon sitruunamehu. Sekoita vaahto varovasti taikinan joukkoon. Paista blinejä kuumalla pannulla runsaassa rasvassa (Sunnuntai leivontamargariini toimii hyvin). Tarjoa lämpiminä.
Vegaanisia blinitäytteitä
Merileväkaviaari (Caviart), sipulisilppu ja kaurafraiche
Porkkala
Sienisalaatti (ks. alla)
Vegaaninen sienisalaatti
N. 300 g tuoreita herkkusieniä
Pieni sipuli
Soijakastiketta
N. 2 dl silputtuja suolasieniä
2 rkl vegaanista aiolia
3 rkl kaurafraichea
Mustapippuria
1 tl valkoviinietikkaa
Puhdista ja silppua herkkusienet. Kuori ja pilko sipuli. Laita sipuli- ja sienisilppu kuumalle pannulle ja keitä kokoon, kunnes sienistä on neste haihtunut. Mausta soijakastikkeella.
Huuhtele suolasienet huolellisesti ja painele ylimääräinen neste pois. Sekoita suolasienet ja herkkusieni-sipulisilppu keskenään. Lisää aioli ja kaurafraiche ja mausta mustapippurilla ja etikalla. Sekoita hyvin. Laita jääkaappiin maustumaan vähintään tunniksi ennen tarjoilua.
Tarjoile kylmänä blinien kanssa, lisäkkeenä tai vaikkapa paahtoleivän päällä.
Hei, kiitos reseptistä! Blinit ovat herkkua, joten pitää tätäkin kokeilla. Tiedätkö, millä tuon soijajauhon voisi korvata, se kun on allergian takia kieltolistalla. Vai kannattaako vaan lisätä tattarijauhojen osuutta?
Periaatteessa voisi toimia niin, että laitat vaan vastaavan määrän tattarijauhoa. Soijan pointtina tässä on proteiini, joka pitää osaltaan rakennetta kasassa, mutta koska tämä on hiivataikina, se ei ehkä ole niin välttämätöntä
Kiitos, pitää kokeilla. Tai koittaa korvata tuo vaikka soija vaikka jollain hernejauholla?
Joo totta, kikhernejauho voisi toimia hyvin. Olen käyttänyt sitä lettutaikinassa joskus, ja tuli hyviä.
[…] (löytyy perusruokakaupoista mm. Caviart-merkkisenä), punasipulisilppu ja kaurafraiche Sienisalaatti Porkkala (helpommalla pääsee, kun keittää porkkanat voimakkaasti suolatussa vedessä) […]