Perheemme jouluateria meni tänä vuonna kokonaan uusiksi, koska siirryimme keväällä vegaaniseen ruokavalioon. Miinuspuolena tässä oli se, ettei oikein mitään voinut ostaa valmiina kaupasta, mutta plussapuolena se, että pääsimme miettimään jouluherkkuja ihan puhtaalta pöydältä.
Juttelimme lasten kanssa siitä, mitä herkkuja he haluaisivat syödä, ja perheen moninaisten makumieltymysten yhteensovittelusta syntyi melkoisen eklektinen joulumenu. Näin jälkeenpäin voi todeta, että aika hyvin meni kerralla nappiin, ja suuri osa vegeherkuista päätynee pöytään myös tulevina vuosina. Liikaa ruokaa tuli toki tehtyä, joten määriä pitää vähän säätää jatkossa.
Oikeastaan ainoa joulupöydän pettymys oli seitankinkku. Käytimme Ruohonjuuren valmista Sika säkissä -seosta, ja lopputulos oli varsin tympeä ja mauton. Johtuneeko sitten siitä, että ainakaan me perheen aikuiset emme ole enää vuosiin kinkkua muutenkaan syöneet (itse luovuin punaisesta lihasta jo 1994), joten kinkunkorvike ei varsinaisesti vastannut mihinkään suureen himoon. Ensi jouluna todennäköisesti laitan sen sijaan jonkinlaisen kasvispateen – kenties vegaaniversion tästä vanhasta suosikistani.
Tällaiseen joulumenuun päädyimme. Julkaisen reseptejä lähipäivinä ja -viikkoina ja linkitän sitten alla olevaan listaan.
Kylmät herkut
Merileväkaviaari (Caviart), punasipulisilppu ja kaurafraiche (mielestäni Oatlyn fraiche on parasta)
Porkkala joululimpun ja Tofutti-levitteen kera
Kurkku-porkkanamakit
Avokado- ja savutofunigirit (herkullista, mutta riisipalleroiden muotoilussa on vielä opettelemista)
Lämpimät herkut
Bataatti-perunalaatikko
Seitankinkku (ei jatkoon)
Täytetyt letut
Kermakastike
Jälkiruoka