Herkkuja jämistä: avokado-pastasalaatti

Nykyisin muistutellaan usein siitä, miten paljon ruokaa ihmisillä menee roskiin. Itsekin tunnustan monesti kaapineeni puuronloput tai pastanjämät suoraan kompostiämpäriin. Tällä kertaa pastaa sattui kuitenkin jäämään yli aika kasa, ja tulin laittaneeksi sen jääkaappiin uusiokäyttöä varten. Viikonlopun lounasruuaksi valmistuikin sitten ruokaisa pastasalaatti. Kastikkeeksi uusiokäytin pari päivää aiemmin kanaa varten tehdyn kermaviilikastikkeen lopun. Tuli sekä masu täyteen että mukava pieni sädekehä pään päälle moisesta ekotehokkuudesta. Taidanpa ottaa tavaksi toistekin!

Ruokaisa avokado-pastasalaatti
1:lle

Puoli nippua salanovasalaattia
Kourallinen keitettyä pastaa
2 keitettyä kananmunaa
puolikas avokado
1 tomaatti
n. 5 cm pätkä kurkkua

Kastike:
Kermaviiliä
Curryjauhetta
Korianterijauhetta
Suolaa
Mustapippuria

Huuhdo salaatinlehdet ja kuivata talouspaperin päällä. Revi salaatit sopiviksi annospaloiksi ja asettele salaattilautaselle. Huuhdo ja pilko tomaatti ja kurkku. Ripottele salaatinpalojen päälle. Kuori ja paloittele avokadonpuolikas ja kananmunat ja lisää salaattiin.

Sekoita kastikeainekset keskenään ja lusikoi salaatin päälle reilu annos kastiketta. Sekoita kevyesti ja syö suihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s