Appelsiini-suklaamuffinssit

Montakohan erilaista suklaakakku- ja muffinssireseptiä olen parin vuoden aikana kehitellyt? Väliäkö tuolla – suklaa on hyvää, leivonta on kivaa, ja näiden yhdistämisestä kaikki voittavat.

Kaapin pohjalle oli jäänyt rasiallinen hillottua appelsiininkuorta. Lapset halusivat leipoa ex-tempore, ja mieleen juolahti, että nämähän sopisivat kivasti suklaan kaveriksi. Siispä appelsiini-suklaamuffinsseja. Hyviä tuli, joskin taas olisi voinut taikinaan laittaa vielä reippaammallakin kädellä kaakaojauhetta.

Reseptin voi toteuttaa myös kananmunattomana.

Appelsiini-suklaamuffinssit
n. 18 kpl

3 munaa (tai 3 dl turkkilaista jugurttia)
3 dl sokeria
1,5 dl maitoa
150 g voita sulatettuna
6 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2,5 rkl kaakaojauhetta
100 g tummaa suklaata rouhittuna
1 rasia hillottua appelsiininkuorta

Vatkaa munat (tai jugurtti) ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kaakaojauhe ja vaniljasokeri keskenään. Lisää jauhoseos, maito ja voisula taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää suklaarouhe ja appelsiininkuoret ja sekoita.

Vuoraa muffinssipelti paperivuoilla (sopiva askare pienemmällekin lapselle) ja nostele taikina ruokalusikalla vuokiin. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 20 min, kunnes muffinssit ovat pinnalta ruskettuneita ja keskeltä kypsiä (tarkista sukkapuikolla).

Vinkki: muffinssipellissä on yleensä tilaa 12 muffinssille. Kannattaa varata lisäksi yksittäisiä silikonivuokia – ne mahtuvat uuniritilälle pellin viereen, kun taikinaa yleensä riittää enemmän kuin 12 muffinssiin. Näin saat koko taikinan kerralla paistettua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s