Marinoidut pavut

Marinoidut pavut ovat erinomaista bileruokaa – edullista, helppo valmistaa ja säilyvät hyvin. Ne sopivat mainiosti myös joulupöytään alkupaloiksi graavikalojen tilalle tai rinnalle. Tämä resepti on maustettu hyvin yksinkertaisesti, mutta marinadiin voi säveltää lisää makuja omien mieltymysten mukaan – esimerkiksi curry ja inkivääri toimivat hyvin. Chiliä kannattaa laittaa varovasti, koska jo yhdestä kuivatusta chilistä tulee aikamoinen potku. Etenkään joulupöytään ei kannata loihtia niin tymäkkää makuelämystä, että muiden ruokien maku peittyy kokonaan.

Papuja saa nykyään kaupasta valmiiksi keitettyinä, ja kokemattoman kannattaakin suunnata säilykehyllylle. Jos keität pavut itse, muista, että useimmat pavut ovat raakoina lievästi myrkyllisiä, joten ne pitää keittää täysin kypsiksi. (Linssit, kikherneet ja soijapavut ovat poikkeus, niitä voi syödä kypsentämättä.)

5 dl keitettyjä vaaleita papuja (esim. mustasilmäpapuja, kikherneitä, valkopapuja)
1 dl sitruunamehua
2 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
1 – 2 murskattua valkosipulinkynttä
1 – 2 kuivattua punaista chiliä
suolaa maun mukaan

Huuhtele pavut ja laita isoon, kannelliseen säilytysrasiaan. Lisää sitruunamehu, oliiviöljy, valkosipuli ja suola. Leikkaa chili saksilla pieniksi muruiksi ja lisää seokseen. Laita rasian kansi kiinni ja ravistele kunnolla. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. HUOM! Älä laita lisää chiliä vielä tässä vaiheessa, vaikka maku olisikin mieto –  tulisuus tulee esiin vasta vähitellen. Laita jääkaappiin marinoitumaan ja käy välillä kääntelemässä rasiaa. Anna seistä vähintään yön yli. Jos aamulla vielä tuntuu, ettei chiliä ole tarpeeksi, lisää sitä.

Tarjoillaan kylmänä.

4 thoughts on “Marinoidut pavut

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s