Urad dal -muhennos

Etnokauppareissulta tarttui mukaan pari pussillista urad dal -linssejä. Google-tutkimus kertoi, että niitä käytetään muun muassa intialaisista ja nepalilaisista ravintoloista tuttujen poppadom-lastujen valmistusaineena. Mutta syntyy niistä maukas muhennoskin.

Kuten muitakaan linssejä, urad dalejakaan ei tarvitse liottaa. Ne myös kypsyvät suhteellisen nopeasti – vajaassa puolessa tunnissa. Urad daleja myydään etnokaupoissa sekä kokonaisina että halkaistuina. Otin ensikokeiluun halkaistuja, sillä arvelin niiden kypsyvän nopeammin.

Tähän reseptiin sain sekä kypsennystiedot että osviittaa maustamiseen Beans & Lentils -sivustolta. Kannattaa käydä kurkkaamassa, jos kokkaat usein papusapuskaa!

Urad dal -muhennos
riittää 2 aikuiselle 2 päiväksi

valmistusaika n. 40 min

2 dl halkaistuja urad dal-linssejä (kaupassa myös nimellä urid dal)
2 isoa valkosipulinkynttä
1 sipuli
jauhettua korianteria, garam masalaa, kurkumaa ja kuminansiemeniä – n. 1 tl kutakin
vettä
suolaa
1 rkl tomaattipyrettä
chilikastiketta
n. 1,5 dl soijajugurttia

Muhennos valmistuu osapuilleen samassa ajassa kuin täysjyväriisi.

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna paistokasarissa reilu loraus rypsiöljyä. Lisää sipulit, korianteri, garam masala, kurkuma ja kuminansiemenet ja freesaa nopeasti.

Huuhdo ja valuta linssit ja lisää pannulle. Lisää sen verran vettä, että ainekset peittyvät kunnolla. Mausta suolalla, chilikastikkeella ja tomaattipyreellä ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä n. 25 minuuttia, kunnes linssit ovat pehmenneet. Lisää vettä keittämisen aikana, jos seos uhkaa kuivahtaa.

Kun linssit ovat kypsyneet, surauta muhennosta sauvasekoittimella sen verran, että se sakeutuu mutta ei soseudu. Lisää soijajugurtti. Tarkista maku ja lisää suolaa tai chiliä tarpeen mukaan.

Tarjoile täysjyväriisin kera.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.