Minttusuklaakakku

Liekö kylmenevien ilmojen vaikutusta, kun viime aikoina on alkanut tehdä mieli tuhdimpia makuja. Minusta tuntuu, että jokin alkukantainen vaisto vaatii kasvattamaan rasvakerrosta talven varalle. Oli miten oli, tänään leivottiin minttusuklaakakkua. Kuivakakkutyyppinen suklaapläjäys maistuu hyvältä vaikkapa kuuman teen kanssa – mikäs sen kotoisampaa koleana lokakuun päivänä.

Käytin tähän minttutäytesuklaata – Pirkan dark mint -minttusuklaa on maidotonta ja tosi hyvää. Mutta yhtä hyvin voi käyttää vaikka Fazerminteja tai Pätkistä.

Gluteenittoman kakusta saa, kun käyttää vehnäjauhojen sijaan Teff-jauhoja. Silloin tarvitaan myös ksantaania tai psylliumia sitkoa tuomaan. Paketin kyljestä löytyy annosteluohje.

Minttusuklaakakku
valmistusaika reilu tunti

150 g minttutäytesuklaata
150 g maidotonta margariinia
2,5 dl sokeria
4 kananmunaa
1,5 dl kauramaitoa
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
ripaus suolaa

Pilko minttusuklaa pieniksi paloiksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kaakaojauhe ja suola keskenään.

Vaahdota sokeri ja pehmeä margariini. Lisää munat sekaan yksitellen ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää puolet jauhoseoksesta ja sekoita kevyesti. Lisää puolet kauramaidosta ja sekoita. Lisää puolet jäljelläolevasta jauhoseoksesta, sekoita. Lisää loput kauramaidosta, sekoita. Lisää loput jauhot ja minttusuklaarouhe. Sekoita tasaiseksi. Varo sekoittamasta liian jämäkästi, ettei taikina sitkisty.

Voitele kuivakakkuvuoka margariinilla ja korppujauhota. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasolla 180 asteessa n. 55 minuuttia. Laita kakun päälle leivinpaperi, ettei kakun pintaan muodostu paksua kuorta.

Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista. Kakku on parhaimmillaan jäähtyneenä, kun suklaarouhe on kovettunut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s