Porkkanamuffinssit

Minä rrrakastan porkkanakakkua, ja olen vuosikausia yrittänyt kehitellä oikeanlaista reseptiä. Kesämökillä vanhaa Olivia-lehteä selatessa vastaan tuli hyvän näköinen ohje, joten pitihän sitä kokeilla. Muuntelin reseptiä hieman, koska piti saada aikaan maidoton ja vehnätön versio. Ajattelin, että porkkanakakku jos mikä sopii vehnättömään leivontaan – taikina on niin vahvasti maustettu, ettei muiden jauhojen erilainen maku tule läpi. Ja näin siinä kävikin. Lopputuloksena oli aivan ihanan meheviä ja maukkaita kakkusia.

Tein kokeilutaikinasta muffinsseja siltä varalta, ettei taikina kohoaisi kunnolla. Hyvin kohosi, joten samalla ohjeella voinee hyvin tehdä myös ison kakun. Silloin vain paistolämpötilaa pitää alentaa 170 asteeseen ja paistoaikaa pidentää n. tuntiin ja 20 minuuttiin.

HUOM! Alkuperäinen resepti ei ollut vehnätön ja maidoton, joten taikinassa voi hyvin käyttää vehnäjauhoja ja kuorrutuksessa voita ja mascarponea tai muuta tuorejuustoa. Jos taasen on tarvis tehdä täysin gluteenitonta, voi ohrajauhon korvata esim. tattarijauholla tai teff-jauholla.

Maidottomat ja vehnättömät porkkanamuffinssit
valmistusaika n. tunti

n. 16 muffinssia

taikina:
2 dl oliiviöljyä
4 dl sokeria
4 kananmunaa
2,5 dl puhdaskaurajauhoja
1,5 dl ohrajauhoja
0,5 rkl psylliumjauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl kaardemummaa
1 tl suolaa
2 dl pähkinärouhetta (esim. pekaani, saksanpähkinä tai cashew)
500 g porkkanoita raastettuna

Vatkaa öljy ja sokeri kulhossa. Vatkaa munat joukkoon yksitellen.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita varovasti, ettei taikinasta tule sitkeää. Lisää lopuksi pähkinärouhe ja porkkanaraaste ja sekoita kunnolla.

Annostele taikina muffinssivuokiin. (HUOM! Muffinssipelti on tässä erinomaisen hyvä apuväline, koska tämä taikina leviää.) Paista uunin keskitasolla 220 asteessa n. 15 min kunnes muffinssit ovat kypsiä (kannattaa kokeilla sukkapuikolla).

kuorrutus:
125 g huoneenlämpöistä maidotonta margariinia
2 tl vaniljasokeria
3 rkl sitruunamehua
225 g soijatuorejuustoa
n. 4,5 dl tomusokeria

Vatkaa margariini, juusto, vaniljasokeri ja sitruunamehu tasaiseksi seokseksi. Lisää tomusokeri vähitellen ja sekoita tasaiseksi ja pehmeäksi. Annostele lusikalla jäähtyneiden muffinssien päälle.

Advertisement

11 kommenttia artikkeliin ”Porkkanamuffinssit

  1. Kiitos mahtavasta reseptistä, muffinssit olivat mielettömän hyviä ja synttärijuhlien hitti. Linkitin omasta blogistani ohjeeseen!

  2. […] Porkkanamuffinssit veivät kielen mennessään, ja vieraat olivat aidosti hämmästyneitä kuullessaan niiden olevan gluteenittomia. Taikinan voi kyllä tehdä myös tavallisilla vehnäjauhoilla, jolloin psylliumjauhe jätetään pois. Kuorrutuksessa voi käyttää voita ja tavallista, maustamatonta tuorejuustoa. […]

  3. Huomenta, kysyisin hiukan kun porkkanamuffinsin reseptin kohdalla lukee ohrajauhoja, niin kuinka se sopii vehnättömään ohjeeseen? Ja minkä nimistä soijatuorejuustoa olet käyttänyt?
    Kiitos etukäteen

    • Hei,
      Vehnätön on eri asia kuin gluteeniton. Pelkästään vehnätöntä ruokavaliota noudattava voi käyttää muita kotimaisia viljoja, kuten ohraa. Gluteenitonta ruokavaliota noudattavan puolestaan pitää välttää venhän lisäksi myös ruista ja ohraa. Tässä reseptissä ohrajauhon voi korvata teff-jauholla. Lisää tietoa löydät tämän blogin sivulta Vehnätön leivonta.

  4. Ihana repepti. Haluaisin kokeilla vehnättömänä, mutta millä voisi pähkinärouheen korvata?

    • Pähkinärouheen voi ihan vain jättää pois. Se on mukana lähinnä mausteena, eikä vaikuta leivonnaisen rakenteeseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.